Vita brevis, ars longa
occasio praeceps
experientia fallax
iudicium difficile
(Hippocrates)
Sain vaatepulmani ratkaistua :D Ihana punavalkoinen mekkoni, jonka uskoin varmasti olevan nykymuodoilleni liian kapoinen (lähinnä rinnankorkeudelta) sopii sittenkin! Jälleen kerran voisin rutistaa puvustajani Kristiinan puhki :D Mekossa on napitus edessä, joten jäljellä on vain vanhan alusmekkoni silpominen imetysyhteensopivaksi.
Mainittakoon myös, että Omnian konsertti-DVD on loistava!
Elämäni soundtrack soittaa retroa
n/p: The Labyrinth soundtrack
Siivoilen tässä kämppää, koska meille tulee tänään vieraita: Mimmi visiteeraa vierailta mailta (Ruotsista) ja äiti, isä, mummu ja vaari poikkeavat kahvilla matkallaan Raahesta pääkaupunkiseudulle (ja äiti ja isä edelleen jonnekin jota en muista — mainitsinko että he tuntuvat nykyään matkustelevan ihan älyttömästi? Tai että mulla ei nykyään pysy mikään päässä?). Kuten normaalia, siinä sivussa tulee hoidettua kaikenlaisia sijaistoimintoja.
Kuten synnytys-soundtrackin kerääminen. Ei, en usko tulleeni hulluksi. Synnytysvalmennuksessa sanoivat että mukaan voi ottaa omia levyjä, ja Raahessa uskoisin olevan saman mahdollisuuden. Ja vaikken polttojen taustalla haluaisikaan kuulla muuta möykkää kuin omaani, ainakin sitä odotellessa arvelen oman musiikin miellyttävän enemmän kuin äidin ja isän levyvalikoiman.
Kuinka ollakaan, levyt valikoituivat melkein itsestään. Ja kaikki* artistit ovat sellaisia, joita olen kuunnellut ja rakastanut 10-15 vuotta. Tuskin sattumaa. Levyjen määrän sääti CD-koteloni koko (24), ja jonkin verran vaikutti** se, etten halunnut mukaan liian aggressiivista tai instrumentaalipainotteista kamaa:
*) Tämä on se poikkeus, joka vahvistaa säännön. En ole kuunnellut Egotrippiä kovinkaan paljon, mutta tämä levy päätyi olemaan graduntekoni tärkein taustamusiikki. Jotenkin tuntui sopivalta poimia se mukaan viimeiseen vapaaseen levytaskuun.
**) Don Huonot karsiutui aggressiivisuuden, Zen Café synkkyyden (ei, CMX ei ole silleen synkkää) ja kaikki score-soundtrackit instrumentaalipainotteisuuden perusteella.
Kaikkeen sitä inspiroituukin.
Via Emma:
Take the
Role-Playing StereotypeMage Type quiz.
And now for something completely different. Omnia’s Alive! is a perfect example of how albums should be released: great music and the package is so wonderful one just has to own it (as opposed to just getting the music one way or another). The thick booklet contains not only the lyrics in a decorative yet legible font and some atmospheric citations from famous poets, but also fabulous scetchy art by none other than Alan Lee, the renowned Tolkien artist! The whole album is like a little gift from the Faerie, so faithful the whole design is to the theme. I can’t remember when I’ve last been this impressed by an album release*. Check out the album’s page in Omnia homepage (Discography -> Alive!) for a few sample images and two songs in mp3.
*) Actually I do, it was Qntal’s previous release (limited edition) Silver Swan with fabulous and haunting booklet art by Brian Froud and the gorgeous music video to Von den Elben by Brian and Toby Froud.
(I bought my copy of Alive! from Amazon.de along with Qntal’s limited edition Translucida and Corvus Corax’s Venus Vina Musica. Man those mid-Europeans know their neofolk!)
I had a moderate cold and in fear of (again!) having it evolve into a sinusitis, I was on sick leave for Mon and Tue. I’m happy to say it seems to be paying off since I’m feeling almost healthy today. Have I meantioned that being ill while pregnant sucks small rocks? Or that two sinusitises during it are two too many? Anyway, I managed to play through the excellent Neverwinter Nights 2 module Harp & Chrysanthemum twice (one somewhat incomplete and one full run) during the weekend and the rest of ill-time. Now I’m in the middle of a second (hopefully) full run with a female bard protagonist this time (the first full run was with a male ranger).
