Innerface to Moiraverse

Pasi Ilmari Jääskeläinen kirjoitti kommenttinsa ‘vihreän ajattelun (ja sen pysähtymisen) ongelmakohtia‘ Vihreän Langan perussuomalaisten vaalivalvojaisia koskevaan uutiseen, mutta käsittelee paljon laajempaa kenttää.

Kannanotossaan Jääskeläinen pohtii sitä, miten maahanmuuttopolitiikkakeskustelu polarisoidaan suvaitsevaisuuden ja rasistisuuden konfliktiksi, ja miten vihreiden hampaattomat ja epärealistiset moniarvoisuuskannanotot saattavat leimata vihreitä kannattavan “kaikkia vastustamiaan arvoja edustavien tahojen parhaaksi kaveriksi vain siksi, että kyseessä ovat vieraiden kulttuurien edustajat”.

Asiasta tuntuvat jostain syystä kuitenkin puhuvan vain perussuomalaiset, vaikka nimenomaan meidän vihreiden, jotka suhtaudumme maahanmuuttajiin lähtökohtaisen positiivisesti, pitäisi selkeämmin huomioida maahanmuuttoasioihin kytkeytyvät arvokonfliktit, nehän käytännössä ruokkivat puhdasta rasismia ja aiheuttavat niin kaikille maahanmuuttajille kuin yhteiskunnallekin ongelmia.

[…]

Vihreiden riveissä siis on ihmisiä monista eri kulttuureista ja oletettavasti kaikki ovat sitoutuneet esimerkiksi suvaitsevaisuuteen, sanan- ja yksilönvapauteen ja toiseuden kunnioittamiseen. Eikö siis olisi tärkeää muidenkin kuin ev.lut.-suomalaisten kritisoida avoimemmin oman kulttuurinsa - ja toistenkin kulttuureiden - niitä piirteitä, jotka ovat ristiriidassa näiden tärkeiden arvojen kanssa?

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Jääskeläinen jatkaa ajatuksiaan toisessa kommentissaan ‘puolue koostuu jäsenistään‘.

Rasismia ei menestyksekkäästi vastusteta iskulauseilla tai keskustelukulttuurilla, joka sallii vain vieraiden kulttuurien ihannoinnin vaan tiedolla, avoimuudella ja terveellä itsetunnolla, jonka turvin uskalletaan sanoa, ettei tietyistä perusarvoista tingitä edes vieraskoreuden ja suvaitsevaisuuden nimissä.

[…]

Rasisteja riittää aina, kaikissa kansallisuuksissa, eikä rasismia pidä suvaita lainkaan. Toisaalta erilaisten kulttuurien kohtaamiseen ja mahdollisiin konflikteihin ei pidä suhtautua ääliömäisen sinisilmäisesti - käytännössä siis sulkemalla silmät tosiasioilta ja hokemalla aatteellisesti oikeaoppisia mantroja.

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Juuri tällaista keskustelua olen kipeästi kaivannut; nimimerkillä ‘Arvomaailmaltaan tiukasti jossakin suvaitsevaisuuden ja rasistisuuden välisessä epätilassa sijaitseva’.

Jääskeläinen kirjoitti fiksuja myös siitä, että oikeusministeriö alkaa kouluttaa kunnanvaltuustojen puheenjohtajia mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta.

Luulin, että nämä sodat käydään vaaleissa, ei vaalien jälkeen jos äänestystulos ei miellytä.

Ei rasistisia puheita nykyäänkään varmasti valtuustosaleissa sallita, eikä myöskään kiihottamista kansanryhmää vastaan. Ja jos joku (perussuomalainen) asialliseen sävyyn kommentoi maahanmuuttoasioita, vaikka sitten kriittisestikin, pitäisi kyllä eri mieltä olevilta - jopa vihreiltä - löytyä keinot vastata demokraattisesti, kuten vastuulliseen sananvapauteen ja demokratiaan kuuluu. Ja jos esimerkin perussuomalainen on väärässä, hänethän on helppo argumentoida nurin, eikö niin?

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Stalin elää, näköjään

Kansainvälisen imetysviikon kunniaksi neuvolalääkäri suositteli tänään, että aloittaisimme Nennen totuttelemisen kiinteisiin ruokiin. Syinä hän mainitsi sen, että vauvan paino on vakiintunut käyrälle (sen sijaan, että se nousisi vielä käyrältä toisellekin) ja että Helsingissä suositellaan paluuta aikaisempaan 4 kk täysimetyssuositukseen 6 kk sijaan O.o Mä en jotenkin ole vakuuttunut.

