Happy greenest day of the year!
I’m missing my green whiskey.
Via Emma:
Take the
Role-Playing StereotypeMage Type quiz.
And now for something completely different. Omnia’s Alive! is a perfect example of how albums should be released: great music and the package is so wonderful one just has to own it (as opposed to just getting the music one way or another). The thick booklet contains not only the lyrics in a decorative yet legible font and some atmospheric citations from famous poets, but also fabulous scetchy art by none other than Alan Lee, the renowned Tolkien artist! The whole album is like a little gift from the Faerie, so faithful the whole design is to the theme. I can’t remember when I’ve last been this impressed by an album release*. Check out the album’s page in Omnia homepage (Discography -> Alive!) for a few sample images and two songs in mp3.
*) Actually I do, it was Qntal’s previous release (limited edition) Silver Swan with fabulous and haunting booklet art by Brian Froud and the gorgeous music video to Von den Elben by Brian and Toby Froud.
(I bought my copy of Alive! from Amazon.de along with Qntal’s limited edition Translucida and Corvus Corax’s Venus Vina Musica. Man those mid-Europeans know their neofolk!)
I had a moderate cold and in fear of (again!) having it evolve into a sinusitis, I was on sick leave for Mon and Tue. I’m happy to say it seems to be paying off since I’m feeling almost healthy today. Have I meantioned that being ill while pregnant sucks small rocks? Or that two sinusitises during it are two too many? Anyway, I managed to play through the excellent Neverwinter Nights 2 module Harp & Chrysanthemum twice (one somewhat incomplete and one full run) during the weekend and the rest of ill-time. Now I’m in the middle of a second (hopefully) full run with a female bard protagonist this time (the first full run was with a male ranger).
I love the module so much I just have to get around to commenting it in the Vault. I’ve played several NWN1 modules that seriously would’ve deserved a comment (and one of these days I will comment on my favourite, the erotic and brilliant A Dance with Rogues, I really will) but H&C is such a well thought and made mod to the smallest detail that if I can’t manage one comment for the creator’s hours and hours of creative work, I’m a true loser. I’m so happy there already are modules like this to NWN2 since I’m in a rut with the original campaign.
Ensimmäinen roolipelini oli legendaarinen ANKH: Adventurers of the North - Kalevala Heroes, jonka sain joululahjaksi luultavasti sen ilmestymisvuonna 1988. Pasi Janhusen kirjoittamassa pelissä minua kiehtoivat erityisesti myyttisestä muinaissuomesta ammentava sisältö ja Petri Hiltusen mahtava kuvitus, joka aloitti edelleen jatkuvan Hiltus-fanitukseni. Heti joulunpyhinä enoni Kari pikaperehtyi aiheeseen ja veti paikalla olevalle nuorisolle kiehtovan seikkailun, jossa etsittiin mystistä PJ:tä. Tarinan kliimaksissa kohde paljastui Joulupukiksi, jonka nimikirjaimet aika oli kääntänyt nurin. Muuta en pelistä muistakaan, mutta luultavasti käytimme erittäin kevyeksi muokattua sääntösysteemiä.
Toinen roolipelini oli Dungeons & Dragonsin “punainen laatikko”, jonka sain syntymäpäivälahjaksi kummisedältäni* luullakseni sen suomeksi ilmestymistä seuraavana vuonna 1989. Tämä voidaan laskea edelleen jatkuvan roolipeliharrastukseni alkuhetkeksi, vaikka varsinaisesti pääsin pelaamaan vasta opiskelujeni aloittamisvuonna 1996. Punaisen laatikon voimin koin kaikki ropeltamisen alkukankeudet kuten pikkusiskon kanssa laaditut käsittämättömät seikkailut (joista upeimman luolaston asukit koostuivat kaikenvärisistä sääntökirjassa mainituista lohikäärmeistä), tyttöpuolisten luokkatovereiden ymmärtämättömyyden (ei voi antaa hahmolle nimeksi Arja Koriseva!) ja Caldwellin linnoituksen valmisseikkailuiden puhkipelaamisen. Yläasteella pojat pelasivat niin D&D:tä kuin Rolemasteriakin, mutta vaikka kelpasin keskustelukumppaniksi, peliporukkaan pääsemisestä haaveilin turhaan. Sisareni Emma sai tai hankki itselleen Cyberpunk 2020:n joka räjäytti tajuntamme, mutta jota emme kai koskaan oikeasti pelanneet. Minun vastaava omistukseni oli Keski-Maa-roolipeli, jota en ole vieläkään koskaan pelannut. Ahmin fantasia- ja scifikirjallisuutta ja sarjakuvia.
