*) Se on kyllä jo ollut meillä sen aikaa, että nolottaa saattaa tietoturva kuosiin vasta nyt. Dugi hommasi sen ensisijaisesti itselleen saadakseen hoidettua kirjeenvaihtoaan joutumatta eristäytymään meistä työhuoneen puolelle, mutta minä olen tainnut käyttää sitä enemmän.

Nenne oli juuri alkanut vakiintua uuteen, uljaaseen unirytmiinsä, joka sisälsi option yksille tai kaksille päiväunille, nukutusajan puolenyön tienoilla sekä aikaisempaa pidemmän yöunien kokonaiskeston yhdellä, kahdella tai ei yhdelläkään syömätauolla. Sitten siirryimme kesäaikaan. Prkl.

Viikonloppu on muutenkin sujunut vähän sturm und drang -tunnelmissa. Kuukautiskiertoni vaihe ei ollut erityisen otollinen millekään vastoinkäymisille, ja tietysti Nenne oli tosi huonossa tilassa etenkin eilen. En ole ihan varma mistä kaikesta on kyse, mutta epäilen kokeilussa olleen tomaatin tuottaneen yliherkkyysoireita, jotka osaltaan tuottivat pakotusta ja pahaa mieltä, ja lapsi on ehkä myös saamassa hampaita.

Dugi havaitsi, että blogaan ja avasi Xbox 360:lle Soul Calibur IV:n. Lapsi on vaeltanut toiselle puolelle olohuonetta seisomaan kirjahyllyn ääreen. Hän haroo stereoiden nappeja (osuen — ainakin toistaiseksi — virtanappiin ilahduttavan harvoin, mutta tuottaen voimakkuussäätimellä ylläreitä aina välillä), ja vaihtaa sitten kiinnostuksensa kohteeksi pari pelikoteloa, jotka ovat hyllyssä saattavilla juuri tätä varten*. Olohuone on imuroitu tänään, ja Dugi keräsi silloin kaikki lelut siistiksi rykelmäksi. Ne ovat jo ehtineet levitä ympäri lattiaa touhukkaan tenavamme käsittelyssä. Keskellä lattiaa seisoo hieno lattiatomirumpu, jota Nenne osaa soittaa mm. käsillään, malletilla ja purulelulla. Nenne pääsi kokeilemaan samanlaista rumpua muskarissa, ja koska se osoittautui niin kiinnostavaksi, hankimme tytölle oman istumaharjoittelua kannustamaan. Hyvin toimi ^_^

*) Parhaat lelut eivät ole leluja. Parin kotelon jättäminen ulottuville ylimmälle hyllylle, johon Nenne ylettää, pääsääntöisesti saa alempien hyllyjen DVD:t jäämään rauhaan.

Istumisesta puheen ollen, ennen niin kylpykammoinen Nenne on tehnyt läpimurtoja tällä saralla. Keksin panna hänet erään kerran istumaan tyhjään ammeeseen ensin vaatteet päällä, sitten pelkässä vaipassa ja lopulta vaatteitta. Kaverina oli kumiankka ja äidin lauleskelu. Kun sitten laskin rauhallisesti vettä ammeeseen, lapsi ei hermostunut (tavalla, josta häntä ei olisi saanut rauhoitettua). Sittemmin olemme jättäneet muun kuivaharjoittelun pois, mutta yhä laskemme veden ammeeseen vasta lapsen jo istuessa siinä. Vesilelujakin on hankittu lisää. Viimeksi Nenne läiskytti kylpyvettä leikkisästi! Olisin voinut itkeä ilosta.

Kävimme ylimääräisessä neuvolassa vähän Nennen yhdeksänkuukautispäivän jälkeen. Halusin puhua nukuttamis- ja nukkumisongelmistamme, ruokailuista ja sen sellaisesta, koska kasikuukausineuvola oli lääkärikäynti, eikä silloin ehdi puhua juuri mistään. Monet ongelmamme olivat helpottaneet itsekseen, kuten arvata sattaa, mutta oli käynnistä iloakin. Ensinnäkin saimme kuulla, että tytön kasvu on tasaista (8 kg ja lähes 70 cm). Toisekseen Dugikin pääsi vaihteeksi mukaan neuvolaan. Kolmanneksi puhuimme ihan järkeviä kiinteistä ruuista.