Nenne naureskeli lääkärille tämän tutkiessa hänen lonkkiaan. Taitaa tyttö tykätä että hänellä kuuluukin olla personal trainer.

Viikon päästä Nenne on jo nelikuinen. Hän on kasvanut miltei silmissä, ja ymmärrys maailmasta lisääntyy päivä päivältä. On ne vaan ihmeellisiä, ihmistaimet.

Mitä maailmasta on opittu:

• Mobile on hauska!
• Hymy tuottaa hymyjä.
• Äidin laulaminen on viihdyttävää. Ja Semmareiden Taina.
• Huutaminen on yleensä energianhukkaa, äiti tulee kiljahtelustakin.
• Rokotuspaikassa on hirveää!
• Helistin menee suuhun.
• Maito on hyvää ja sitä on riittävästi. Paitsi silloin kun ei ole.
• Rinta voi laukaista raivarin. Rintaraivarin.
• Vaunuissa on kivaa, jopa viiden kilometerin matkan!
• Kun smurffilla kädellä smurffaa silittää smurffia äidin sormia, se smurffaa tuntuu … molemmista smurffilta ihanalta.
• Isin kanssa on hauskaa koska se lennättää!
• Käsivarsien sijoittelu ihmisvartalossa osoittaa huonoa suunnittelua.

Mitä äiti on oppinut:

• Aamiainen on päivän tärkein ateria.
• Kotiäitiys on selkäsärkyiselle helvettiä.
• Vauvan hymy on paras (ja välillä ainoa toimiva) lääke. Suklaa on tiukka kakkonen.
• Fuzzi Bunz -kestovaipat on hyviä ja kivoja.
• Vauvan vaatekoot ovat paitsi eri senttejä kuin vauvan pituusmitta myös mystistä salatiedettä.
• Maailmassa on paljon ihania, avuliaita, myötätuntoisia ja myötäeläviä tuttuja ja tuntemattomia.
• Silloin kun ei jaksa, ei tarvitse jaksaa mitään muuta kuin vauvanhoito. Ja aamiaisen laittaminen, koska ilman sitä ei jaksa mitään.
• The Witcher on tosi hyvä peli.

Project Mama rokkaa! Katso nyt tätäkin.

Suunnittelin kirjoittavani Nennen kaksikuukautispäivänä sellaisen “tämä on opittu viimeisen kuukauden aikana”-merkinnän (ja jokusen jo ennen sitä). Sitten ajattelin, että kaksikuukautinen jäi, mutta otan vahingon takaisin vaikkapa omana syntymäpäivänäni. Mutta niin meni kuukausi- ja vuosipäivä, eikä blogi vaan päivity.

Olisin halunnut sitäkin ruikuttaa, etten päässyt Ropeconiin. Edellisen väliin jääneen kerran olin pois maasta; muuten ei yhdeksän(?) vuoden putkessani ole ollut aukkoja. Ihana anoppi tarjoutui oma-aloitteisesti tulemaan mukaan lapsenvahdiksi, mutta päätimme sittenkin jättää tapahtuman suosiolla väliin — ja oikea valinta se oli. (Mutta harmittaa silti.)

Olisi kuvia Nennestä, joita voisi julkaista kun ehtisi ja jaksaisi. Olisi anekdootteja kerrottavana, olisi muistoja talletettavaksi. Haluaisin kertoa, miten Nenne kujersi ja nauroi läpi rotarokotteen syöttämisen niin, että neuvolaterkkari käytti vähän ylimääräistäkin aikaa hänen kanssaan seurusteluun. Miten Dugi yllätti minut sanattomaksi antamalla pronssisina toivomani Kalevala korun korvikset kultaisina. Kuinka monet muutkin olivat muistaneet vain hyvin privaatisti juhlimiani — kun en jaksanut järjestää mitään — 31-synttäreitä suurella rakkaudella. Perhearkemme ihanuudesta, univelan kamaluudesta, yrityksistä, erehtymisistä ja onnistumisista, yllättävän monesta kirjasta, jotka olen ehtinyt lukea, Heroes of Might and Magic V:n viihdyttävyydestä. Mutta en ehdi enkä jaksa.

Ehkä taas kahdeksastoista päivä.

Olen tietoinen siitä, että Nenne saattaa vielä jonakin päivänä “kiittää” minua tästä, mutta en silti malta olla jakamatta hänen ilmeikkyyttään. Kaikki kuvat on otettu viikon sisään.

“You talkin’ to me? I said, you talkin’ to me? Oh, okay then.”

