Innerface to Moiraverse

Nennellä on kohta viikon verran ollut vaikeuksia rauhoittua yöunille. Ongelma ei vaikuta juurikaan liittyvän päiväunien määrään tai pituuteen, ja sitten kun lapsi viimein nukahtaa, seuraavan kerran syödään yhdeksän+ tunnin päästä (suurin piirtein kuten ennenkin). Vaikka päiväunista on aikaa monta tuntia, joskus yhdentoista aikoihin alkaa öyhötys, innostus ja usein myös kiukkuilu. Nukahtaminen onnistuu vasta kahden ja kolmen välillä, minun ja Dugin uuvuttua jo aikaa sitten.

En ole huolissani niinkään lapsesta kuin itsestäni. Särky on tehnyt pesän otsalohkoon* ja ajatus kulkee jatkuvasti tahmeammin. Viime yönä havahduin puoli seitsemän aikaan kolmatta kertaa Nennen kätinään, ja annettuani hänelle tutin en saanutkaan unta. Stressiajatukset kiersivät mielessä, ja lopulta etsin iPodini saadakseni sisäisen gramofonin möykän vaiennettua podcastin alle. Tänään olen potenut tuota puolentoista tunnin valvomista koko kropalla. Pahinta on, ettei univelka selvästikään vielä ole tarpeeksi suuri, koska en kykene nukkumaan päiväunia.

*) Asiaa ei erityisesti auta alakerran naapurin keittiöremontti, jonka porausäänet jyrisevät asunnossa satunnaisesti. Päiväunia nukkuva Nenne ei kuitenkaan onneksi (käsittämättömästi) ole niistä inahtanutkaan.

Öisen stressin aihe oli huominen keskiaikatapahtuma. En ole saanut aikaiseksi säätää mitään järkevää sekä tilaisuuteen että imetykseen soveltuvaa asustusta, ja tajuntani päätti totisesti muistuttaa minua siitä yön pikkutunneilla. Olen pitkin päivää haalinut kasaan tarvitsemiamme tavaroita, mutta pakkaaminen on edelleen pahasti kesken enkä yhtään jaksaisi. Kaikki huolestuttaa. Muistanko ottaa mukaan kaiken tärkeän? Miten sujuvat vaipanvaihto ja syöttäminen vieraassa paikassa, keskiaika-asussa, vajavaisissa sielun ja ruumiin voimissa? Osuuko Nennelle huono päivä? Miten itse jaksan matkan sinne, siellä olon ja vielä kotiin matkaamisenkin? Pitkästä päiväohjelmasta huolimatta olen erittäin iloinen siitä, että menemme vain päiväkäynnille — kun kotona nukkuminenkin on ollut niin tuskaista, enkä taida kestää yöunien lyhentymistä hitustakaan enempää, tapahtumassa nukkuminen ei tule kyseeseen.

Vuosittain järjestettävät P. Homobonuksen pidot ovat kuitenkin kuuluneet suosikkitapahtumiini koko olemassaolonsa ajan, joten olen iloinen etteivät ne jää väliin tänäkään vuonna. Tapahtuma myös huomioi lapsiperheitä mm. osoittamalla oman tilan vauvojen tarpeista huolehtimiseen. Kaikki edellytykset ovat siis olemassa sille, että tapahtumasta tulee tosi kiva kokemus. Jos vain saamme ensi yönä nukkua…

The SCA’s Grand Council, which is an advisory committee to the Board of Directors, is currently discussing “Membership dues with respect to ‘pay to play’, ‘pay to participate’, ‘pay to fight’, or ‘pay to…?’”. The Drachenwald representative in GC requested comments from the people of the kingdom and since Dugi and I have views on the matter, we decided to write a response. Dugi published our commentary letter in its entirety in his blog.

Heräsimme Holiday Innin mukavasta huoneesta ja nautimme vaihtoehtojen määrällä vakuuttavan aamiaisen. Lentokentälle lomps. Piheinä (no, joidenkin asioiden suhteen) ihmisinä jätimme auton lentokentän halvimmalle parkkialueelle, joka tietenkin sijaitsi kauimpana itse kentästä. Käsittämättömästi ilmainen lentokenttäbussi osui samantien kohdallemme, ja pääsimme terminaalin tuntumaan ilman minkäänlaisia ongelmia. Kuin itsestään ajauduimme yhteen muun matkaseurueen kanssa, eikä edes turvatarkastus tuottanut yllätyksiä. Minä kun luulin lentämisen olevan kovinkin hankalaa tänä terroristifobian aikana.