I love the module so much I just have to get around to commenting it in the Vault. I’ve played several NWN1 modules that seriously would’ve deserved a comment (and one of these days I will comment on my favourite, the erotic and brilliant A Dance with Rogues, I really will) but H&C is such a well thought and made mod to the smallest detail that if I can’t manage one comment for the creator’s hours and hours of creative work, I’m a true loser. I’m so happy there already are modules like this to NWN2 since I’m in a rut with the original campaign.
Pyysin viime perjantain palkattomaksi vapaaksi todettuani, etten ole ehtinyt kampaajalle kuukausiin ja päällepantavan valikoima oli jo jonkin aikaa käynyt yhä vähäisemmäksi — ja töissä on ollut ns. väljää. Välttäviä hiuspäiviä saa toki aikaiseksi omilla saksillakin, kun ainoa tiheämmin huoltoa kaipaava osa kuontalosta on otsatukka, mutta ammattilaisen jälki on Ihan Eri Asia. Ihanalta vakikampaajaltani löytyi aika päivän varoitusajalla, ja aloitin vapaapäiväni siellä.
Siistitty hiusto kruununani pörräsin ympäri keskustaa nautintojen perässä. Arnold’silta poimin matkaan vaniljatäytteisen, suklaakuorrutetun donitsisydämen kotona flunssaa potevalle rakkaalleni ja kaneli-sokeri-donitsin itselleni. Tullintorin sukkaliike palveli paitsi hyvillä tukisukilla (ihan parhautta, ei hävetä) myös Nanson b-laatuisella yöpaidalla (joka Nanson korkean normaalilaadun ansiosta vaikuttaa maallikon silmään jokseenkin täydelliseltä mutta on ystävällisesti b-hintainen).
Suomalaisen kirja-alesta bongasin Gennadi Spirinin kuvittaman satukirjan — fanitan sedän taidetta — ja Swamp Musicissa käytin täyden leimakorttini Nightwishin Dark Passion Playn platinapainokseen. Rahalla mukaan lähti alehintainen Over the Hills And Far Away collector’s edition (Nightwishiä tämäkin), joka alkuperäisen EP:n lisäksi sisältää live-kamaa ja nimibiisin, joka on suosikki-coverini, videon.
Hämeenkadun seikkailuni jatkui Lindexin metsästyksellä (muistelin sen olevan Hämeenkadulla, mutta itse asiassa se onkin Koskikeskuksessa), mutta sen sijaan päädyinkin KappAhliin. Miten ihanaa, kerrankin muoti suosi minua: näin tunikamaisia ja muuten vatsaväljiä paitoja joka suunnassa! Ja kauniita, vieläpä. Eikä siinä vielä kaikki, sopivasti rintaliiveillä oli alennushinta 9,95. Olin jo jonkin aikaa seurannut vaatekaappini sisällön vähittäistä epäsopivaksi muuttumista, kiitos yksiötään laajentavan Mogin, ja oli jo korkea aika hommata jotain paremmin nykytilaani istuvaa.
Paitsi että löysin imetyskäyttöönkin soveltuvia liivejä (eivätkä ne edes olleet rumia kuten pelkäsin ^_^), useita paitoja ja isojen tyttöjen XLNT-malliston puolelta jopa kahdet mukavat ja hyvännäköiset housut(!), nautiskelin päivän suurimmasta ihmeestä: sovituskopissa oli kivaa. Yleensä vihaan vaateostoksilla käymistä, koska se on loputonta kärsimystä ja usein myös nöyryyttävää; monetkohan kerrat aikaisemmin hyväksi havaitut vaatekoot ovatkin juuri siinä liikkeessä aivan väärän mallisia tai peräti toisen liikkeen numeerisesti vastaavia paria kokoa pienempiä… KappAhlin sovituskopissa tunsin itseni kauniiksi. Kaiken materianautiskelun keskelläkin se oli vapaapäiväni upein anti.
