“You talkin’ to me? I said, you talkin’ to me? Oh, okay then.”

Lapsinero suunnittelee maailman valloittamista / The evil baby genius at work

Kuuluisa kummisetäilme / The famous Godfather-look

Saturday night fever!

“Joo, toki saat nimmarin, kulta”! AKA Mamma paijaa päätä (kehräystä) /
“Autograph? Sure, doll.”

Keskiyön kapellimestari / The midnight conductor

Mobile on rajaton riemu! / Funny fisheses!

Viesti isille hänen ekana työpäivänään / A message to daddy

Isin tyttö / Daddy’s girl

Kotiuduimme Tampereelle kaksi viikkoa sitten. Ajomatka Raahesta sujui hyvin; Nenne nukkui suurimman osan matkasta, ja imetys ja vaipanvaihto onnistuivat mukavasti taukopaikoissa. Tuntui oudolta olla taas kotona puolentoista kuukauden reissun jälkeen. Taisin itse vierastaa kämppää paljon enemmän kuin lapsi, joka on tyytyväinen kunhan maitobaari on auki ^_^

Ensin keskityimme päivärutiinien hakemiseen. Sänkymme sai lisäsiiven pinnasängystä, johon jätimme asentamatta toisen laidan. Sauna muuttui vauvanhoitotilaksi. Sohvannurkkaan perustui mukava imetyspaikka. Tuleva lastenhuone on edelleen varastokäytössä, mutta vähitellen tavarat löytävät paikkansa.

Loppuviikosta aloimme ottaa vieraita vastaan. Perjantaina Anni kävi istumassa iltaa, ja lauantaina lettukesteilimme Helin ja Simon kanssa. Tiistaina Pasi, Piipa ja lapset Anssi ja Eevi kävivät tervehtimässä meitä. Tänään vuorossa olivat Essi, Antti ja Nennen puolitoistavuotias pikkuserkku Iines. Huomenna matkaamme Helsinkiin esittelemään neitosen Dugin puolelle sukua.

Nenne on rauhallinen muksu. Hänellä on tapana nukkua pitkät yöunet — viidestä seitsemään tuntiin. Hän itkee suhteellisen vähän ja useimmiten selvästi asiasta: nälkää, mahakipua tai märkää vaippaa. Pelotonta neitosta eivät äänet, musiiki tai edes meteli paljoa hätkäytä, ja kunhan henkilökunta vastaa tarpeisiin kohtuullisessa ajassa, melkein kaikkeen voi suhtautua lähes zeniläisellä rauhallisuudella aina iltayhdeksään asti. Sen jälkeen pinna tuppaa olemaan kireämmällä. Yöuniaika alkaa yleensä puolenyön ja kahden välillä. Niinä parina kertana, kun yö on mennyt riekkumiseen, on Nenne ollut seuraavana päivänä lähes yhtä väsynyt kuin vanhemmat.

Nenne on ilmeikäs, ja usein toistuvia ovat mm. jedimestari-, mafiakummisetä-, maitonirvana- ja Johannes Virolainen -ilmeet. Ulkoisesti hän ei ole hirveästi muuttunut tämän kuukauden aikana. Hiukset ovat edelleen lukuisat ja tummat, ja vaikka vauvanpyöreyttä on hiukan kertynyt, Nenne on yhä muodoltaan hoikka. Pituutta on tietysti tullut lisää, ja oletettavasti painoa samassa suhteessa (maanantaina on taas neuvola, jossa punnitaan). Kuten jo kohdussa, Nennellä on usein hikka.

Nenne pitää erityisesti Tapio Rautavaarasta ja siitä, kun äiti laulaa Pienet sammakot. Hän ei ole juurikaan tutin perään. Se kelpaa auttamaan kakkapakerruksessa ja rauhoittamaan silloin, kun on väsykärtty, mutta ei muuten hirveästi maistu. Sylissä on kiva olla, erityisesti silloin, kun isi tekee miekkailun jalkatyöharjoituksia tai tanssahtelee valssiaskelia. Äidissä parasta on maidon tuoksu (ja maku). Nenne nauttii kylpemisestä ja suihkussa käymisestä sekä auto- ja vaunuajeluista. Ainoaksi selkeäksi inhokkiasiaksi ovat toistaiseksi osoittautuneet päähineet. Hiusten harjaaminen ja kaikenlainen paijailu — myös pään — sen sijaan ovat oikein mukavia juttuja.