Finnairin kone kantoi suosiolla Saksanmaalle sekä meidät että matkatavaramme. Jaelle ja Juhana olivat antaneet matkustuskokemuksensa tueksemme, ja lentolippujen varaamisen lisäksi he olivat huolehtineet auton vuokraamisesta. Kaiken sujuessa edelleen lupsakasti, iloamme varjosti vain Jaellen puuttuminen joukostamme; hän ei voinut matkustaa sairastumisen vuoksi.

Auto ei ollut sellainen kuin etukäteen oli sovittu, mutta kolmestaan mahduimme siihen. Päivän kuumuus nosti ilmastoinnin suureen arvoon. Ajoimme Hampurista Plöniin uppoutuen maisemiin (paitsi kuski) ja bongaillen eri läänien vaakunoita autojen rekisterilaatoista. (Kuinkas muuten, kun autossa istui kolme heraldiikkaharrastajaa.)

Plönillä on melkoinen historia pienestä koostaan (13 000 asukasta) huolimatta. Vaikka keskityimmekin lähinnä illastamaan, näimme sentään (ulkoapäin) Plönin renessanssilinnan.

Plönistä jatkoimme matkamme varsinaiseen kohteeseen (Bad) Malenteen. Viikonlopun ajan olisimme toisessa ajassa ja tilassa SCA:n Drachenwaldin kesäkruunajaisissa, joissa Heidän Majesteettinsa Maximilian ja Marguerite luovuttaisivat kruununsa seuraajilleen, (vielä hetken) Heidän Korkeuksilleen Alaricille ja Nerissalle. Minulle kyseessä oli ensimmäinen SCA-tapahtumani ulkomailla ja toiset kruunajaiset, joihin pääsin osallistumaan.

Tapahtuman etukäteistiedotus oli painottunut hämmästyttävän (ja huolestuttavan) suurelta osin saman viikon loppupuolelle. Paikanpäälle ehdittyämme tilanne kuitenkin vaikutti lupaavalta: meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi, huoneemme osoittautui mukavaksi ja nuorisohostellia ympäröi ihastuttava, iso piha-alue. Illan mittaan koko aarnimetsäläinen edustus ehti paikalle: Juhanan, Dugin ja minun lisäkseni iskuryhmäämme kuuluivat Kirsti, Johanna, Katheryn, Vilhelm ja Fergi (jotka listaan tässä tuttavallisesti ilman titteleitään).

Tapahtuman kruunajaisille tyypilliseen tapaan lukuisista hoveista ensimmäinen oli jo perjantai-iltana, ja se pidettiin lehtomaisessa paikassa veden ääressä, suuren puun alla. Hänen Majesteettinsa Maximilian kertoi mieltyneensä paikkaan heti sen nähtyään, ja se sopikin tilaisuuteen erinomaisesti. Hovin merkittävin sisältö oli Herrin Eleanora von Ratzeburgin lähettäminen vigiliaan, joka edeltää hänen ottamistaan Pelikaaniritarikunnan jäseneksi (mikä on Big Deal).

Illan pimetessä(! En ollutkaan tajunnut miten tottunut olen Suomen kesävaloon.) vietimme aikaa ulkosalla telttatavernassa kunkin odotellessa vuoroaan vierailla vigiliassa. Seura oli hyvää, ilma edelleen lämmin ja ympärillä kansainvälisyydessäänkin tuttu SCA-tunnelma.

Jo toista viikkoa Dugi on väsännyt polvihousuja (ensimmäinen yritys epäonnistui, toinen yritys onnistui vähän liiankin hyvin — onnellinen housullinen keksi jatkuvasti lisää hienoja yksityiskohtia, jotka pitäisi vielä ihan nopeasti ommella paikalleen…), passit ja matkavakuutukset ovat kunnossa, neljä laukkua on käytännössä pakattu. Tänään ajamme pääkaupunkiseudulle, seikkailemme sukulaisissa ja kaupungilla ja yövymme hotellissa. Huomenna lennämme Hampuriin, ajamme vuokra-autolla tapahtumapaikalle ja vietämme viikonlopun SCA-kruunajaisten merkeissä.

Olisin innostuneempi tästä ensimmäisestä ulkomaisesta tapahtumastani, jos kurkkuni ei olisi kipeänä ja olisin muistanut ostaa lentosukat. Jälkimmäinen on onneksi helppo korjata tänään ostosajalla, mutta ensiksi mainittu on toistaiseksi osoittautunut vastustuskykyiseksi tropeille totista ibuprofeeniin. Olin kipeänä jo viime viikonloppuna, jolloin niska-hartia-selkäni meni jumiin, ja sitä olen potenut onneksi vähenevissä määrin tämän päivän jäykkyyteen ja pieneen päänsärkyyn asti.

