Innerface to Moiraverse

…ovat äiti, isä ja tytär.

Menköön merkkipäivän piikkiin, että ostin Miraakkelista Nennelle juhlabodyn, sukkahousut ja putiikin omaa merkkiä edustavan ihastuttavan mekon. Pikkuisilla hihoilla somistetun liivimekon kuosissa on ruskealla pohjalla ruusuja, jotka näyttävät vähän tältä mutta rusehtavammilta, ja lyhyiden hihojen suissa ja helmassa on kaunista, kapeaa virkkuupitsiä. Mekko edustaa sellaista lasten juhlavaatetta, mistä eniten pidän: kaunis ja tyylikäs, lapsen ikään ja aktiviteetteihin sopiva sekä laadukas ja käytännöllinen (konepestävä kuudessakympissä!). Plussana vielä suomalaista tekoa eikä lainkaan pinkki.

Vauvan taidot ovat karttuneet. Edellisen kuukauden jännittävin anti oli selältä mahalleen kierähtäminen - satunnaisesti myös toisinpäin. Nenne ei vieläkään varsinaisesti kieri, mutta erisuuntaisten kierähdyksien avulla pieni pää saattaa muutamassa hetkessä päätyä osoittaman sinne missä vielä äsken olivat varpaat. Kaikenlainen koordinaatio on muutenkin jatkuvasti parantunut. Neiti mm. löytää tuttinsa lähimaastosta ja poimii sen kätevästi matkaansa harkitulla ohikierähdyksellä.

Viimeisen kolmen viikon aikana olemme aloittaneet tutustumisen kiinteiden ruokien maailmaan. Ensimmäinen valinta, bataatti, oli täysosuma. Toinen kokeilumme porkkanan kanssa sen sijaan tuotti yliherkkyysoireita, joten tyrkkäsimme sen toistaiseksi pois listalta. Kolmantena kehiin tuli ruusunmarja ja - kiitos vauvanruokavalmistajien kummallisen käsityksen siitä, mitä valmistusaineita ei tarvitse mainita mutin nimessä - kylkiäisenä omena. Viileäkaapissa innokas kukkakaali odottaa keittämistä ja muhjausta alkavan ruokaviikon uudeksi tuttavuudeksi. Heh.

Dugilla on ollut hektistä työmaalla kiitos huomisen deadlinen. Olemme silti kyenneet askartelemaan* joulukortteja ja hankkimaan joululahjoja. Väsyttää pirusti. Edessä on vielä sukulaisten- ja reissauksentäyteinen viikonloppu ennen kuin ajelemme Raaheen vanhempieni lihaisien patojen ääreen. Vaan tätähän se aina on, joulukuu, tänä vuonna vain hiukan vauvapainotteisemmin työläs.

*) Mielenhäiriö, luulen.

Muuten olen ehtiessäni pelannut Neverwinter Nights 2:ssa erinomaista howardiaanista fanituotoskampanjaa, katsoimme DVD:ltä äskettäin Supernaturalin kolmoskauden ja luin juuri kolmannen kokoelman Buffyn sarjakuvamuotoista kahdeksatta kautta. Ei mene elämä ihan vaipoiksi.

Nennellä on kohta viikon verran ollut vaikeuksia rauhoittua yöunille. Ongelma ei vaikuta juurikaan liittyvän päiväunien määrään tai pituuteen, ja sitten kun lapsi viimein nukahtaa, seuraavan kerran syödään yhdeksän+ tunnin päästä (suurin piirtein kuten ennenkin). Vaikka päiväunista on aikaa monta tuntia, joskus yhdentoista aikoihin alkaa öyhötys, innostus ja usein myös kiukkuilu. Nukahtaminen onnistuu vasta kahden ja kolmen välillä, minun ja Dugin uuvuttua jo aikaa sitten.

En ole huolissani niinkään lapsesta kuin itsestäni. Särky on tehnyt pesän otsalohkoon* ja ajatus kulkee jatkuvasti tahmeammin. Viime yönä havahduin puoli seitsemän aikaan kolmatta kertaa Nennen kätinään, ja annettuani hänelle tutin en saanutkaan unta. Stressiajatukset kiersivät mielessä, ja lopulta etsin iPodini saadakseni sisäisen gramofonin möykän vaiennettua podcastin alle. Tänään olen potenut tuota puolentoista tunnin valvomista koko kropalla. Pahinta on, ettei univelka selvästikään vielä ole tarpeeksi suuri, koska en kykene nukkumaan päiväunia.

