pop/culture, suomeksi, outside, animeTuesday Oct 2 2007 14:18

Olin hyvin pettynyt Anime-lehden uusimpaan numeroon. Kantta katsomatta olisi melkein voinut luulla lukevansa hämmentävästi vessapaperille painettua Pelaajaa, niin monta sivua käsitteli konsolipelejä isolla kuvituksella. Tarkempi perehtyminen paljasti, että pelkästään päätoimittaja ei ollut vaihtunut vaan lähes koko toimitus vaikutti menneen uusiksi.

Goro Miyazakin Maameren tarinoiden arvostelua lukiessani ihmettelin, miksi siihen ei ollut merkitty kirjoittajaa. Saman havaitsin joidenkin muidenkin osioiden kohdalla. Myöhemmin luin, että nämä jutut ovat aiemmin brittiläisessä Neossa ilmestyneitä (lisenssi)käännöksiä. Mutta tässä vaiheessa oli jo tapahtunut muutakin: postilaatikkooni oli yllättäen kolahtanut Japan Popin näytenumero.

Hetken mietin onko Anime-lehti vaihtanut nimeään, mutta koska sen viimeisin numero oli ilmestynyt niin vähän aikaa sitten, totesin tämän olevan epätodennäköistä. Apinalaatikosta bongasin tuttuja nimiä ja myös lehden rakenne vaikutti kovasti tutulta — joskin sisältö oli laadukkaalle paperille painettu.

Siinä missä Anime-lehden numero 22 oli unohtunut pöydälle odottamaan lukemisen jatkamista, luin Japan Popin ensimmäisen numeron lähes yhdeltä istumalta. Kun sen jälkeen palasin Animen pariin, erot näyttivät entistä räikeämmille. Tässä vaiheessa olin kuitenkin tilanteen tasalla. Otaku-blogi oli valistanut minua paitsi Anime-lehden muuttuneesta tilanteesta myös uudesta tulokkaasta.

Tilanteen valossa symppaan Animen toimituskuntaa. Kun numero on saatava kasaan todennäköisesti tuskallisella aikataululla ja uusien ihmisten voimin, toki kirjoittajat kirjoittavat siitä minkä parhaiten tuntevat. Pelaajan avustajien (oletan) kohdalla tämä luonnollisesti on pelit, eikä aihe mikään huono teema Animelle ole. Neosta käännetyt jutut on valittu suomalaisille(kin) ajankohtaisista aiheista kuten Maamerestä ja Peach Girlin animeversiosta. Pakollinen aihe eli Animecon on käsitelty varmaankin “parhaan mukaan”. Kuvat ovat kauniita (Final Fantasyt, ’nuff said) eivätkä liian kovaa kilju olevansa täytemateriaalia.

Kokonaisuutena numero ei vedonnut minuun eikä joukossa ollut yhtäkään artikkelia joka olisi ylittänyt mittarini kohdan keskiverto, mutta olosuhteet huomioiden katson uuden toimituksen suoriutuneen hommasta säällisesti. Tässä vaiheessa on liian varhaista todeta mitään sen kummempaa Anime-lehden tilasta. Seuraava ja sitä seuraava numero näyttävät mitä tapahtuu esimerkiksi minun kestotilaukselleni.

Entä sitten Japan Pop? Tämä selkäänpuukotuksen hedelmä tai sorron yöstä nousevan laatutoimituksen uusi tuleminen on ensimmäisen numeronsa perusteella erinomaista kamaa. Toki pitää paikkansa, että se muistuttaa Anime-lehden aikaisempaa inkarnaatiota tyyliltään ja sisällöltään. Toisaalta tässä tapauksessa lehti on “edelleen” tekijöidensä näköinen (vaikka päätoimittaja onkin toinen). Animen entinen tekijäkaarti on ottanut alkuperäisistä ideoistaan kaiken irti myös uusien kansien sisällä. Perusajatukset ovat vanhat tutut, mutta niitä on hiottu, kiillotettu ja somistettu entistä sulavammiksi. Panin lehden kestotilaukseen hetkeäkään epäröimättä.

