Innerface to Moiraverse

Mikä siinä on etten saa kirjoitettua? Muuten olen energinen, touhuan ja saan aikaan, mutta salakähmäisesti hujahtaa melkein kuukausi ilman blogipäivitystä. Edes alkuun pääseminen ei takaa tulosta: havaitsen draftin roikkuneen pidossa jo toista viikkoa.

[Viime viikon alussa kirjoitin seuraavaa.]
Viikonloppuna tapasimme sukulaisia, katsoimme spektaakkelia ja söimme hyvin.
[Gah. No, on sentään joku johdanto.]

Lauantaina suunnitelmat menivät osittain uusiksi, koska saimme kuulla Dugin vaarin joutuneen sairaalaan. Vierailu mummilassa oli tästä johtuen hieman kriisipalaverin luonteinen. Sirkun kanssa vietetty aika sen sijaan oli juuri niin ihanaa kuin yleensäkin. Rakas anoppini näytti meille upeita kollaasitöitään ja söimme maukkaan lounaan.
[Nämä asiat haluan muistaa, mutta perheasioista ei viitsi tarinoida liian yksityiskohtaisesti. Monipuolisia lauseita ala-asteikäiselle.]

Illalla suuntasimme ravintola Zinnkelleriin, jossa enoni vietti syntymäpäiväänsä. Karin, Ailan, serkkujeni Essin ja Anskun, heidän puolisoidensa Antin ja Samin sekä sisareni Emman ja puolisonsa Leken kanssa söimme pitkän kaavan mukaan ja rupattelimme hauskoja, viisaita ja arvaamattomia. Ilokseni kaikki Karille lahjaksi löytämäni teokset olivat hänelle uusia (Brian Aldissin Harm, Kristian Huitulan Oni Kudaki ja Ketolan & Rauhalan Valkoisen meren timantit).
[Havaitse muistilistamainen rakenne. ]

Siihen se sitten loppuikin, draft. Sama kai se on jatkaa samaan tyyliin, tätä merkintää kun ei haircutilta pelasta enää mikään. Sunnuntaina (23.9.) kävimme aamupäivällä katsomassa Dugin vaaria sairaalassa. Vietimme lounasajan Karilla ja Ailalla useimpien edellisessä kappaleessa mainittujen henkilöiden sekä pikkuisen Iineksen kanssa. Illalla siirryimme ohjelman spektaakkeliosioon Cirque du Soleilin Deliriumilla. Sekä Dugi että minä olimme siitä haltioissamme. Asiaa auttoi se, että tiesimme etukäteen esityksen olevan lähempänä konserttia kuin sirkusta. Vastoin kestäväksi luultua päätöstä päädyin ostamaan esityksen CD:n ja ylihintaisen ohjelmalehtisen. Ei edelleenkään kaduta. Piipahdimme iltateellä Ginin residenssissä kera Mikon ja Annin ja ajoimme sitten takaisin Tampereelle.

[…Ja tällainen oli minun kiva viikonloppuni. Loppu.]
[Arvosana 7+]

Elämäni toinen Provinssirock-osallistuminen oli suoranainen tynkä. Liput oli hommattu vain perjantaille, eikä minua kiinnostanut kuin yksi esiintyjä. Niinpä automatka Seinäjoelle alkoi vasta iltapäivällä, ja ehdimme festarialueelle sopivasti paitakojujonotuksen verran ennen Tori Amosin keikkaa.

Väkijoukkokammoisena en haaveillut eturivistä, vaan Dugi, Tero ja minä jäimme suosiolla tiiviin massan hännille. Screen tarjosi lähikuvaa, ja päiden välissä näkyi myös itse jumalatar. Festarikeikka kaikkiaan ei ollut täydellinen 13-vuotta vanhojen unelmieni täyttymys; mieluummin olisin nauttinut Torista rauhallisemmassa ympäristössä ja pidempään. Itse esiintyjä ei kuitenkaan pettänyt millään tavalla.

Pip oli possesta paras festareille: rokkimimmi posautti tajunnat ja kasteli pöksyt.