*) Asiaa ei erityisesti auta alakerran naapurin keittiöremontti, jonka porausäänet jyrisevät asunnossa satunnaisesti. Päiväunia nukkuva Nenne ei kuitenkaan onneksi (käsittämättömästi) ole niistä inahtanutkaan.

Öisen stressin aihe oli huominen keskiaikatapahtuma. En ole saanut aikaiseksi säätää mitään järkevää sekä tilaisuuteen että imetykseen soveltuvaa asustusta, ja tajuntani päätti totisesti muistuttaa minua siitä yön pikkutunneilla. Olen pitkin päivää haalinut kasaan tarvitsemiamme tavaroita, mutta pakkaaminen on edelleen pahasti kesken enkä yhtään jaksaisi. Kaikki huolestuttaa. Muistanko ottaa mukaan kaiken tärkeän? Miten sujuvat vaipanvaihto ja syöttäminen vieraassa paikassa, keskiaika-asussa, vajavaisissa sielun ja ruumiin voimissa? Osuuko Nennelle huono päivä? Miten itse jaksan matkan sinne, siellä olon ja vielä kotiin matkaamisenkin? Pitkästä päiväohjelmasta huolimatta olen erittäin iloinen siitä, että menemme vain päiväkäynnille — kun kotona nukkuminenkin on ollut niin tuskaista, enkä taida kestää yöunien lyhentymistä hitustakaan enempää, tapahtumassa nukkuminen ei tule kyseeseen.

Vuosittain järjestettävät P. Homobonuksen pidot ovat kuitenkin kuuluneet suosikkitapahtumiini koko olemassaolonsa ajan, joten olen iloinen etteivät ne jää väliin tänäkään vuonna. Tapahtuma myös huomioi lapsiperheitä mm. osoittamalla oman tilan vauvojen tarpeista huolehtimiseen. Kaikki edellytykset ovat siis olemassa sille, että tapahtumasta tulee tosi kiva kokemus. Jos vain saamme ensi yönä nukkua…

Pasi Ilmari Jääskeläinen kirjoitti kommenttinsa ‘vihreän ajattelun (ja sen pysähtymisen) ongelmakohtia‘ Vihreän Langan perussuomalaisten vaalivalvojaisia koskevaan uutiseen, mutta käsittelee paljon laajempaa kenttää.

Kannanotossaan Jääskeläinen pohtii sitä, miten maahanmuuttopolitiikkakeskustelu polarisoidaan suvaitsevaisuuden ja rasistisuuden konfliktiksi, ja miten vihreiden hampaattomat ja epärealistiset moniarvoisuuskannanotot saattavat leimata vihreitä kannattavan “kaikkia vastustamiaan arvoja edustavien tahojen parhaaksi kaveriksi vain siksi, että kyseessä ovat vieraiden kulttuurien edustajat”.

Asiasta tuntuvat jostain syystä kuitenkin puhuvan vain perussuomalaiset, vaikka nimenomaan meidän vihreiden, jotka suhtaudumme maahanmuuttajiin lähtökohtaisen positiivisesti, pitäisi selkeämmin huomioida maahanmuuttoasioihin kytkeytyvät arvokonfliktit, nehän käytännössä ruokkivat puhdasta rasismia ja aiheuttavat niin kaikille maahanmuuttajille kuin yhteiskunnallekin ongelmia.

[…]

Vihreiden riveissä siis on ihmisiä monista eri kulttuureista ja oletettavasti kaikki ovat sitoutuneet esimerkiksi suvaitsevaisuuteen, sanan- ja yksilönvapauteen ja toiseuden kunnioittamiseen. Eikö siis olisi tärkeää muidenkin kuin ev.lut.-suomalaisten kritisoida avoimemmin oman kulttuurinsa - ja toistenkin kulttuureiden - niitä piirteitä, jotka ovat ristiriidassa näiden tärkeiden arvojen kanssa?

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Jääskeläinen jatkaa ajatuksiaan toisessa kommentissaan ‘puolue koostuu jäsenistään‘.

Rasismia ei menestyksekkäästi vastusteta iskulauseilla tai keskustelukulttuurilla, joka sallii vain vieraiden kulttuurien ihannoinnin vaan tiedolla, avoimuudella ja terveellä itsetunnolla, jonka turvin uskalletaan sanoa, ettei tietyistä perusarvoista tingitä edes vieraskoreuden ja suvaitsevaisuuden nimissä.