Isäkuukauden aikana kasvatimme Nennen ruoka-annoksia ja lisäsimme päivärytmiimme neljännen ruokailukerran. Olimme jättäneet parsa- ja kukkakaalin pois, koska ne tuntuivat lisäävän ilmavaivoja. Uutena olemme kokeilleet useampaakin yli kahdeksankuisille tarkoitettua purkkiruokaa, joissa on palasia tai muuten kiinteämpi koostumus, mutta emme ole saaneet Nenneä huolimaan mitään niistä. Palautimme onnistuneesti ruokalistalle aiemmin yliherkkyysoireita aiheuttaneen porkkanan ja uusina tuttavuuksina Nenne on saanut mangoa, ananasta ja persikkaa, monenlaisia vauvajugurtteja sekä maitopitoisia tattaripuuroa ja banaaniriisipuuroa. Tomaatti sen sijaan saa toistaiseksi jäädä pois. Nennen herkkuruokia ovat Hippin luomu-maissikalkkunasose, Semperin punakampelapottu ja jälkiruuista mangojugurtti.

Olemme kokeilleet useammanlaisia ensimukeja, toistaiseksi ilman suuria onnistumisia. Nenne vaikuttaa vähitellen vieroittavansa itseään rinnasta, joten piakkoin pitäisi oppia juomaan muutoin, mutta eiköhän se siitä vähitellen ala sujua.

Huomautan Dugille, että on Nennen iltapuuron aika, ja hän menee keittiöön tekemään sitä. Nenne siirtyy matkan eteiseen (ja edelleen keittiöön) rajoittavalle barrikadille seisomaan sitä vasten, pudottaa kohta viereiseltä hyllyltä kovan Franklin ja unipeitto -kirjansa ja laskeutuu sujuvasti lattiatasoon tutkimaan sitä. Ylpeämpi kuin lapsen taidosta nousta seisomaan tukea vasten olen siitä, miten nopeasti hän oppi laskeutumaan hallitusti ^_^ Dugi on tainnut nautiskella isäkuukauden viimeisestä päivästä — ja suonut minulle viimeisen todellisen lomapäiväni — syöttämällä Nennelle kaikki ruuat aamupalan jälkeen.

Vuosilomani jatkuu vielä jokusen päivän, minkä jälkeen olen virallisesti hoitovapaalla. Toivon kylmän viimein hellittävä, jotta olisi mukavampi käydä Nennen kanssa vaunukävelyllä. Poistimme yhdistelmävaunuista kopan, joten Nenne voi nyt myös istua, ja hänellä on niissä enemmän tilaa. Ison tytön vaunut. Satunnainen kevätauringon pilkahdus on myös houkutellut esiin vauvan aurinkolasit, joita hän jopa yleensä sietää päässään laittamistaistelun jälkeen. Mieleni on kesässä. Niin on Duginkin mieli, sillä yksi päivä hän palasi kauppareissusta hiekkalelujen kanssa.

Puolet Nennen olemassaolosta on nyt syntymänjälkeistä elämää. Kahdesta solusta on kasvanut ihmeellinen ja ihana taimi.

1. …opiskelin kolmatta vuotta tietojenkäsittelyä yliopistossa.
2. …työskentelin osa-aikaisesti Nokialla.
3. …kriiseilin ihmissuhteissani vakavansorttisesti.

5 vuotta sitten minä…

1. …kirjoitin gradua.
2. …seurustelin nykyisen aviomieheni kanssa neljättä vuotta.
3. …olin stressaantunut mutta onnellinen ja voin paljon paremmin kuin pari vuotta takaperin.

3 vuotta sitten minä…

1. …olin edellisenä vuonna valmistunut maisteriksi ja avioitunut suuresta rakkaudesta.
2. …olin Aarnimetsän paronitar.
3. …kävin mieheni kanssa ensimmäisen, hyvin teoreettisen, lisääntymispolittisen keskustelun, kitos unohtuneen pillerin.

1 vuosi sitten minä…

1. …olin äskettäin muuttanut mieheni kanssa omistusasuntoon.
2. …olin (toivotusti) raskaana, ja viimeinen kolmannes oli juuri alkamassa.
3. …stressasin firman YT-neuvotteluja.

Tähän asti tänä vuonna minä…

1. …olen ollut vanhempainvapaalla.
2. …olen nukkunut huonosti joka yö.
3. …olen joka päivä oppinut uusia asioita ihmistaimista ja omasta kyvystäni rakastaa.