Kaunis kuukausi takana. Monta ihanaa edessä.

Lisää Nenneä seuraavana päivänä; neiti oli päässyt pois sinivalohoidosta.

Emman ja Leken kuvia nimiäisistä 27.6. eli Nenne on puolitoista viikkoa vanha.

Jo aamusella oli Raahen sairaalan osasto ykköselle toimitettu sairaalan keittiön loihtima iso mansikkakakku, ja Dugi kävi viemässä sen kaveriksi edellisenä päivänä yhdessä askartelemamme kiitoskortin osaston henkilökunnalle. Tuntui oikealta ottaa heidät osallisiksi juhlaamme kaiken sen avun ja hoivan takia, jota he meille antoivat sairaalaviikkomme aikana.

Juhlallisuudet alkoivat klo 14 Manse Honkalassa. Paikalla olivat päivänsankarin ja onnellisten vanhempien lisäksi mummu ja vaari (minun vanhempani), mummi (Dugin äiti), kummitäti ja -setä (sisareni Emma ja puolisonsa Leke), isomummu ja -vaari (äitini vanhemmat), toinen isomummu (isäni äiti) sekä vanha lukiokaverini Eija ja kunniavieraana synnytyslääkärinäni toiminut Attila, hänen vaimonsa Zsuzsi ja lapset Mathias ja Manka.

Seremoniamme oli vapaamuotoinen. Perintökastemekkoon puettu neitomme kuunteli tyynenrauhallisena isin puheen uusista nimistään, ja siirtyi ilman inahduksia kummitädin syliin kummilupausten ajaksi. Pitkä hurtunki vaihdettiin mummilta saatuun roosanväriseen mekkoon, ja pienen seurustelutuokion jälkeen Irene Brigida Laine vetäytyi päiväunille vieraiden istuutuessa ruokapöytään.

Tarjolla oli vaarin grillaamaa possua, graavilohta, siian mätiä, perunoita, mummun ihanaa kastiketta ja salaattia, ja kahvin kera täytekakkua, kuivakakkua ja lusikkaleipiä. Irene, jonka mummi pian hellitteli Nenneksi, osoitti rauhaa tarkoittavan etunimensä sopivuutta koko ruokailun ajan, ja tilasi oman ateriansa vasta äidin nautittua viimeisenkin kakunmurenen.

Juhlaväki kirjasi nimensä nimenantotodistukseen, kirjoitti Nennelle viestejä vauvakirjaan ja sytytti kelluvia kynttilöitä pienen onneksi. Paketeista löytyi syntymä- ja nimitiedoilla kaiverrettu säilytysrasia joululahjaksi saadulle komsiopallolle (kummeilta), ihastuttava kuparinen pöllö ja nalle -taulu ja isille aikoinaan Lontoosta hankitut pitsikoristeiset vauvantossut (mummilta), sydämenmuotoinen korurasia ja sydänriipus (Attilan perheeltä) ja Tupperwaren monikäyttöinen tuttipullo (Eijalta). Lahjapöytää koristivat myös syntymän kunniaksi saadut lukuisat kortit, kaksi kaksoiskukkakimppua (isotäti ja -setä Kirstiltä ja Ossilta sekä Dugin työpaikalta), Kanadasta tuotu nalle (mummulta ja vaarilta), Bogi-koira (mummilta) ja satiiniruseteilla koristetut vauvan nahkakengät (Maaritilta). Lukuisat kauniit ja käytännölliset synttärilahjavaatteet oli jo lisätty neidon garderoobiin, ja isomummilta ja -vaarilta saatu nalleperhetaulu oli sekin makuuhuoneessa jemmassa.