Emma ja Leke ovat olleet pahassa flunssassa, mutta kieltäydyn uskomasta että tämänkaltaiset virukset osisivat tarttua puhelimitse. Töissäkään ei tiettävästi ole mitään tautiaaltoa liikkeellä. Paras arvaukseni on yhdistelmä kuumaa keliä (joten yöllä on pakko pitää parvekkeen ovea auki) ja työ- ja lomastressiä (maailman epäoikeudenmukaisuudella ei ole rajaa). Toistaiseksi minulla ei ole pienintäkään aikomusta antaa tämän haitata tämän kesän ekaa virallista kivaa asiaa.

Puolentoista vuoden työ tuli päätepisteeseen, kun Aarnimetsän seremoniakirja valmistui eilen. Dugi vei minut sen kunniaksi ulos syömään. The Grillin häränsisäfilepihvi suli suussa ja räjäytti makuhermot basilikavoin ja punaviinikastikkeen avustuksella. Annoksen kruunasivat valkosipuli-persiljaranskalaiset ja lasi viiniä. Jälkiruuaksi nautimme suklaakakkua ja cappuccinot. Ruokaorgasmi!

Tänään julkkaribiletys jatkuu Aarnimetsän Akatemiassa. Olen tiiraillut liikennesääennustuksia, koska länsirannikolle on luvattu räntää ja tuulta. Autossa on kesärenkaat, tietysti, koska nastat piti jo vaihtaa pois. Tuoreimmat ennusteet lupailevat kuitenkin sulia teitä.

Viikonloppu tulee, olen valmis.

Takana on erinomainen viikonlopputapahtuma — ehkä jopa SCA-kokemuksistani paras — ja edessä kesäinen tapahtumaviikonloppu Saksassa! Jees, suuntamme Kesäkruunajaisiin ^_^

Kaikenlaista hyvää ja kivaa tapahtui Sydäntalvenjuhlassa:

• Perjantaina Pehr ja minä saimme kunnian lähettää Siegfriedin vigiliaansa, ja lauantaina koin hänen ritariksilyömisseremoniansa paronittaren aitiopaikalta. Kyllä sydän tykytti ja silmäkulma kostui.
• Olin muutenkin tolkuttoman ylpeä meikäläisistä: tiede- ja taidenäyttelyssä ja -kilpailussa esillä olleiden töiden tekijöistä; Oliverista ja Jolandasta, jotka uhrasivat matsauksen marskeilulle, vaikka kenttä kutsui; Grimristä, jolla oli niin selvästi sydän täysillä mukana Siegfriedin ritaroimisen järjestelyissä; Dugista, joka laati komean vigiliainvokaation ja teki töitä kuin pieni eläin kuninkaallisten airuena; Alenasta, joka pääkokkasi upeat pidot; Olavista luuttuineen ja kaikista laulajista, joiden musiikkiesitykset olivat juuri sellaisia kuin kuninkaalliset olivat toivoneet; kuningatarta ansiokkaasti avittaneista hovineidoista; nuorista taistelijoistamme, jotka kävivät empimättä herttuoita vastaan.
• Pidot olivat todella nautittavat: ruoka oli hyvää, seura erinomaista ja hovineitoni esimerkillinen.
• Melkoisesta univelasta huolimatta olin koko viikonlopun hyvissä fiiliksissä ja suorastaan hämmästyttävän pirteä. Muutenkin sain matkaani aimo annoksen SCA-intoa.

Osin majesteettiemme karisman, osin mainitun SCA-innon ja osin kevyen matkakuumeilun inspiroimina päätimme lakata suremasta Australian reissun kariutumista ja suunnata huomion kesäkuisiin kruunajaisiin, joissa pääsemme näkemään nykyiset hallitsijat vielä kertaalleen ja osallistumaan heidän seuraajiensa kruunaukseen. Näillä näkymin Aarnimetsän lähetystömme tulee olemaan vaikuttava ^_^

Olen ihan täpinöissä tästä ensimmäisestä ulkomaisesta tapahtumastani. Kalliiksi taitaa tulla (etenkin koska halpislennot eivät vie Hampuriin), mutta prioriteettimme ovat tältä osin selvät.