Eilen minä…

1. …hoidin lasta ja kotia.
2. …söin lounaaksi kookoscurryn jämät ja illalliseksi maukasta, kotitekoista pizzaa.
3. …roolipelasin Dugin kanssa väsyneesti mutta onnellisena.

Tänään minä…

1. …olen pessyt koneellisen tiskejä, koneellisen pyykkiä sekä itseni suihkussa.
2. …kuuntelen kirjoittaessani CMX DVD:tä.
3. …syötin lapselle lounaaksi luomu-kalkkunamaissia, ja päivälliseksi luvassa on kotitekoista kesäkurpitsabataattia.

Huomenna minä…

1. …menen kauppaan, postiin, kirjastoon ja apteekkiin.
2. …luen Hesarin. Jossakin välissä. Ja se ehkä jopa on huomisen lehti.
3. …lasken päiviä vuosilomaani ja isäkuukauteen. Niitä on taas yksi vähemmän.

10 vuoden kuluttua minä…

1. …järjestän tyttärelleni kymmenvuotisjuhlat, ja ehkä osaan puhua yhtä kauniisti kuin erään koulukaverini isä hänen kymmenvuotispäivillään.
2. …en vieläkään pode ikäkriisiä.
3. …edelleen rakastan ja olen onnellinen.

*) Saamme sentään iloita vuoden alusta käyttöön tulleesta kotihoidon tuen Tampere-lisästä.

Nenne on treenannut vertikaalista liikkumista. Hän nousee polvilleen ottaen tukea milloin mistäkin (muttei vielä ole oppinut muistamaan, että jos silloin ottaa molemmin käsin kiinni jostakin esineestä, seurauksena on kumous, kuhmu ja maansuru) ja kiipeää jo hyvinkin ketterästi yli monenlaisista esteistä. Näihin lukeutuvat eilisestä alkaen myös olohuoneen ja eteisen oviaukkoon pykäämämme barrikadi, joka tähän asti on pitänyt neidin poissa likaisemmalta puolelta.

Myös kommunikaatiorintamalla on tapahtunut edistysaskelia. Nenne siirtyi näennäisesti yhdessä yössä geneerisestä huutelusta tavuäänteiden ihmeelliseen maailmaan. Jälleen kerran ihmettelen ihmistaimen kehittymisen tahtia ja sitä, miten lapsi yhtäkkiä osaa monimutkaisen näköistä kielijumppaa. “Tätätät”, päristelyt ja moninaiset kokeet äänenkorkeuden ja -voimakkuuden sekä eksperimentaalisten äänteiden saralla tuottavat vanhemmille loputonta huvia ja ajoittaista päänsärkyä.

Istuminen ei vieläkään suju ilman tukea, mutta edistystä on tapahtunut sen verran, että ruokailut onnistuvat syöttötuolissa. Imetän edelleen, mutta Nenne syö päivässä kolme ateriaa kiinteitä. Istumiskehitys on avittanut myös kylpemistä. Nennen ammekammo on helpottanut uuden kylvetysasennon ja pikkuserkku Iinekseltä saadun keltaisen kumiankan ansiosta ^_^

Nukkuminen on edelleen rikkonaista mutta ei yhtä pahasti kuin kuun alussa. Nenne tuppaa edelleen heräämään kerran, pari yössä, mutta ei enää pääsääntöisesti vaadi maitoa ennen kuin aamulla. Yöunijakso kuitenkin on parhaimmillaankin vain kahdeksan tuntia, joten Dugi ja minä olemme aika poikki. Dugi odottaa isäkuukauttaan ja taukoa töihin heräämisestä suurella innolla. Neuvolalääkäri suositteli maitohappobakteereja torjumaan heräilyjä tuottavia ilmavaivoja. Alustavasti vaikuttaa siltä, että Reladrops-tipat ovat tehneet hyvää Nennen ruuansulatukselle.

Minulla on suuria suunnitelmia isäkuukaudelle. Ajatuksissani on niin kampaaja-, hammaslääkäri- kuin lääkärikäyntiäkin, ja villeimmissä unelmissani esiintyy jopa kasvohoito. Yksi on kuitenkin varmaa. Isäkuukauden ensimmäisenä viikonloppuna meillä on liput Burlesque Star Revueen, ja Dugin äiti on lupautunut lapsenlapsenvahdiksi! ^_^

Maaliskuun kuvat ovat vielä kamerassa, mutta galleriassamme on Nenneä tammikuulle asti.