Vaikka mietimme nimiä pitkään ja hartaasti, tämä nimi oli mielessämme jo kuukausia. Se oli ensimmäinen ja ainut, joka tuntui voimakkaan sopivalta ja joka miellytti meitä molempia yhtälailla. Pidimme mielessä sen mahdollisuuden, että vauvan synnyttyä nimi ei tuntuisikaan hänelle oikealta, mutta näin ei ollut.

Irene juontui alunperin mieleemme fiktiivisestä Irene Adlerista, joka oli se nainen, jota Sherlock Holmes arvosti vertaisenaan. Kreikkalaisessa panteonissa tämä Zeun ja Themisin tytär on rauhan ja kevään jumalatar (miten sopivaa, että sekä Irenen syntymäpäivän että nimiäispäivän sää oli pikemminkin keväinen kuin kesäinen). Ateenan Irene oli Bysantin ensimmäinen naishallitsija, joka — meidän kulttuurinrakastajien riemuksi — vastusti onnistuneesti ikonoklasteja. Kaikkiaan Irenessä yhdistyvät lähes kaikki etsimämme ominaisuudet: esteettinen, yhteys soveliaaseen jumalattareen ja ripaus vahvan (tässä tapauksessa suorastaan häikäilemättömän ^_^) naiseuden historiaa. Nimiäisissä kävi ilmi, että ainut puuttuvaksi luulemamme ominaisuus, sukuyhteys, oli sekin läsnä: isänäitini sisaren toinen nimi oli Irene. Pienen translaatiomutkan kautta löysimme Irenen myös Dugin sukupuun puolelta, sillä hänen vaarinsa äiti oli nimeltään Rauha.

Brigidalla on yksi varsinainen inspiraatio: kelttiläinen tulen, valon, parannuksen, sepäntyön ja runouden jumalatar Brighid. Koska halusimme viitata tähän varhaisempaan lähteeseen esimerkiksi P. Birgitan sijaan (joka tosin yhdessä Kildaren P. Brigidin kanssa tuo nimelle kaipaamaamme vahvan naiseuden historiaa), valitsimme tämän harvinaisen kirjoitusmuodon useammin käytettyjen sijaan. Vietämme Brigidan nimipäivää sen luontaisimmalla paikalla 1.2.

[Metaa] Koska Mogimme on nyt virallisesti siirtynyt äidin välittömästä, fyysisestä yhteydestä omaksi autonomiseksi itsekseen paitsi napanuoran katkaisun myös nimeämisen myötä, ‘mogi’-kategoria jää raskausajan merkinnöille ja tämän merkinnän myötä aukeaa uusi kategoria ‘Nenne’.

Tyttäremme syntyi keskiviikkona 18.6.2008 klo 20:37. Kriittiset mitat ovat 3670 g, 48,2 cm ja 34,5 cm (päänympärys :).

Our daughter was born on June 18th 2008 at 20:37. Weight 3670 g, height 48,2 cm and head circumference 34,5 cm.

Synnytys sujui ensikertalaiseksi sutjakasti, vaikka itse sanonkin ;) Tarkempia yksityiskohtia ohessa (gore-taso ei ole kauhean korkea).

Kun tulimme keskiviikkoaamuna sairaalaan käynnistystarvearviota varten, kohdunsuu oli jo 4 cm auki. Helpolla pääsin; ensisynnyttäjillä usein nuo ensimmäiset viitisen senttiä ovat sitä turhauttavinta kituutusta. Pienellä pillerinsirkaleella olemattomat supistukseni tulivat olevaisemmiksi ja säännöllisiksi (n. viiden minuutin välein), mutta eivät edelleenkään kivuliaiksi. Uusi tarkistus kertoi aukeamisen jatkuneen, ja olimme jo viidessä sentissä.