Pronilliskauden loppusuora povailee muutenkin hyvää: Pähkinän musiikkitapahtuma, Hukan kevättanssiaiset, Akatemia ja juhlavuotinen Nuijasota. Paperitöitä riittää vielä valitettavan paljon, mutta uskon edelleen ehtiväni saattaa ne siihen kuntoon, että voin ne sitten hyvillä mielin antaa seuraajien tueksi.

It’s been a good week ^_^

On Sat we were in an SCA event in Hukka, which was absolutely lovely and a great success in all ways: tourney, court, feast, ball and all. I even ended up dancing quite a lot even if I haven’t gone to the dance training for ages! On Sun I attended two meetings related to the mundane side of SCA that — despite being quite lengthy — ended up really inspiring me to association work. All in all the whole weekend was filled with things I enjoy in the SCA and I felt really energetic and just plain happy all through it.

Due to the full schedule Dugi and I didn’t have much time to see his mum and not at all time to meet his grandparents, but luckily we’re going to Helsinki again for this coming weekend.

On Tue I went to a pub with a friend after work. We handled some association business first and then ended up sitting for several hours enjoying some whisky, some cider and plenty of each other’s company. It rocked.

Yesterday I braved the fitting booths of Stockmann and ended up finding a black silk shirt with plenty of laces, a top to go under it and a long black slip (not easy to find in this age of short skirts). I luv silk. And the little goth in me is overjoyed. She’ll be well fed after tonight, as well, since Dugi and I will go to Lacuna Coil’s concert ^_^

Poskionteloissa tuntuu pahalta. Totisesti toivon, että tämä ei ole joku sinuiitin uusi tuleminen, vaan vain kylmän ja univelan epämiellyttävää yhteisvaikutusta. Viime yönä nukuin vaihteeksi pidemmät unet, tosin edelleen alle 9h. Oloni ei onneksi ole varsinaisesti flunssainen. Väsyttää vain.

Viime viikonlopun SCA-tapahtuma Sydäntalvenjuhla oli onnistunut. Univelkaa tuli kasvatettua kuten ounastelinkin, mutta muuten kaikki sujui ok. Yhdistetty kuninkaallinen ja paronillinen hovi oli toistaiseksi kautemme pisin: yhteensä tunnin mittainen. Vaikutti kuitenkin siltä, että ihmiset jaksoivat istua ja seurata. Osa ohjelmasta peruuntui pakkasen vuoksi, mutta Nordic 1000 taisteltiin suunnitellusti, ja istuskelin ulkona katselemassa sen melkein kokonaan. Olen kasvavan rottinkimatsausviehtymykseni kautta alkanut ymmärtää urheilufaniutta — taidon ihailua ja kilpailun jännitystä.

Minut pyydettiin mukaan tiede- ja taidekisan tuomariryhmään, ja pääsimme näkemään viisi ihastuttavan erilaista työtä: sisällöltään ajanmukaisen lunnaskuitin, Drachenwaldin kartan, historiallisesta löydöksestä mallinnetut neula(kinnas)sukat, naisen juhlapuvun ja nahasta, puusta ja metallista koostetut kaksiosaiset jalkineet. Tuomarointi oli kiinnostavaa, koska pääsin (käsityörajoitteisena) oppimaan mihin kiinnittää arvioinnissa huomiota ja töiden taso oli hyvä. Jälkikäteen Christina lahjoitti ihanat sukkansa minulle. Olen siitä vieläkin ihan =O ja =D. Sain myös toisen lahjan, sillä “esiäitini” (Aarnimetsän paronillisena) Helena lahjoitti regaliaan helvetinikkunapukunsa, jossa on Aarnimetsän vaakuna. Minulla on nyt käytössäni kolme hovikelpoista helvetinikkunaa sekä plaid. Ei paha.

Paluumatkalla poikkesimme Pahkapirtillä juomassa kahvit ja kiertelemässä käsityöpuotia. Päädyin ostamaan itselleni hintavan mutta tarpeeseen tulevan puulautasen ja Dugille viehkeän puisen kaksipiikkisen. Dugi hankki minulle kauniin puurasian (osin saadakseen takaisin pienen rasiansa, jota olen lainannut ^_^). Heitimme Pehrin Valkeakoskelle kahvitarjoilua vastaan ja loppuilta meni rattoisasti kotona koomatessa.