Nenne on ottanut melkoisia harppauksia liikkumisrintamalla. Joulun jälkeen opittu ryömiminen on jo nyt kovaa vauhtia päivittymässä konttaamiseksi. Peppu nousee ja kädet kantavat, mutta raajojen koordinaatiota vielä uupuu. Nenne harjoitteli hetken äänteiden muodostamista huulia käyttäen, mutta nyt se taito näyttää taas unohtuneen. Liikkuminen siis on pop, puhuminen ei niinkään — tai paikallaan oleminen, sillä istuminen ei vaikuta kiinnostavan pätkääkään.

Nennen hyvä unirytmi (9h) kariutui puolen vuoden ikäisenä eikä ole sittemmin korjautunut. Tämän vuoden puolella lapsi on nukkunut kahdeksan tuntia ilman syöttöä vain muutamana yönä, ja tyypillisesti haluaa n. kuuden tunnin unien jälkeen maitoa. Paras arvaukseni on, että rytmin muutos liittyy ruokailuun. Kiinteät tuottavat jonkin verran ilmavaivoja, ja ne taitavat häiritä Nennen unia. Lisäksi Nenne ei enää “tankkaa” iltaisin maitoa syömällä tiheästi. Epäilen hänen myös kaipaavan ekstramuonitusta liikuntaspurttinsa takia.

Tammikuussa nukkumaan meneminen oli se pahin riesa, kun tyttöä ei meinannut saada millään nukkumaan, ja lopulta parhaimmillaankin lapsi oli yli- ja vanhemmat alivireitä (pahimmillaan lapsi oli rintaraivarissa ja vanhemmat epätoivoisia). Iltapuuroannoksen säätö ja ilmavaivoja avittava Disflatyl ovat lopulta helpottaneet nukahtamista, mutta yöt ovat edelleen repaleisia. Toivon, että nämä ongelmat helpottavat ajan kanssa.

Menköön merkkipäivän piikkiin, että ostin Miraakkelista Nennelle juhlabodyn, sukkahousut ja putiikin omaa merkkiä edustavan ihastuttavan mekon. Pikkuisilla hihoilla somistetun liivimekon kuosissa on ruskealla pohjalla ruusuja, jotka näyttävät vähän tältä mutta rusehtavammilta, ja lyhyiden hihojen suissa ja helmassa on kaunista, kapeaa virkkuupitsiä. Mekko edustaa sellaista lasten juhlavaatetta, mistä eniten pidän: kaunis ja tyylikäs, lapsen ikään ja aktiviteetteihin sopiva sekä laadukas ja käytännöllinen (konepestävä kuudessakympissä!). Plussana vielä suomalaista tekoa eikä lainkaan pinkki.

Vauvan taidot ovat karttuneet. Edellisen kuukauden jännittävin anti oli selältä mahalleen kierähtäminen - satunnaisesti myös toisinpäin. Nenne ei vieläkään varsinaisesti kieri, mutta erisuuntaisten kierähdyksien avulla pieni pää saattaa muutamassa hetkessä päätyä osoittaman sinne missä vielä äsken olivat varpaat. Kaikenlainen koordinaatio on muutenkin jatkuvasti parantunut. Neiti mm. löytää tuttinsa lähimaastosta ja poimii sen kätevästi matkaansa harkitulla ohikierähdyksellä.

Viimeisen kolmen viikon aikana olemme aloittaneet tutustumisen kiinteiden ruokien maailmaan. Ensimmäinen valinta, bataatti, oli täysosuma. Toinen kokeilumme porkkanan kanssa sen sijaan tuotti yliherkkyysoireita, joten tyrkkäsimme sen toistaiseksi pois listalta. Kolmantena kehiin tuli ruusunmarja ja - kiitos vauvanruokavalmistajien kummallisen käsityksen siitä, mitä valmistusaineita ei tarvitse mainita mutin nimessä - kylkiäisenä omena. Viileäkaapissa innokas kukkakaali odottaa keittämistä ja muhjausta alkavan ruokaviikon uudeksi tuttavuudeksi. Heh.

Dugilla on ollut hektistä työmaalla kiitos huomisen deadlinen. Olemme silti kyenneet askartelemaan* joulukortteja ja hankkimaan joululahjoja. Väsyttää pirusti. Edessä on vielä sukulaisten- ja reissauksentäyteinen viikonloppu ennen kuin ajelemme Raaheen vanhempieni lihaisien patojen ääreen. Vaan tätähän se aina on, joulukuu, tänä vuonna vain hiukan vauvapainotteisemmin työläs.