[…]

Rasisteja riittää aina, kaikissa kansallisuuksissa, eikä rasismia pidä suvaita lainkaan. Toisaalta erilaisten kulttuurien kohtaamiseen ja mahdollisiin konflikteihin ei pidä suhtautua ääliömäisen sinisilmäisesti - käytännössä siis sulkemalla silmät tosiasioilta ja hokemalla aatteellisesti oikeaoppisia mantroja.

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Juuri tällaista keskustelua olen kipeästi kaivannut; nimimerkillä ‘Arvomaailmaltaan tiukasti jossakin suvaitsevaisuuden ja rasistisuuden välisessä epätilassa sijaitseva’.

Jääskeläinen kirjoitti fiksuja myös siitä, että oikeusministeriö alkaa kouluttaa kunnanvaltuustojen puheenjohtajia mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta.

Luulin, että nämä sodat käydään vaaleissa, ei vaalien jälkeen jos äänestystulos ei miellytä.

Ei rasistisia puheita nykyäänkään varmasti valtuustosaleissa sallita, eikä myöskään kiihottamista kansanryhmää vastaan. Ja jos joku (perussuomalainen) asialliseen sävyyn kommentoi maahanmuuttoasioita, vaikka sitten kriittisestikin, pitäisi kyllä eri mieltä olevilta - jopa vihreiltä - löytyä keinot vastata demokraattisesti, kuten vastuulliseen sananvapauteen ja demokratiaan kuuluu. Ja jos esimerkin perussuomalainen on väärässä, hänethän on helppo argumentoida nurin, eikö niin?

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Stalin elää, näköjään

Project Mama rokkaa! Katso nyt tätäkin.

Angry Video Game Nerd reviews Nintendo Bible games !

So, how many Super Nintendo games came out not licensed by Nintendo? Well, just one, and it found a way […] and you can play it. The question is would you want to? Well, actually, yeah you would. What other first person shooter game you get to play as Noah?!

Listen to how cheerful the music is. … Wow, that’s great, just what you need is some really upbeat music to go along with Noah getting murdered by a bunch of fucking goats.

Angry Video Game Nerd

I don’t cry often. But I cried when reading this. Like I knew her. And in a way I did.

Otin tämän päivän suosiolla sairauslomaa nukuttuani luvattoman huonosti. Vaikka koitin tehdä levon mahdollisimman mukavaksi erinäisten tyynyjen avulla, heräsin silti monta kertaa kyljen kääntämisen tuottamaan kipuun. Jotain hyvää sentään; nyt pystyssä ollessani kivut ovat selvästi vähäisemmät kuin eilen. Ehkä niistä tyynyistä kuitenkin oli apua. Harmillisesti tilaamani tukivyö ei saapunut vielä tänään, toivon että saan sen huomenna O.o

Voin ajoittain tuntea Mogin nojaamassa mahaani vasten. Tuntuu häkellyttävän ihanalta voida silloin silittää häntä.

Sain eilen kaikki suunnittelemani paperityöt hoidettua. Vein äitiysavustuspaperit Kelalle ja kävin vakuutusyhtiössä säätämässä auton omistuksen siirron äidiltäni minulle. Uskollinen Ventomme on jo niin vanha, että siitä ei pitäisi koitua mitään perintökuluja, joten vanhempani halusivat lahjoittaa sen meille ^_^ Taikauskoisesti pelkään hiukan, että se nyt hajoaa käsiin, mutta käytännössä mikään ei muuttunut; koska olin jo ennestään auton haltija, vakuutukset, verot ja huoltovastuu ovat olleet minun (meidän) heiniäni jo ennestään. Samalla otin Dugille matkavakuutuksen, koska hänellä ei sellaista vielä ollut.

Kelalla käynti oli melkoisen surrealistinen kokemus. Käväisin siellä noukkaamassa itselleni jonotusnumeron, ja vilkaistuani odottajien määrää siirryin Pohjolaan. Kun palasin reilun puoli tuntia myöhemmin, arvelin vuoroni ehkä jo menneen, ja otin uuden lapun. Sen numero oli yhden aiempaa vuoronumeroani isompi O.o

Tässä vaiheessa on tarpeen kuvata Kelan jonotussysteemiä. Eri asioille otetaan jonotusnumero omalla napilla, ja asioiden numerot ovat kaikki eri sarjaa. Odotustilaa ympäröi kaksitoista koppia, joiden päällä lukee kunkin sillä hetkellä käsittelemä numero. Kahdessa yleisessä taulussa lukee viimeisin toista puoliskoa koskeva numero, eli toinen kertoo kuuden ensimmäisen kopin viimeisimmän numeron ja toinen kuuden jälkimmäisen kopin viimeisimmän kutsutun. Muuta jonottajat eivät tiedä. Mitään keinoa jonotusajan arviointiin ei ole.