1. Cruel kertoi kaiken olennaisen siitä, mitä oli tulossa.
2. Teenage Hustling ei ollut yllättävä valinta Pipille, ja svengasi kuin junan vessa hirvi.
3. Fat Slut, lyhyt mutta ytimekäs.
4. Bliss kolisi täysillä. Lavan valaistus oli upeaa Venuksen violettia.
5. Body and Soul oli taas ehtaa Pipiä.
6. Professional Widow toimi peruukinvaihtotaukona. Mix-version lauluraita tuli nauhalta, ja bändi tuotti musiikin. Jeah!
7. Big Wheel -sinkkubiisi oli ennakoitava valinta Torin avaukseksi
8. Cornflake Girl vähemmän yllättävästi tuotti riemastuneita reaktioita yleisössä.
9. Secret Spell oli jees.
10. Pancake miellytti minua suuresti.
11. Bouncing off Clouds oli edelliselle täydellinen seuraaja.
12. God toimi livenä ja bändin kanssa mahtavasti!
13. Code Red oli komeaa kuultavaa livenä.
14. Precious Things räjäytti ainakin minun pankkini, ’nuff said.

Ja sitten se olikin loppu. Ei encorea, ei mitään. Kesto oli tunnin ja 10 minuuttia. Väki taputti vielä sittenkin, kun roudarit jo vetivät Bösendorferin päälle suojavaatetta. Keikan lyhyydestä on vaikea olla pettynyt, kun se mitä saatiin kuulla oli niin helvetin hienoa, mutta katkerana katselin ei-festarikeikkojen biisilistoja. Norjan metsäfestarien yleisö sentään sai vielä vähän lyhyemmän keikan, totesi hän vahingoniloisena sympatiseeraten (köh).

Setti oli melkoista tulitusta, sillä Tori ei juurikaan puhunut biisien välissä (mitä nyt esitteli bändin). Se ei kuitenklaan tuntunut puutteelta, sillä puhetta oli vaikea kuulla, ja tiukka tahti sopi Pipin asettamaan tunnelmaan. “Isoo teltta” oli pimeä, joten hulppea valaistus pääsi oikeuksiinsa. Erityisesti mieleen jäivät Blissin avaruudellinen violetti ja Precious Thingsin valkoisilla “hampailla” kehystetyt punaiset valopallot, jotka kieppuivat ympäri telttaa kuin mitkäkin vagina dentatat.

Encoren puutteesta tyrmistyneinä mutta keikasta täpinöissämme Dugi, Oola (joka vietti keikan eturivissä), Tero ja minä suoriuduimme kuulemaan Flogging Mollyn keikan irkku-energisen lopun. Hyvältä kuulosti, ja sopi mainiosti fiilisten tasaamiseen.

Loppuyön seikkailu oli festarialueelta pois pääseminen. Ördäävät teinit takasivat sen, ettei festarikäynti innosta hetkeen (ainakaan ennen ensi kesää — tosin Dugin puhuminen mukaan voi olla pikkasta vaille vaikeaa), mutta oma seurueemme onneksi oli sopivan turvallinen kupla maailman haisevaa ja äänekästä sekasortoisuutta vastaan. Taksi tuli ja pelasti, ja auton saavutettuamme matka Tampereelle sujui ongelmitta.

Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa reilua vuosikymmentä. Silloin sisäkeikalle. Vaikka Euroopan toisella laidalle, jos on pakko.

Kun olin kipeänä, jokunen erityisen tärkeä asia jäi kirjaamatta ylös.

Kuten Lacuna Coilin keikka 26.10. Lämppäreistä Poisonblack joutui perumaan solistin sairastuttua ja Mothgin Gothminister oli parhaimmillaan jos sen kuvitteli itsensä parodiaksi, mutta Lacuna itse oli livenä oikein mainio. Minusta oli erityisen ihanaa, että Dugi paitsi lähti mukaani keikalle myös tykkäsi kokemuksesta. Ei hän ole Lacunaa varsinaisesti vihannut, mutta en ollut ollenkaan varma, että hän haluaisi joutua tilaan jossa sitä kuuluu kovalla ja kauan. Kartutin vaatekaappiani keikkapaidalla ja -hupparilla, vaikka niiden puffaama uusin levy ei olekaan mielestäni parasta Lacunaa (paitsi ehkä juuri paitojen puolesta). Onnellista oli myös se, että bongasimme paikan päällä Mimmin, joka oli aivan lähiaikoina loikkaamassa Ruotsiin.

Kirjahyllyt pullistelevat, mutta yksi paketti oli ylitse muiden:

DC has outdone itself with the Absolute edition of Sandman: Volume 1. Containing the first 20 issues of the Sandman series, recolored and relettered, in a larger format, complete with slipcover and ribbon, and with bonus features like a script and an afterword written by writer Neil Gaiman, it is the ultimate comic book fetish object.

Jessa Crispin Gets to the Real Meaning of Christmas

‘Nuff said!