Kalvot puhkaistiin 14:00 ja siitä homma lähti kunnolla käyntiin. Ensin jouduin makoilemaan vähän aikaa, mutta kun pääsin keinutuoliin, jaksoin supistuksia jo huomattavasti paremmin. Piakkoin raskaampi työ vaati raskaammat huvit, ja ilokaasu osoittautui parhaaksi ystäväkseni. Pohdiskelimme kylpemistä, ja allas pantiin täyttymään, mutta neljän kieppeillä en enää uskaltanut siirtyä kaasumaskista kuin kädenkurottaman päähän. Hyvin(!) nopeasti supistukset kiihtyivät ja kipuuntuivat epiduraalipisteeseen. Tämä oli ainoa vaihe, jossa olin jonkin aikaa ihan rehellisesti kivusta sekaisin, mutta ehdin silti olla huolestunut siitä, miten kykenisin olemaan täysin liikkumatta epiduraalin valmistelun kriittisen vaiheen. Ruumis kuitenkin osasi; supistukset ottivat hiukan pidemmän välin juuri siksi aikaa. Onneksi epiduraali vei supistuksista pahimman terän jo minuuttien kuluttua, ja ilokaasu avitti jälleen riittävästi.

Kun jalat taas kantoivat, olin jonkin aikaa pystyssä yläkropalla sänkyyn nojaten. Painovoima avuksi! Kun alkoi tuntua, että voimia täytyy säännöstellä, palasin makuulleni. Supistukset alkoivat ponnistuttamaan. Kropalleni onneksi osoittautui täysin luontevaksi ponnistaa alaruumiin lihaksilla kuten pitääkin. Eipä minulla mielen tasolla asiaan olisi juuri mitään sanomista ollutkaan, ruumis oli ottanut vallan. Mikäs siinä, hyvä että joku osa oli tilanteen tasolla. Jonkun raivoisamman supistuksen jälkeen pyysin Henriä odottamaan toisaalla. Hän uskoi mukisematta, kuten hyvän tukihenkilön kuuluukin. Miespuolinen lääkärini piipahti tarkistamassa tilanteen ja selvästi vaistosi mikä on meininki, koska poistuessaan totesi hymyillen: “Miehet ulos.” Seuranani olivat kätilö Heli ja kätilöoppilas Antonia, jotka olivat minulle valtava apu.

Lopun alkaessa häämöttää, supistukseni tekivät juuri päinvastoin kuin pitäisi: ne harvenivat ja lyhentyivät. Mogi oli jo lähellä syntymistä, mutta hänen sydänäänensä alkoivat laskea. Sain oksitosiinia suoneen (supistuksiin) ja happea henkeen (vauvalle), mutta ne eivät tuntuneet auttavan tarpeeksi. Tajusin paikalla nyt olevan lääkärini Attilan ja anestesiapäivystäjä Pirjon, ja lastenhoitaja Airakin oli lähettyvillä. Myöhemmin sain tietää Attilan leikanneen välilihan ja avittaneen Mogia imukupilla, mutta itse tilanteessa tajusin vain sen, että nyt on se hetki, kun pusken pienen maailmaan. Se oli minulle voimaantumisen ja selkeyden tila, jossa purin hammasta ja otin seuraavasta, vajavaisesta supistuksesta irti kaiken mitä lähti. Kuulin jonkun sanovan, että pää on ulkona, ja muistan ajatelleeni “eikä, vasta pää!”, mutta seuraava puserrus (tai siltä ainakin tuntui) toikin koko mukelon pihalle. Kohta pienisuuri ihmeeni nostettiin rinnalleni, ja näin Henrin vierelläni. Kaksi kauneinta asiaa maailmassa.