*) En ole ollut yhteyksissä kummivanhempieni kanssa vuosikausiin, mutta olen edelleen äärettömän onnellinen tästä lahjasta. Jos ei muuten, niin ainakin tällä kulttuuriteolla kummisetäni vaikutti syvästi kasvatukseeni ^_^
Sitten koitti 1996, muutto Tampereelle, villien opiskeluvuosien alku ja silloisen TTKK:n roolipelikerhoon Excaliburiin liittyminen (varsinaisen opinahjoni eli Tampereen yliopiston TYRin löysin vasta vähän myöhemmin, vaikka sittemmin olinkin siellä pitkään suorastaan aktiivi). Edelleen olemassaoleva, aluksi muokatuilla AD&D-säännöillä ja sittemmin D20-säännöillä pelaava FPA (”FuksiPeli Anias”) lähti käyntiin tuon lukuvuoden aikana, kuten nimestäkin voi päätellä. Seuraavien vuosien aikana pääsin pelaamaan one-offeina ja lyhyinä kampanjoina muun muassa Paranoiaa, Ars Magicaa, Runequestia, Warhammeria, Werewolf: the Apocalypsea ja vihdoin sitä Cyberpunkiakin. Vedin itse FPA:n inspiroimana modattua AD&D:tä Ravenloftissa ja lyhytikäisesti Changeling: the Dreamingia. TYRin jäsenistö tyttöistyi alun kourallisesta nykyiseen, käsittääkseni melko tasapainoiseen tilaan. Larppasin satunnaisesti ja olin mukana kirjoittamassa jokusta live-peliä. Koukutuin yhdistystoimintaan. Ahmin fantasia- ja scifikirjallisuutta ja sarjakuvia (jotkin asiat eivät muutu).
Rakkaani, nyttemmin aviomieheni, tutustutti minut tämän vuosituhannen puolella suurimpiin roolipelirakkauksiini: Vampire: the Masqueradeen (josta olin kyllä ennestään tietoinen mutta johon perehdyin vasta Dugin massiivisen kirjakokoelman ja laadukkaan pelinjohtamisen kautta), 7th Sean mahtavaan renessanssifantsuun ja Fading Sunsin avaruusoopperaan. Näiden rinnalla on aina kulkenut D&D, kiitos FPA:n ja mahtavien tietokoneroolipelien kuten Baldur’s Gate (jonka kakkososasta päädyin kirjoittamaan graduni) ja Neverwinter Nights. Roolipelaaminen on edelleen tärkein ja rakkain harrastukseni, eikä loppua näy.
Rest in peace, weary adventurer. The tavern awaits.
Tämän historiakatsauksen inspiroi toinen Dungeons & Dragonsin luojista ja roolipelaamisen isä (tai kummisetä), Gary Gygax, joka siirtyi eilen ajasta ikuisuuteen 69-vuotiaana. Miten upeaa, että lähes loppuun asti hän yhä veti viikottain D&D:tä. Maailma(ni) olisi kovin paljon köyhempi ilman hänen luomustaan, joka on eräs roolipelien massiivisimmista perustuskivistä, ja roolipeliskeneä, johon hän otti osaa läpi elämänsä.
*salute* mr Gygax, you rolled a “1″ at last on a saving throw, but I bet you can picklock the Pearly Gates ;)
Steve kommentissaan BBC:n uutiseen
[Edit 6.3.08]
Jussi Ahlrothin muistokirjoitus
Order of the Stickin muistosarjakuva
Kahdentoista tunnin paasto, pullollinen väljähtyneeltä cokikselta maistuvaa lientä ja kaksi neulaa* kumpaankin kyynärtaipeeseen osoittautuivat sen (miltä kuulostaakin) arvoisiksi kun sain tänään varmistuksen etten pode raskausdiabetesta. Muutenkin neuvolakäynti oli mainio: kaikki arvot kohdillaan ja paino sama kuin viime kuussa, vaikka Mogin ilmalaiva onkin kasvanut silminnähden. Jipii!
*) Hoitsu ei meinannut millään löytää suonta ensimmäisen verinäytteen ottamiseen ja joutui vaihtamaan kättä. Tämän ja jatkossa käytetyn avoneulan ansiosta kyynärtaipeissani on edelleen julmetut (joskin vihdoin haalistuvat) mustelmat.
