Toissapäivänä kävimme katsomassa M:I:III:n eli kolmannen mahdottoman tehtävän. Toimintaelokuvana ihan jees. Pääosin niin toimivat näyttelijät, että edes Tomppa ei kyennyt diivailemaan pahemmin. Upeita lokaatioita, mainioita strategioita, vinkeitä laitteita ja hyvä tiimi — kaikkea mitä Mission Impossible -kuvioon kuuluu. Jotain jäi puuttumaan, joten omalla erittäin subjektiivisella asteikollani raina ansaitsee arvosanan C+ (joskaan B- ei ole kaukana). Eli: kerran katsottuna kivaa, mutta ei todennäköisesti ilmesty DVD-hyllyymme (vaikka on siellä huonompiakin leffoja).
Tänään vuorossa oli (viimein!) X-Men 3. Kokonaisuudessaan kokemus oli erinomaisen nautinnollinen, ja huomattavasti parempi kuin pelkäsin. Trilogia sai hyvän päätöksen, ja tälle fanitytölle jäi hyvä maku summuun.
Pahimmat miinukset:
- Kitty tuijottamassa tyhjyyteen suu auki suurimman osan kohtauksistaan ennen kuin hän yllättäen lunastaa paikkansa ottaessaan yhteen Juggernautin kanssa.
- Kolossin teräsmuoto. Blargh.
— Kyvytön Halle Berry naukuäänisenä, vaisuna, moppitukkaisena Stormina. Tällä kertaa vika ei ollut käsikirjoittajan, vaan Halle nyt vaan on ihan väärä rooliinsa.
— Loganin pehmokynnet: ei veripisaraakaan O.o
— — Pahnanpohjimmaisena Rogue. Ei mitään hyvää sanottavaa tästä hahmosta, joka paitsi ei ollut lainkaan kuin sarjakuvaesikuvansa myös tuli elokuvakäsikirjoituksessa käytännössä poiskumitetuksi. Mitä tuhlausta.
Melkoisia plussia:
+++ Magneto. Ian “I’ve got the powa” McKellen. Kaikki Magnetossa ja voimissaan.
++ Jean/Feeniks. Pidin sovelletusta tarinasta, Famke Janssenista, releistään ja kaikesta. Paitsi siitä, ettei Feeniksillä ollut tulilintuaan O.o
++ “Callisto”, jolla ehkä oli tekemistä esikuvansa kanssa vain sen verran, että hän pätki Stormia turpaan (you go, girl!), mutta kaikki muu kohdallaan. Se käheä nauru…
++ Logan. Etenkin tunnepuoli pelasi (taistelupuoli ei niinkään, ks. yllä).
+ Peto. Aluksi ei koskettanut, mutta akrobatia iski!
+ Enkeli. Mä tykkäsin.
+ Scott. Etenkin jälkimmäisellä puolella leffaa ^_^
+++ Koko Grayn talo -episodi.
+++ Lopetus ja toinen lopetus. *hykertelee*
Olen edelleen niin tohkeissani, että A- se on.
Leffan jälkeen oli pakko mennä käymään Anttilassa siltä varalta että niillä olisi soundtrackia hyllyssä. Ei tietenkään ollut (joten ostin sen iTunesista ja se soi nyt taustalla), mutta päädyimme investoimaan alennusleffoihin. Koitin Dugi-tyyliin ostaa pari kökköleffaa, ja olinkin jo aika ylpeä The Legacysta (IMDb 5,1), mutta en kyennyt päihittämään mestaria. Dugi kun kaivoi sieltä jostain Decoysin (IMDb 4,3)… Muita hankintoja: Azumi, Argenton Cat O’ Nine Tails, Katkera kuu, Liikkuva linna, Pillow Book, ja Punainen lohikäärme.