Mogi voi hyvin; ei ollut yhtään veltto eikä huonon oloinen. Dugi leikkasi napanuoran. Mogi kelli rinnallani varmaan toista tuntia samalla kun ensin synnytin jälkeiset ja sitten minua tikattiin kasaan. Olin onneksi selvinnyt vain vähäisellä vahingolla leikkaushaavan lisäksi. Sydänäänien heikkeneminen oli johtunut siitä, että Mogin napanuora oli ollut hänellä vyönä (isäänsä tulee — tosin Dugin tapauksessa napanuorasta laadittu somiste oli herrasmiehelle sopivasti kravatti ja seurauksena hätäsektio). Muutakin jänskää ilmeni, nimittäin istukka oli symmetrisesti kaksiosainen: kaksi samankokoista puolikasta joiden välissä silta. Attila ei ollut nähnyt sellaista aikaisemmin, mutta epäili, että minulla saattaa olla herttamainen kohtu, joka taas saattaa aiheuttaa supistusheikkoutta.

Mogi vietiin punnittavaksi, mitattavaksi ja puettavaksi tuoreen isukin kanssa. Kohta Dugi palasi synnytyssaliin kapaloitu kääryle käsivarsillaan. Käskin hieman hämmentyneen oloisen rakkaani keinutuoliin istumaan, ja pian sekä isä että tytär vaikuttivat yhtä tyytyväisiltä uuteen tilaansa. Kun minut oli paikattu, Mogi vietiin jonnekin, ja Dugi ja minä saimme iltapalaa. Koskaan eivät ole tee ja voileivät maistuneet niin hyviltä! Mogi pääsi uudestaan rinnalle, ja suoritimme ensimmäisen, hartaan imetyshetkemme Tori Amosin The Beekeeperin soidessa taustalla. Dugi kävi laittamassa tiedotustekstiviestit menemään.

Oli kylvetyksen aika, ja tuoretta isää vietiin (mukaan). Lastenhoitaja ei meinannut millään uskoa, että pysyisin jaloillani, ja kutsui toisen hoitajan avuksi ennen kuin antoi minun liikahtaakaan sängyltä. Tarkasta vahtimisesta huolimatta (tai siitä johtuen) hyvä oloni osoittautui salakavalan sijasta legitiimiksi, enkä osoittanut mitään pyörtymisen merkkejä vessakäynnillä. Tämän voimannäytteen ansiosta pääsin paarustamaan lastenhoitohuoneeseen katsomaan ja ikuistamaan kameralla Mogin ensikylvyn Dugin hellissä käsissä.

Pesiydyimme kaikki kolme perhehuone kymppiin. Havaitsimme, että Dugin tiedotustekstarit olivat jumiutuneet, ja hän parhaansa mukaan purki sumaa. Jokunen ei ilmeisesti päässyt koskaan perille, emmekä ole varmoja mille kaikille näin kävi =( Pitkin yötä ja seuraavaa päivää saimme kuitenkin erittäin ilahduttavia onnitteluja. Mogi nukkui ensimmäisen yönsä äidin ja isin viekussa, suurimman osan siitä nassu maitobaarissa. Hieman ylivireä äiti nukkui pari tuntia ja jonkin verran uupuneempi isä (joka oli päivän mittaan potenut migreenikohtausta onnistuen salaamaan sen yleensä aika skarpilta vaimoltaan) hiukkasen enemmän. Oli täysin mahdotonta lakata ihastelemasta maailman täydellisintä pikkuotusta, joka oli ollut kanssamme jo kymmenettä kuuta, ja jonka silmiin saimme nyt viimein katsoa.

Olen ollut äärettömän onnekas. Synnytys oli minulle intensiivinen, primaali, kauhea ja palkitseva kokemus. Opin ruumiistani aivan uusia asioita, ja kävin tiloissa, joihin en kovin mielelläni enää menisi — mutta jos menen, tiedän selviäväni. Itse synnytystä enemmän pelkäsin etukäteen vahingoittuvani pahasti. Näin ei käynyt, ja toipumiseni episiotomiasta on alkanut erittäin hyvin. En voi kuvitella parempia kätilöitä ja lääkäreitä, ja koko Raahen sairaalan osasto ykkösen henkilökunta on äärettömän taitavaa ja ystävällistä.