Meillä on enää yksi jakso Fireflyta katsomatta ja sen jälkeen Serenity. Joskus minuun iskee tällainen tarve viivytellä, säästää vielä jaksoja näkemättöminä. Katsoimme osan jaksoista televisiosta, sitten DVD:t vihdoin saatuamme yli puolet jaksoista niiltä, ja nyt — pitkän tauon jälkeen — viimeistä vaille loput. On se vaan niin hyvä. Kauankohan kestää ennen kuin tulee “henki päälle” sulkea tämä luku? Twin Peaksin ekan kauden viimeinen jakso on ollut (uusintakierroksemme) ainoana katsomattomana jo yli puoli vuotta (kun eivät saa kakkoskautta julkaistua!)… ja aina voi uppoutua Roomaan, jonka DVD-paketti puukoteloineen ylitti odotukseni ^_^ Katsomislistalla ovat myös mm. Dune, Argenton Opera ja yli kymmenen vuotta sitten Australiassa näkemäni Muriel’s Wedding.

Mitään emme kuitenkaan ole katsoneet hetkeen, sillä kiinnostuksemme ja aikamme on varastanut uusin sooloropekampanjamme. Mut hei, se on meistä vaan kivaa.

Sanat eivät tee oikeutta Kansallisoopperan Taikahuilun upeudelle. Lavastus. Puvustus. Muu proppaus. Laulajat. Tanssijat. Tasojen ja tilan käyttö lavalla. Libreton uusi suomennos. Myyttien ja kulttuurien fuusio. Pakanallisuus. Muurarisymboliikka. Tyylikäs komedia, dramaattinen satu. Kaikki onnistunutta.

Väliajalla maksoin silmää räpäyttämättä 15 euroa kahdesta (erinomaisesta) leivoksesta ja kahvista. Dugi ei ehtinyt käydä tupakalla, mutta taidenautinto piti nikkiksen loitolla. Ilokseni myös paikalla yllättävän lukuisina olleet lapset nauttivat esityksestä niin, etteivät tunteneet tarvetta mihinkään häiritsevään levottomuuteen. Kymmeneltä osasimme vain olla hämmästyneitä siitä, että se loppui jo. Eräs elämäni palkitsevimmista kolmituntisista.

Yön kuningattaren aaria on niin tunnettu, että sen ihaileminen on kliseistä. Mikään levyltä kuultu ei kuitenkaan valmistanut minua siihen hurmioon, minkä minussa tuotti täydellinen koloratuuri.

Sairastelusta huolimatta olen ehtinyt viimeisen viikon aikana vaikka mitä:

• laskea mäkeä Dugin, Christinen, Teemun ja Terhon kanssa
• ostaa Tupperwarea (älä kysy)
• viettää laatuaikaa vanhempieni ja isovanhempieni kanssa Raahessa
• soittaa viisikielistä kanteletta ja tuntea siitä onnistumisen iloa
• haltioitua Cappella pro Vocalen Palestrina-tulkinnoista sekä Veikko Kiiverin jumalaisesta tenorista Haapaveden Wanhan musiikin tapahtuman konsertissa
• nauttia SCA:sta Pähkinän musiikkitapahtumassa
• syödä tuoreita laskiaispullia Annin ja Linin luona Kokkolassa
• iloita Vonkaleen ihastuttavasta Seposta.

Ei paha.

n/p: Linkin Park: Reanimation
n/r: J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban

CATS was amazing. ‘Nuff said. *ponders the excellency of CATS for some time* We bought the CD from the show and I was pleased to note that it’s a double CD with nearly all of the songs (some dance scene music and the dog poem are the only things missing) with the original cast. We also got the program booklet, which is worth its salty price of 10 euros with its pretty pictures and quality paper but still damn expensive. Dugi got himself a keyring with sexy Bombalurina on it. I teased him that he can have his own Pussy Wagon now ^_^

It was great to visit Dugi’s grandma’s. She had cooked her special meat and potatoes casserole and pancake for dessert. Man were we spoiled. It was too bad we only had a few hours to spend with the family but we’re going to see them again in Dec and after joulu. Sirkku (Dugi’s mum) is coming to Raahe for joulu so it’s going to be a true family celebration. We didn’t end up going to Fantasiapelit after all, have to do it the next time we’re in Helsinki.

On other news, I was reading Emma’s Swirlwind and started to miss her heaps. It sucks that I probably can’t see her before joulu. I also got an SMS (or actually several) from a friend I haven’t seen for a too big a while. The friend wants to meet and talk and I feel amazingly good to be needed even just a little. No stress there, just really looking forward to Thu.

Well, gotta go now. I have to read a bunch of articles for gradu before going to Spektre’s movie night in the evening. We’re watching the first half of The 10th Kingdom, which is supposed to be interesting.