EBay-harjoitteluni on edistynyt: yhdet huonot kaupat, muutama (merkityksetön) missaus (eli hinta nousi liian korkeaksi enkä onneksi erehtynyt tekemään yhtään ylimääräistä tarjousta) sekä useita menestyksiä. Ei paha. Oppirahat ja uuden lelun ensi-inspiroimat hankinnat on hyvä maksaa nyt kun töistä tuli bonuksia ^_^
Viihdyttyämme torstaina Pasin ja Piipan kanssa Star Wars -ropen ääressä, pidettyämme lauantaina kivaa muutaman muun ystävän kanssa ja huomioiden että Dugin ja minun oma soolorope on loistava, voitaneen todeta, että tästä ei kevään alku paljoa parane. No, ehkä jos lumisade lakkaisi…
Ja kaikki yhdessä: Sonera! Sonera!
Bongattuani toisaalta (via Kulutusjuhla) piristävän tiedotuksen siitä, että Sonera ryhtyy 1.4. alkaen laskuttamaan (heh) laajakaistan paperilaskuistaan euron kipale, uhmasin jälleen kerran Soneran ‘Omien sivujeni’ järkyttävää käyttöliittymää logatakseni viimein S-sähköpostiini ja vaihtaakseni laajakaistamme asetuksia.
Joo.
Käyttöliittymä, johon olen hyytynyt jo kännyliittymän hallinnointia yrittäessäni, on edelleen ihan yhtä hirveä ja hidas. Tähän olin kuitenkin jo henkisesti valmistautunut. Sen sijaan siihen, että ainoa läpi menevä päivitys on salasanan vaihto, en ollut osannut psyykata itseäni. Sähköiseen laskuun siirtyminen sujui yhtä hyvin kuin aikanaan samalla sivustolla yrittämäni postinumeron vaihtaminen, eli ei laisinkaan. Sähköpostin edelleenohjaaminen sellaiseen osoitteseen, jota oikeasti luen, jäi roikkumaan systeemiin, ja sen ehkä sieltä joku joskus päivittää aktiiviseksi. Sitä odotellessa joukko muita(kin) palvelumuutoksia on lukittuna.
Kun olin loggaamassa sivustolta ulos, kuin tilattuna sain pyynnön osallistua kyselyyn koskien Soneran huippuhienoa sivustoa. Ruksittuani joka kysymykseen vastaukseksi aimo annoksen tyytymättömyyttä, päädyin kirjoittamaan ainokaiseen vapaatekstikenttään pienen vuodatuksen:
Koko käyttöliittymä on hirveä. Asioita on vaikea löytää, ikkunat aukeavat hitaasti ja navigaatiorakenne on epälooginen. Ne palvelumuutokset joiden tekemiseen löysin välineet, eivät menneet läpi, vaan sain ilmoituksen “tilapäisestä viasta” ja kehoituksen koittaa myöhemmin uudestaan. Viimeksi sivustoa käyttäessäni koitin turhaan tehdä osoitteenmuutosta nettisivujen kautta.
“Superkyylistä” ja “ajan hermolla olevasta” (heh) käyttöliittymästä ei ole mitään iloa jos sen käyttöyritykset nostavat verenpaineen kattoon. Kun tuskaisen latautumisten odottelun ja muun pähkäilyn jälkeen työkalut eivät toimi, vaikutelma on parhaimmillaankin epäammattimainen. Edes mainostettu sähkölaskuun siirtyminen ei toiminut. Ja mikä hemmetin idea on veloittaa paperilaskuista? “Edelläkävijä”, totisesti. Jos sähköiset laskunne toimivat kuin sivustonne, en kuvittele yhtäkään sellaista koskaan edes näkeväni, vaikka saisinkin viimein laskutustavan vaihdettua. Ehkä puhelimitse sitten…
No, salasanan sain sentään vaihdettua.
Tällehän on ainoastaan yksi päätös. Painettuani ‘Lähetä’-nappia sain seuraavan vastauksen: “An error occurred on the server when processing the URL. Please contact the system administrator.”
Taas YT-neuvottelut. Eri firma, sama paska.
Kävimme eilen ostamassa Lundia-hyllyt ja -pöydän työhuoneeseen, ja ne on jo koottukin. Tänään sitten tavaraa hyllyyn. Kai siitä vielä ihan koti tulee lauantaihin mennessä — silloin tulee vieraita.
YT-uutisista nousi ihan kohtuuttoman kokoinen vitutus. Pikkaisen tekisi mieli syyttää univelkaa ja hormoneja, mutta totuus lienee siinä, ettei edellisestä kerrasta ja ulkoistamisesta ole vuottakaan. Ei jotenkin jaksais taas.
Ilmalaivaa tarvis.
The SCA’s Grand Council, which is an advisory committee to the Board of Directors, is currently discussing “Membership dues with respect to ‘pay to play’, ‘pay to participate’, ‘pay to fight’, or ‘pay to…?’”. The Drachenwald representative in GC requested comments from the people of the kingdom and since Dugi and I have views on the matter, we decided to write a response. Dugi published our commentary letter in its entirety in his blog.