Nämä pari päivää olemme opetelleet uudenlaista perhe-elämää ja tutustuneet toisiimme. Dugi on ollut sankarillinen niin isänä kuin puolisonakin. Hyvin alkanut imetysyhteistyö Mogin kanssa otti viime yönä ja tänään vähän takapakkia, kun Mogi alkoi kellastua, mutta aamupäivällä aloitettu sinivalohoito tuottaa tuloksia. Vaikka muksu on tänään saanut kahdesti lisäravintoa kupista, hän on mielellään kohdistanut palautuneen pirteytensä rintaan. Äsken Mogi sai isiltä toisen kylpynsä ja äidiltä maitoa, ja vetäytyi sitten koisaamaan “solariumiinsa”. Dugi lukee lehteä, minä blogaan, ja tässä pienessä maailmassamme parempaa tapaa viettää keskikesän juhlaa on vaikea kuvitella.

Vaikka lähettäisivät tarkastuksesta vielä kotiin odottelemaan, sekin käy minulle ihan hyvin. Pääasia että saan tietää missä mennään!

Raahessa ei kuulemma yleensä päästetä raskautta yli raskausviikon 42. Minulla tuli tänään 41 täyteen, mutta eivät halua odotella huomista pidempään koska välissä on juhannus. Sopii minulle!

Kylvin viikko sitten tilliä, persiljaa, basilikaa, ruohosipulia ja jotain mitä en enää muista (heh) koriin äidin ja isän sisäparvekkeelle. Viimeisen kolmen päivän aikana kolme näistä viidestä yrtistä on alkanut itää ^_^

Pakollinen lepääminen (verenpaineen takia) on tänään sujunut keskimääräistä helpommin, koska ulkona sataa. Vaan tympii se silti.

Ja lapsella on ilmiselvästi liian mukavat oltavat O.o

Huoneen toinen ajannäyttäjä, VHS:n kello — kuten useat muutkin muualla talossa — ovat talviajassa. Videoiden kellon nähdäkseen on myös noustava vuoteesta ja ainakin minun likinäölläni tihrustettava aika läheltä.

Kännykässäni tietysti on kello ja se on suunnilleen oikeassa ajassa. En kuitenkaan ole kaivannut sitä lähelleni. Olen havainnut tarvitsevani vain keittiön uunin ja mikron kellojen näyttämää aikaa (vaistonvaraisesti minulla on tapana katsoa mikron kelloa, mutta ilman lasejani näen uunin kellon paremmin; eroa ajoilla on vajaa minuutti). Ne kertovat minulle öisen vessakäynnin ajan, jos sitä satun tarvitsemaan, kellonajan verenpainemittauksieni taulukkoon ja osviittaa siitä, onko nyt järkevää tai tarpeellista syödä.

Muuten minua kiinnostaa lähinnä olenko virkeä vai väsy ja onko synnytyksen aika. Jälkimmäinen ei ole vielä koittanut. Siihen kestävää aikaa ei kerro uuni, känny tai edes sotaveteraanikellon oma ajanlasku.

Sunnuntaina oli kontrollikäynti, jolla otettiin Mogilta uusi sydänkäyrä. Tällä kertaa hengaaja-apsumme malttoi antaa edustavamman näytteen elintavoistaan: aluksi hän nukkui, sitten vähän peuhasi ja lopuksi tuli hikka ^_^

Maanantaina menin Dugin mukana Ouluun ja olin “hoidossa” pikkusiskon luona työpäivän ajan. Emmaa ja Lekeä oli ihanaa nähdä, söimme hyvin (lounas lempiruokaani soijakanaa à la Emma ja illallinen Pannussa) ja pääsin ihastelemaan Mass Effectiä. Mä niin haluan sen!

Eilen vanha koulukaverini Eija kävi vierailulla. Viihdyimme tuntikausia jutustellen kuin aikaa edellisestä kerrasta ei olisi kulunut toistakymmentä vuotta ^_^

Dugi on manannut synnytyksen käynnistymistä huomiselle alkuiltapäivälle sopimalla sinne kaksi palaveria Oulussa. Mogi ei edelleenkään ole ilmoitellut mitään. Minä odotan enkä murehdi turhia.