Päätin kierrokseni Sokkarille. Olin vaihtanut KappAhlista hankkimani farkut jalkaan jo liikkeessä, ja Sokoksella lisäsin asustukseeni laadukkaan nahkavyön. Se oli juuri sitä lajia ainoa kappale: sopivan pitkä, edusti ilmiasultaan farkkuvyön ideaaliani ja hintakin oli kohtuullinen. Vapaapäiväni totisesti osui onnellisten tähtien alle! Suorastaan uutena naisena sukelsin Sokos Herkkuun suorittamaan pakolliset ruokaostokset. Dugin sairastamisen vuoksi en hankkinut mitään superpäivällistä, vaan päätin meidän herkuttelevan arkisesti ja helposti einespinaattiletuilla ja -kananuggeteilla ^_^ Siirryin lastini kanssa bussipysäkille ja sieltä kotiin vielä hyvin iltapäivän puolella.
Loput vapaapäivästäni nautin rakkaimpani nuhaisesta mutta muuten erinomaisesta seurasta, Neverwinter Nightsista (korvikkeena vielä kasauksessa olleelle uudelle koneelleni ja sen kaverina ostamalleni Neverwinter Nights 2:lle) ja äskettäin Amazonin pokkarialesta hankkimastani Richelle Meadin Vampire Academysta (olkoon vaan Young Adult -kirja, osoittautui että olin ihan riittävästi kohderyhmää)*. Joskus häpeilemätön nautiskelu elämän pienistä iloista ja silkasta vapaa-ajasta hakkaa glamourin sata-nolla.
*) Hommasin Meadia samalla kertaa kaksin kappalein, vaikken etukäteen tiennyt kirjoista mitään Amazonin arvosteluja enempää. Succubus Blues, joka edustaa samaa sujuvaa, viihteellistä ja ihan riittävän freesiä urbaanifantasiaa laadukkaalla romantiikalla höystettynä kuin Vampire Academy, mutta ei-YA-teoksena uskaltautuu piipahtamaan eksplisiittisemmän pehmopornon puolelle ja on sävyltään humoristisempi, osoittautui vielä paremmaksi. Jatko-osat (molemmat olivat omien sarjojensa aloitukset) ovat jo tilauksessa ^_^ Supernaturaaliromanssi-genren rakkaimman paheeni Laurell K. Hamiltonin Anita Blake -sarjan upottua niin syvälle keskinkertaisuuden suohon, että fanityttöydestäni huolimatta tuoreimmat osat ovat tökkineet, olen erittäin tyytyväinen että löysin Meadin. (Ilokseni havaitsin, että tuorein Anita Blake, The Harlequin, on saanut jossakin määrin paremmat arvostelut kuin lähiedeltäjänsä — valitettavasti viimeksi lukemani Incubus Dreamsin ja sen välissä on lyttyyn haukuttu Danse Macabre.)
Muista asioista mainittakoon, että vapaaperjantaitani edeltävänä päivänä selvisin jälleen neuvolasta puhtain paperein (jännitän aina sinne menoa kuin kyseessä olisi jotenkin vakavampikin tentti): verenpaine normaali, painonnousu säällinen, hemoglobiini jopa edellistä kertaa parempi ja kohtu ja Mogin sydänäänet kuten pitääkin ^_^
Kirjanpitoa. Koko viikonlopun. Mutta nyt se on valmis!
Muuta mielen päällä:
n/p: Eppu Normaali: Valkoinen kupla
Juhlistaaksemme elämää, rakkautta ja vapaata viikonloppua Dugi vei minut lempiravintolaani Saludiin syömään. Nautiskelimme pitkän kaavan mukaan: serranokinkkua ja fasaaniterriiniä, minulle härkää cabrales ja Dugille kesäpihvi sekä jälkiruuaksi suklaafondant pistaasijäätelöllä ja kahvi. Vyöryimme ravinolasta ulos tuskaiset mutta onnelliset hymyt kasvoillamme.
Jostain syystä ulkona syöminen laukaisi melkoisen nostalgiatripin. Kotiin päästyämme turvauduin iTunesiin ja ostin Eppujen Valkoisen kuplan ja Imperiumin vastaiskun, jotka minulla on ennestään vain kulahtaneilla C-kaseteilla. Näitä tunteita en osaa muotoilla sanoiksi.