Merkittävimmäksi eroksi näiden kahden suomalaisen japanilaista populaarikulttuuria käsittelevän lehden tuoreimman numeron epäreilussa vertailussa ei nouse nimipudottelun määrä vaan sen konteksti. Anime jätti minut kylmäksi siinä missä Japan Pop hohkaa asiantuntevaa fanirakkautta.

lifelines, suomeksi, tv, comics, music, dvd, anime 13:36

Kirjanpitoa. Koko viikonlopun. Mutta nyt se on valmis!

Muuta mielen päällä:

  • Katsoimme loppuun Veronica Marsin toisen kauden. Tahtoo kolmannen!
  • Löysin mielenkiintoiselta vaikuttavan animesarjan, jonka jo ilmestyneet kaksi DVD:tä päätin tilata. Muutamaa päivää myöhemmin sain kuulla, että sarjan jenkkijulkaisija Geneon hyytyi. Tein silti tilaukseni ja nyt toivon että jokin taho julkaisee loput kolme osaa. Mut siis prkl.
  • Girl Genius rokkaa! Niin lujaa, että tilasin kuusi jo ilmestynyttä kirjaa, vaikka koko sarja on netissä ilmaiseksi. Hommasin myös Order of the Stickiä paperilla kolmen osan verran. Kaikkeen tähän olen peräti tyytyväinen.
  • CMX:n Talvikuningas on loistava! Ja “libreton” taide niin ehtaa, että tilasin kuvat julisteina. Parhaat kehystetään sisustukseksi uuteen kotiimme, kunhan saamme sen hankittua.
lifelines, suomeksi, music, animeTuesday Jan 30 2007 16:51

n/p: Charon: Songs for the Sinners
n/r: Maitland McDonagh: The 50 Most Erotic Films of All Time

Töitä on paljon ja niillä on kiire.

Kävin aamulla antamassa papa-näytteen ikäluokkatarkastuksessa. Hyvään aikaan tuli kutsu, olikin jo vähän ahdistus että pitäisi.

Eilen tuli postissa Dragon Half ja Final Fantasy VII: Advent Children, joista jälkimmäinen oli kokenut matkalla sellaisen mankeloinnin, että DVD-kotelon alareuna oli ihan tohjona. Tosi juttu. En tiedä johtuiko jostain tuhon aiheuttaneesta “välikohtauksesta”, että mukana oli Jerseyn postin “help us improve our delivery service”-lappu, jossa tiedusteltiin milloin paketti saapui ja oliko se hyvässä kunnossa. Heh. Katsoimme Dragon Halfin, joka oli yhtä hulvattoman hauska ja valitettavan lyhyt (sarjaa on tehty vain kaksi osaa) kuin silloin, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Pitänee turvautua mangan fanikäännöksiin, että saisin vihdoin tietää miten tarina jatkuu.

Ostin Swamp Musicin alesta jokusen levyn Charonia. Elämä voittaa.

lifelines, dvd, animeThursday Jun 8 2006 13:12

So, one of the podcasts I listen to, Anime World Order, tells me that Central Park Media has announced lay-offs and is possibly going bancrupt. I might not have paid too much attention to this if they hadn’t mentioned a keyword that sparks me up like only a few do: Utena.

Now, I’m still missing the third and final box of the fabulous Revolutionary Girl Utena series. The thought of the company that released the Utena DVDs going bancrupt created this interesting reaction in me, including slight shaking of hands and breaking in cold sweat. This ain’t good.

Into web surfing I dive. Anime News Network look at the issue is short and to the point. Also The Beat (I’ve been neglecting lately) covers the situation. Shit, it’s for real. The lay-offs in any case.

But wait, what’s this? Utena Apocalypse Saga Re-Priced. Yup, I had noticed the price of the box dropping in Amazon from eighty-something to thirty-something. But here’s something new. A re-release of the box in the end of this month! I couldn’t tell if the extras on the new box are the same or better than in the old one but I decided to take no risk, especially since the Amazon price (on the old version of the box) is higher. After a very brief price surfing I placed an order of the box in AnimeNation. 29,96 dollars pre-order price for the box (39.95 being the list price) plus 9,95 for shipping is not too bad after all. And I’m finally getting my Utena!

Here’s hoping that the blight of CPM doesn’t mean the cancellation of their announced releases. In any case it’s a shame if CPM goes under.