Hämmästelin eilen postilaatikkoon kolahtanutta Tiede-lehden uusinta numeroa, joka oli lähes identtinen noin viikko sitten tulleen numeron kanssa. Kansikuva oli toinen mutta numerointi ja lähes kaikki sisältö sama. Vaihdettu kansikuvajuttu antoi osviittaa: minua ensin tulleessa versiossa eniten kiinnostaneen jutun “Suomen historian ainoasta sarjamurhaajasta” vm. 1849 paikalla oli uudessa versiossa artikkeli luonnon ihmeistä. Tänään luova nettisurffaus antoi vastauksia:
Tiede-lehden koko painos vedettiin jakelusta, kun uutiset Jokelan koulutragediasta levisivät 7.11. Marraskuun lehden alkuperäisenä kansijuttuna oli artikkeli ”Suomen ainoasta sarjamurhaajasta” Juhani Aadaminpojasta, joka murhasi 12 ihmistä vuonna 1849.
Tiede-lehden päätoimittajan Jukka Ruukin mukaan lehden poisvetäminen oli kustantajan päätös.
– Siinä meni rahaa, mutta Jokelassa meni henkiä.
Minun on vaikea ymmärtää tätä ratkaisua. Ainoa yhteys, jonka järkeni tavoittaa, on “murhaaja”. Jokelan kahjon toiminnalla ei ole muuta yhteistä Kerpeikkarin kanssa kuin kuolemia tuottanut väkivaltaisuus. Kansikuvassa oli piirros raudoitetusta miehestä — jo vangitusta rikollisesta, siis — jonka en osaa ajatella johtavan ajatuksia Jokelaan, joten huoli lienee kohdistunut sanalliseen kansimainintaan “sarjamurhaajasta”. Miksi sitten poistaa koko juttu? Uuden version kansikuvaan nostettu artikkeli mannerlaatoista on lehden molemmissa versioissa.
Jukka Ruukki kirjoittaa Tiede-lehden keskustelupalstalla:
Aiheen ja Juhani Adaminpojan elämäntarinan kiinnostavuuden takia aihe nostettiin lehden kanteen. Sitten sattuma astui peliin. Emme voineet tietää, että pari päivää lehden painatuksen jälkeen sana sarjamurhaaja saa Suomessa aivan uudenlaisen merkityksen ja että se nostattaa vahvan tunneryöpyn.
Kustantajan päätöksellä koko painos vedettiin jakelusta ja numeron 9/2007 kansi ja artikkeli muutettiin. Kyseessä oli eettinen päätös. Koska mediamylläkkä Jokelan tragedian jälkeen on ollut poikkeuksellisen suurta, vetäydyimme kuohuttamasta sitä lisää. Päätökseen vaikutti erityisesti se, että Tiede-lehdellä on poikkeuksellisen paljon nuoria lukijoita.
Jukka Ruukki
Kiva että sain molemmat versiot. Kerpeikkari-artikkeli oli erittäin mielenkiintoinen, ja luonnon ihmeet on kuvitettu komein värikuvin. Uudemman version paperikin tuntui olevan parempilaatuista. Mut silti O.o Käsitän päätöksen PR-perustelut mutta pidän huomattavan häiritsevänä historiallisen tiedon arvottamista ja siitä vaikenemista tällä tavoin.
P.S. Olen tuoreimpien aihetta koskevien uutisten valossa miettinyt, onko tässä kyseessä Suomen historian toinen sarjamurhaaja. Jokelan joukkomurhaaja ei sitä ole.
Isän leikkaus meni hyvin ja Doris Lessing sai nobelin. Ei paha.
The Thelemite
You scored 40 Materialism and 90 Phenomenology!“For there are no Gods but Man”-Aleister Crowley
That sure doesn’t stop you from communing with them. You are the Thelemite, committed to the Western occult tradition of Spare, the Golden Dawn, Crowley etc. Though you lead a life of elaborate ritual, you realize that truth and falsehood in this ritual are irrelevant distinctions: the only thing that matters is what works.
Now if you just loosen up a bit, you could cross the Chasm of Choronzon.
Thinkers you may agree with: Osman Spare, Aleister Crowley, Robert Anton Wilson. Thinkers that may challenge you: Phil Hine, Peter Carroll.
Link: The Metaphysician Test written by Jaylhomme on OkCupid.
(via Cave Felem)
Edit: Hemmetti, nyt vasta huomasin että kuvan yhdennäköisyys edellisen merkinnän Nyarlathotepiin on häkellyttävä. Pitäisköhän mennä shoppaamaan egyptikuosia?
| «« Older Posts | Newer Posts »» |