Eilen illallakin olin töiden jälkeen niin kuitti, etten jaksanut muuta kuin laittaa ruuan ja panna jo edellisenä iltana koneeseen pakkaamani pyykin vihdoin peseytymään O.o Kaikenlaista olisi voinut tehdä, SCA-kamojen purkamisesta tiskaamiseen ja muuhun siivoamiseen. Katsoimme jakson Galacticaa ennen kuin Dugi kirjoitti hoviraporttia puolitoista tuntia, ja pelasimme lyhyen ropesession sen jälkeen.

Tänään on luvassa sukuloimista; isä on käymässä Tampereella ja menemme illalla porukalla moikkaamaan mummua. Ehkä tämä tiistai lakkaa siinä vaiheessa tuntumasta ihan maanantailta ^_^

Viivähdyksemme Nuijasodassa oli lyhyt mutta antoisa vähintään viikonlopun edestä. Saimme kuulla leirin alun olleen kirjaimellisesti myrskyisä, mutta eilen sää suosi auringonpaisteella ja vain ajoittain hiukan liian kovalla tuulella. Nekin, joiden teltat olivat saaneet tuta luonnon raivon viime viikonloppuna, olivat jo pääsääntöisesti leppyneet onnellisempaan leirimielialaan.

Alkuiltapäivä lounaan molemmin puolin kului rennon oleilun merkeissä. Arvostin sitä erityisen paljon edeltävän työpäivän raskauden vuoksi, mutta muutenkin leirihengailussa on oma, laiska viehätyksensä. Kuten Grimr totesi, Nuijasota on kuin “mökkiloma ja SCA-tapahtuma yhdistettynä” ^_^ Kuljeskelin tapaamassa tuttuja sillä aikaa kun Dugi kokeili raskasta kalpaa.

Unikeonpäivän turnajaiset alkoivat neljän aikaan, ja sain yllättävän mutta ilahduttavan kunnian osallistua tuomarointiin paronitarten Helena ja Alena kanssa. Turnajaiset olivat viihdyttävät, koska niissä näkyi harvinaisempiakin aseita: haastaja saattoi valita ottelun aseiksi tikarit, miekat ja kilvet, keihäät, kahden käden miekat tai kirveet. Erityisesti mieleen jäivät Mikael Carhun tarkat kirveeniskut, Godon kypäränkoriste (kultainen torni) ja yksi tikariparein käyty taistelu. Itse turnajaiskenttä ansaitsee kunniamaininnan, sillä se oli komistettu lipuin ja vaakunoin, ja lippusiimakin oli Humalasalon väreissä. Yksityiskohdat viehättivät: aseet valittiin kopauttamalla sopivasti kuvitettua kilpeä ja airuita hyödynnettiin mallikkaasti.

Turnajaisten jälkeen sosiaalinen hengailu jatkui pitoihin asti. Olen oppinut arvostamaan sitä, että pitoruoka tarjotaan useassa kattauksessa, koska se tuntuu sopivan omalle syömisrytmilleni kaikkein parhaiten. Olen myös viimein alkanut oppia sopivan annoskoon, koska pitojen jälkeen olo oli kylläinen mutta ei ähky ^_^ Pitoruoka oli herkullista ja tarjoilu sujuvaa. Kävin ottamassa vastaan tulevan paronillisen riipuksen ja toimimassa airuena mestari Pietarin uskollisuudenvalan vannomisessa. Illan kohokohta oli kuitenkin se, kun pikku-Katju sai kiitoksena ahkeruudesta ja avuliaisuudesta oman Nuijasota-riipuksen. Oli tosi kiva että pientä tyttöä huomioitiin sillä tavalla.

Harmillisesti meidän piti lähteä pian pitojen jälkeen, koska kello kävi jo kymmentä ja edessä oli vajaan kolmen tunnin ajomatka kotiin. Dugi taittoi matkan kahdessa ja puolessa tunnissa (tulomatkaan oli loppupään tietöiden ja junnaavan liikenteen vuoksi palanut 3,5h) eikä edes nukahtanut rattiin vaikka minä nukahdin pelkääjänpaikalle (joo, olen vähän paranoidi sen suhteen).

Luennot jäivät tällä kertaa väliin, mutta toivottavasti saan käsiini muutamat kirjalliset materiaalit.

Jumituin töihin määrittelemättömäksi ajaksi, joten menemme Nuijasotaan sittenkin vasta huomenna. Sinänsä penseää, koska matkustaminen syönee huomisen aamupäivän. Jos olisimme voineet mennä tapahtumaan jo tänä iltana, olisin päässyt kuulemaan huntuluennon, ja aamukin olisi käytössä SCA-aktiviteeteille. Vaan minkäs teet.