*) Mielenhäiriö, luulen.

Muuten olen ehtiessäni pelannut Neverwinter Nights 2:ssa erinomaista howardiaanista fanituotoskampanjaa, katsoimme DVD:ltä äskettäin Supernaturalin kolmoskauden ja luin juuri kolmannen kokoelman Buffyn sarjakuvamuotoista kahdeksatta kautta. Ei mene elämä ihan vaipoiksi.

Mainittakoon myös, että Omnian konsertti-DVD on loistava!

En ole huolissani niinkään lapsesta kuin itsestäni. Särky on tehnyt pesän otsalohkoon* ja ajatus kulkee jatkuvasti tahmeammin. Viime yönä havahduin puoli seitsemän aikaan kolmatta kertaa Nennen kätinään, ja annettuani hänelle tutin en saanutkaan unta. Stressiajatukset kiersivät mielessä, ja lopulta etsin iPodini saadakseni sisäisen gramofonin möykän vaiennettua podcastin alle. Tänään olen potenut tuota puolentoista tunnin valvomista koko kropalla. Pahinta on, ettei univelka selvästikään vielä ole tarpeeksi suuri, koska en kykene nukkumaan päiväunia.

*) Asiaa ei erityisesti auta alakerran naapurin keittiöremontti, jonka porausäänet jyrisevät asunnossa satunnaisesti. Päiväunia nukkuva Nenne ei kuitenkaan onneksi (käsittämättömästi) ole niistä inahtanutkaan.

Öisen stressin aihe oli huominen keskiaikatapahtuma. En ole saanut aikaiseksi säätää mitään järkevää sekä tilaisuuteen että imetykseen soveltuvaa asustusta, ja tajuntani päätti totisesti muistuttaa minua siitä yön pikkutunneilla. Olen pitkin päivää haalinut kasaan tarvitsemiamme tavaroita, mutta pakkaaminen on edelleen pahasti kesken enkä yhtään jaksaisi. Kaikki huolestuttaa. Muistanko ottaa mukaan kaiken tärkeän? Miten sujuvat vaipanvaihto ja syöttäminen vieraassa paikassa, keskiaika-asussa, vajavaisissa sielun ja ruumiin voimissa? Osuuko Nennelle huono päivä? Miten itse jaksan matkan sinne, siellä olon ja vielä kotiin matkaamisenkin? Pitkästä päiväohjelmasta huolimatta olen erittäin iloinen siitä, että menemme vain päiväkäynnille — kun kotona nukkuminenkin on ollut niin tuskaista, enkä taida kestää yöunien lyhentymistä hitustakaan enempää, tapahtumassa nukkuminen ei tule kyseeseen.

Vuosittain järjestettävät P. Homobonuksen pidot ovat kuitenkin kuuluneet suosikkitapahtumiini koko olemassaolonsa ajan, joten olen iloinen etteivät ne jää väliin tänäkään vuonna. Tapahtuma myös huomioi lapsiperheitä mm. osoittamalla oman tilan vauvojen tarpeista huolehtimiseen. Kaikki edellytykset ovat siis olemassa sille, että tapahtumasta tulee tosi kiva kokemus. Jos vain saamme ensi yönä nukkua…

Kannanotossaan Jääskeläinen pohtii sitä, miten maahanmuuttopolitiikkakeskustelu polarisoidaan suvaitsevaisuuden ja rasistisuuden konfliktiksi, ja miten vihreiden hampaattomat ja epärealistiset moniarvoisuuskannanotot saattavat leimata vihreitä kannattavan “kaikkia vastustamiaan arvoja edustavien tahojen parhaaksi kaveriksi vain siksi, että kyseessä ovat vieraiden kulttuurien edustajat”.

Asiasta tuntuvat jostain syystä kuitenkin puhuvan vain perussuomalaiset, vaikka nimenomaan meidän vihreiden, jotka suhtaudumme maahanmuuttajiin lähtökohtaisen positiivisesti, pitäisi selkeämmin huomioida maahanmuuttoasioihin kytkeytyvät arvokonfliktit, nehän käytännössä ruokkivat puhdasta rasismia ja aiheuttavat niin kaikille maahanmuuttajille kuin yhteiskunnallekin ongelmia.