Olit jumalaisin, minä tietenkin kaikkein humalaisin
huulillesi kun huulet asensin, kaverit masensin
ja siinä rakkaus roiskui kun kaadoin sut kasteikkoonJa me kastuttiin niin
ja me rakastuttiin
ja toistemme sylissä me hehkuttiin
kun jatsia kuunneltiinKun tuon kasetin soimaan asetin
vaikutti se kovin, kyynelehdin tovin
silloin oli bodia, oli harmolodia.
Sinuun rakastuin
vanhenimme, lääkäriksi luin
mutta jatsi, pelkään pahoin, elää enää apurahoin.
Ja siitä kasteikosta koskaan me noustu ei— Martti Syrjä: Kun jatsia kuunneltiin
Täytän kesän viimeisenä päivänä 30 ja se on ihanaa.
Aika täällä maan päällä ylitsemme ajaa
emme täysin katoa silloinkaan
Linnunrata loisti vyönä, rakastuimme sinä yönä
se ei katoa milloinkaan
sillä kaukaiset tähdet me nähtiin
valo silmistämme lähti silloin matkalle tähtiin
ikuisesti vaeltaa, saa ehkä joskus jonkun silmät tavoittaa— Martti Syrjä: Linnunradan laidalla
Elämäni toinen Provinssirock-osallistuminen oli suoranainen tynkä. Liput oli hommattu vain perjantaille, eikä minua kiinnostanut kuin yksi esiintyjä. Niinpä automatka Seinäjoelle alkoi vasta iltapäivällä, ja ehdimme festarialueelle sopivasti paitakojujonotuksen verran ennen Tori Amosin keikkaa.
Väkijoukkokammoisena en haaveillut eturivistä, vaan Dugi, Tero ja minä jäimme suosiolla tiiviin massan hännille. Screen tarjosi lähikuvaa, ja päiden välissä näkyi myös itse jumalatar. Festarikeikka kaikkiaan ei ollut täydellinen 13-vuotta vanhojen unelmieni täyttymys; mieluummin olisin nauttinut Torista rauhallisemmassa ympäristössä ja pidempään. Itse esiintyjä ei kuitenkaan pettänyt millään tavalla.
Pip oli possesta paras festareille: rokkimimmi posautti tajunnat ja kasteli pöksyt.
Ja sitten se olikin loppu. Ei encorea, ei mitään. Kesto oli tunnin ja 10 minuuttia. Väki taputti vielä sittenkin, kun roudarit jo vetivät Bösendorferin päälle suojavaatetta. Keikan lyhyydestä on vaikea olla pettynyt, kun se mitä saatiin kuulla oli niin helvetin hienoa, mutta katkerana katselin ei-festarikeikkojen biisilistoja. Norjan metsäfestarien yleisö sentään sai vielä vähän lyhyemmän keikan, totesi hän vahingoniloisena sympatiseeraten (köh).
Setti oli melkoista tulitusta, sillä Tori ei juurikaan puhunut biisien välissä (mitä nyt esitteli bändin). Se ei kuitenklaan tuntunut puutteelta, sillä puhetta oli vaikea kuulla, ja tiukka tahti sopi Pipin asettamaan tunnelmaan. “Isoo teltta” oli pimeä, joten hulppea valaistus pääsi oikeuksiinsa. Erityisesti mieleen jäivät Blissin avaruudellinen violetti ja Precious Thingsin valkoisilla “hampailla” kehystetyt punaiset valopallot, jotka kieppuivat ympäri telttaa kuin mitkäkin vagina dentatat.
Encoren puutteesta tyrmistyneinä mutta keikasta täpinöissämme Dugi, Oola (joka vietti keikan eturivissä), Tero ja minä suoriuduimme kuulemaan Flogging Mollyn keikan irkku-energisen lopun. Hyvältä kuulosti, ja sopi mainiosti fiilisten tasaamiseen.
Loppuyön seikkailu oli festarialueelta pois pääseminen. Ördäävät teinit takasivat sen, ettei festarikäynti innosta hetkeen (ainakaan ennen ensi kesää — tosin Dugin puhuminen mukaan voi olla pikkasta vaille vaikeaa), mutta oma seurueemme onneksi oli sopivan turvallinen kupla maailman haisevaa ja äänekästä sekasortoisuutta vastaan. Taksi tuli ja pelasti, ja auton saavutettuamme matka Tampereelle sujui ongelmitta.
Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa reilua vuosikymmentä. Silloin sisäkeikalle. Vaikka Euroopan toisella laidalle, jos on pakko.
Kuulokkeissa soi japanilainen Malice Mizer. Julkaisivat mokomat dekadibileidensä (kätevästi laskettu Voyage ~sans retour~ julkaisuvuodesta 1996 — ei suinkaan bändin ensimmäinen albumi mutta nosti heidät pinnalle) kunniaksi vaikka mitä: La Collection des Singles -CD:n (sinkku- ja B-puolikokoelma Gackt-ajalta bonuksenaan DVD, jolla kuvia ja Bel Air de l’imagen pitkä video), La meilleur selection de Malice Mizer -CD:n (best of -kokoelma Gackt-ajalta) ja lompakolleni tuhoisasti myös DVD:n Selection de performances live.
Näistä levyt ovat jo löytäneet tiensä kätösiini, mutta myös DVD on hankintalistallani (ajoitan DVD-tilaukset CDJapanista niin, että saan aiemmista ostoksista keräämilläni pisteillä laskettua tuotteen hinnan tullirajan alle). Sitten katson hyvittäneeni sen, että Merveilles ja Voyage ~sans retour~ -albumini ovat artistia tukematonta laatua.
Tieni Malice Mizerin pariin vei sen entisen solistin Gacktin kautta. Ihastuin yhtyeen (ainakin täältä katsottuna) omintakeiseen tyyliin, jonka Jrock on maustettu visual keillä, barokki-Ranskalla, dramatiikalla ja tummansävyisellä fantasialla. Minulle sopii täydellisesti se, että nämä dekadijulkaisut ovat täynnä Malice Mizerin kulta-aikaa eli 90-luvun loppupuolta. Odotan suuresti live-DVD:tä, sillä yhtye on kuuluisa upeista propeistaan. Makua tarjoaa fanisivun galleria (”Photo album”).
Velvet Chain grooves the house
I just got my Velvet Chain parcel in the mail yesterday. And boy am I impressed!
I first heard this indie band in Buffy the Vampire Slayer when we were marathoning the very first season on DVD. Velvet Chain plays two songs at the Bronze in episode Never Kill a Boy on the First Date and they got me spellbound. As soon as I got on my ‘puter I looked up the music, finding the info I needed in trusty BuffyGuide.com.
Now, this was quite a few years ago: Napster was still up and running and web buying was somewhat complicated especially when we’re talking an indie band. After determining that I had no access to buying the CDs, I treated the craving created by the free mp3 files the band offered on their homepage with the additional ones I found via Napster. But I really would’ve liked to buy the albums.
A couple of weeks ago I happened to look up Velvet Chain in iTunes and what do you know, their album Warm was up. I bought it right away and then headed for the band site to see what they’re up these days. Wow, I thought, they’re selling their albums and delivering all around the world, too.
I placed an order for the spiffy VivaLaDiva deluxe package containing the albums The Buffy EP, Moody Groove Music, Asteroid Belt and Velvet Chain Live plus some “sälpe”: an extra CD Erika’s Mix (autographed CD of the singer’s favourite Velvet Chain songs), an autographed poster of Erika and a metal keychain depicting the Velvet Chain diva. In addition to these things listed on the website, to my suprise and delight, my parcel also contained another (6th!) CD Instrumentals and Themes, which boldly says “Unreleased Velvet Chain material, this private copy produced for Maria Laine” ^_^ and a bunch of Velvet Chain stickers. (As an additional consideration the price of the whole bunch was marked on the parcel “nicely” and I needed no trip to customs.)
Velvet Chain still offers free full mp3 files of some of their songs and clips of album content, do check them out! And then buy their albums. You’ll get some damn fine sounds and support indie music while you’re at it. And the prices are reasonable, too. And check this out, you can even buy your very own Velvet Chain compilation album, created with the songs you pick!
This here is Moira seal of approval.
| «« Older Posts |
Weblog by Moira