Eilen iltapäivällä neljässä kopissa oli elämää. Muiden odottajien kanssa tarkkailimme numerotaulujen lottoarvontaa: “900″, “356″, “104″, “105″, “901″… Molemmat lapuistani väittivät odotusajaksi 37 minuuttia. Olinkin epäillyt sitä fuulaksi jo ensimmäisen lapun ottaessani. Mitä pointtia on kirjata lappusiin arvioitu jonotusaika jos sillä ei ole mitään tekoa todellisuuden kanssa? Onko se ehkä kovakoodattuna vehkeeseen?

Aloin aikani kuluksi kehitellä teorioita jonotussysteemin saloista. Yksi kopeista vaikutti ottavan vain 1-alkuisia numeroita, muut satunnaisesti (oletettavasti saapumisjärjestyksessä) muita numerosarjoja. Yhtäkään 5-alkuista (”Lapsiperheiden tuet”) ei näkynyt. Olivatko perheasiat niin hankalia, että niihin tarvittiin oma asiantuntijansa (joka ei ole maanantaisin lainkaan paikalla)? Oliko salakähmäisenä suunnitelmana hankkiutua eroon raskaana olevista ja perheellisistä asiakkaista murtamalla heidän tahtonsa pissahädällä tai kaatamalla heidän jonotuksensa pakkoon noutaa muksut hoidosta? Miksi lapussa luki “Kela Tampere”, saattaisiko joku käydä hakemassa jonotuslapun toisen kaupungin Kelasta ja yrittää sitten sillä päästä vaikkapa Tampereen Kelaan? Jonotussysteemin näyttäessä niin satunnaiselta, ajatus ei edes ollut täysin mahdoton.

Reilun tunnin kokonaisjonotusajan jälkeen “518″ ilmestyi taululle. Hetken pelkäsin numeron kärsimättömästi vaihtuvan seuraavaan ennen kuin ehtisin oikeaan koppiin, mutta kreivin aikaan liu’utin kakkosoven auki. … Asiani hoitoon kului kaksi minuuttia (kaikki muut tuntuivat viipyivät kopeissa ikuisuuden). Virkailija vilkuili äitianomukseni läpi, kertoi että isäanomus tarvitaan vasta lapsen synnyttyä (höh, olisivat voineet vaikka neuvolassa mainita asian — lomakkeet ovat lähes identtisiä enkä ohjeistuksestakaan bongannut selkeää tietoa hakuaikojen eroista) ja totesi työpaikkani itse hoitavan Kelalle tarvittavan palkkatodistuksen siinä vaiheessa kun karhuavat Kelalta omiaan pois äitiyslomani palkanmaksuajalta. Just. No, ainakin nyt tiesin, että byrokratia oli omalta osaltani asiallisesti hoidettuna — olin pelännyt, että lomakkeen kämmäys saattaisi evätä minulta äitiyspakkauksen ja muut tuet.

Jälkeenpäin Dugi vei minut Vohvelikahvilaan. Maailma näytti heti paljon kauniimmalta.

Kemppinen kirjoittelee viisaita mm. kesäajasta.

Sen lisäksi, että kellojen kanssa pelaaminen on työlästä ja siksi vastenmielistä, minkä huomaa viimeistään muistellessaan miten autoon ja autoradioon vaihdetaan oikea aika, esittäisin kohteliaasti kysymyksen. Eikö tämä auringonvalon käyttöä koskeva kysymys olisi nyt, ilmaston lämpenemisen yhteydessä, tutkittava laajemmin ja järkevämmin.

Jukka Kemppinen: Kesäaika

Sanos muuta.

Koska en ole toistaiseksi saanut selvää, onko kaupan kasseista paperikassi, muovikassi vai biohajoava muovikassi ympäristöystävällisin, rohkenisin epäillä, että tämä energian säästö kelloja pyörittelemällä saattaa olla aivan näennäistä, sellaista 1910-luvun sorvitekniikkaa.

Jukka Kemppinen: Kesäaika

Oloni on edelleen huono, mutta mielentila on sentään valoisampi. Nyt kun vielä tajuaisi mihin aikaan olisi viisainta syödä lounasta. Jos meidät on tarkoitettu säännöllisesti sössimään vuorokausirytmimme tunnilla, miksei meissä ole viisareita tai muita säätimiä sisäisen kellon rukkaamiseen?

“Any sufficiently advanced writer is indistinguishable from magic”