[…]

Vihreiden riveissä siis on ihmisiä monista eri kulttuureista ja oletettavasti kaikki ovat sitoutuneet esimerkiksi suvaitsevaisuuteen, sanan- ja yksilönvapauteen ja toiseuden kunnioittamiseen. Eikö siis olisi tärkeää muidenkin kuin ev.lut.-suomalaisten kritisoida avoimemmin oman kulttuurinsa - ja toistenkin kulttuureiden - niitä piirteitä, jotka ovat ristiriidassa näiden tärkeiden arvojen kanssa?

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Jääskeläinen jatkaa ajatuksiaan toisessa kommentissaan ‘puolue koostuu jäsenistään‘.

Rasismia ei menestyksekkäästi vastusteta iskulauseilla tai keskustelukulttuurilla, joka sallii vain vieraiden kulttuurien ihannoinnin vaan tiedolla, avoimuudella ja terveellä itsetunnolla, jonka turvin uskalletaan sanoa, ettei tietyistä perusarvoista tingitä edes vieraskoreuden ja suvaitsevaisuuden nimissä.

[…]

Rasisteja riittää aina, kaikissa kansallisuuksissa, eikä rasismia pidä suvaita lainkaan. Toisaalta erilaisten kulttuurien kohtaamiseen ja mahdollisiin konflikteihin ei pidä suhtautua ääliömäisen sinisilmäisesti - käytännössä siis sulkemalla silmät tosiasioilta ja hokemalla aatteellisesti oikeaoppisia mantroja.

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Juuri tällaista keskustelua olen kipeästi kaivannut; nimimerkillä ‘Arvomaailmaltaan tiukasti jossakin suvaitsevaisuuden ja rasistisuuden välisessä epätilassa sijaitseva’.

Jääskeläinen kirjoitti fiksuja myös siitä, että oikeusministeriö alkaa kouluttaa kunnanvaltuustojen puheenjohtajia mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta.

Luulin, että nämä sodat käydään vaaleissa, ei vaalien jälkeen jos äänestystulos ei miellytä.

Ei rasistisia puheita nykyäänkään varmasti valtuustosaleissa sallita, eikä myöskään kiihottamista kansanryhmää vastaan. Ja jos joku (perussuomalainen) asialliseen sävyyn kommentoi maahanmuuttoasioita, vaikka sitten kriittisestikin, pitäisi kyllä eri mieltä olevilta - jopa vihreiltä - löytyä keinot vastata demokraattisesti, kuten vastuulliseen sananvapauteen ja demokratiaan kuuluu. Ja jos esimerkin perussuomalainen on väärässä, hänethän on helppo argumentoida nurin, eikö niin?

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Stalin elää, näköjään

Nenne naureskeli lääkärille tämän tutkiessa hänen lonkkiaan. Taitaa tyttö tykätä että hänellä kuuluukin olla personal trainer.

Mitä maailmasta on opittu:

• Mobile on hauska!
• Hymy tuottaa hymyjä.
• Äidin laulaminen on viihdyttävää. Ja Semmareiden Taina.
• Huutaminen on yleensä energianhukkaa, äiti tulee kiljahtelustakin.
• Rokotuspaikassa on hirveää!
• Helistin menee suuhun.
• Maito on hyvää ja sitä on riittävästi. Paitsi silloin kun ei ole.
• Rinta voi laukaista raivarin. Rintaraivarin.
• Vaunuissa on kivaa, jopa viiden kilometerin matkan!
• Kun smurffilla kädellä smurffaa silittää smurffia äidin sormia, se smurffaa tuntuu … molemmista smurffilta ihanalta.
• Isin kanssa on hauskaa koska se lennättää!
• Käsivarsien sijoittelu ihmisvartalossa osoittaa huonoa suunnittelua.

Mitä äiti on oppinut:

• Aamiainen on päivän tärkein ateria.
• Kotiäitiys on selkäsärkyiselle helvettiä.
• Vauvan hymy on paras (ja välillä ainoa toimiva) lääke. Suklaa on tiukka kakkonen.
• Fuzzi Bunz -kestovaipat on hyviä ja kivoja.
• Vauvan vaatekoot ovat paitsi eri senttejä kuin vauvan pituusmitta myös mystistä salatiedettä.
• Maailmassa on paljon ihania, avuliaita, myötätuntoisia ja myötäeläviä tuttuja ja tuntemattomia.
• Silloin kun ei jaksa, ei tarvitse jaksaa mitään muuta kuin vauvanhoito. Ja aamiaisen laittaminen, koska ilman sitä ei jaksa mitään.
• The Witcher on tosi hyvä peli.