Lapsinero suunnittelee maailman valloittamista / The evil baby genius at work

Kuuluisa kummisetäilme / The famous Godfather-look

Saturday night fever!

“Joo, toki saat nimmarin, kulta”! AKA Mamma paijaa päätä (kehräystä) /
“Autograph? Sure, doll.”

Keskiyön kapellimestari / The midnight conductor

Mobile on rajaton riemu! / Funny fisheses!

Viesti isille hänen ekana työpäivänään / A message to daddy

Isin tyttö / Daddy’s girl

Kuten on voinut havaita, blogaaminen on ollut vähissä. Nenne on hyvä nukkuja, joten aikaa sinänsä voisi olla, mutta kuukauden vanha perheemme on elänyt aika sisäänpäinkääntynyttä vaihetta. Varmaan ymmärrettävästi.

Kotiuduimme Tampereelle kaksi viikkoa sitten. Ajomatka Raahesta sujui hyvin; Nenne nukkui suurimman osan matkasta, ja imetys ja vaipanvaihto onnistuivat mukavasti taukopaikoissa. Tuntui oudolta olla taas kotona puolentoista kuukauden reissun jälkeen. Taisin itse vierastaa kämppää paljon enemmän kuin lapsi, joka on tyytyväinen kunhan maitobaari on auki ^_^

Ensin keskityimme päivärutiinien hakemiseen. Sänkymme sai lisäsiiven pinnasängystä, johon jätimme asentamatta toisen laidan. Sauna muuttui vauvanhoitotilaksi. Sohvannurkkaan perustui mukava imetyspaikka. Tuleva lastenhuone on edelleen varastokäytössä, mutta vähitellen tavarat löytävät paikkansa.

Loppuviikosta aloimme ottaa vieraita vastaan. Perjantaina Anni kävi istumassa iltaa, ja lauantaina lettukesteilimme Helin ja Simon kanssa. Tiistaina Pasi, Piipa ja lapset Anssi ja Eevi kävivät tervehtimässä meitä. Tänään vuorossa olivat Essi, Antti ja Nennen puolitoistavuotias pikkuserkku Iines. Huomenna matkaamme Helsinkiin esittelemään neitosen Dugin puolelle sukua.

Nenne on rauhallinen muksu. Hänellä on tapana nukkua pitkät yöunet — viidestä seitsemään tuntiin. Hän itkee suhteellisen vähän ja useimmiten selvästi asiasta: nälkää, mahakipua tai märkää vaippaa. Pelotonta neitosta eivät äänet, musiiki tai edes meteli paljoa hätkäytä, ja kunhan henkilökunta vastaa tarpeisiin kohtuullisessa ajassa, melkein kaikkeen voi suhtautua lähes zeniläisellä rauhallisuudella aina iltayhdeksään asti. Sen jälkeen pinna tuppaa olemaan kireämmällä. Yöuniaika alkaa yleensä puolenyön ja kahden välillä. Niinä parina kertana, kun yö on mennyt riekkumiseen, on Nenne ollut seuraavana päivänä lähes yhtä väsynyt kuin vanhemmat.

Nenne on ilmeikäs, ja usein toistuvia ovat mm. jedimestari-, mafiakummisetä-, maitonirvana- ja Johannes Virolainen -ilmeet. Ulkoisesti hän ei ole hirveästi muuttunut tämän kuukauden aikana. Hiukset ovat edelleen lukuisat ja tummat, ja vaikka vauvanpyöreyttä on hiukan kertynyt, Nenne on yhä muodoltaan hoikka. Pituutta on tietysti tullut lisää, ja oletettavasti painoa samassa suhteessa (maanantaina on taas neuvola, jossa punnitaan). Kuten jo kohdussa, Nennellä on usein hikka.

Nenne pitää erityisesti Tapio Rautavaarasta ja siitä, kun äiti laulaa Pienet sammakot. Hän ei ole juurikaan tutin perään. Se kelpaa auttamaan kakkapakerruksessa ja rauhoittamaan silloin, kun on väsykärtty, mutta ei muuten hirveästi maistu. Sylissä on kiva olla, erityisesti silloin, kun isi tekee miekkailun jalkatyöharjoituksia tai tanssahtelee valssiaskelia. Äidissä parasta on maidon tuoksu (ja maku). Nenne nauttii kylpemisestä ja suihkussa käymisestä sekä auto- ja vaunuajeluista. Ainoaksi selkeäksi inhokkiasiaksi ovat toistaiseksi osoittautuneet päähineet. Hiusten harjaaminen ja kaikenlainen paijailu — myös pään — sen sijaan ovat oikein mukavia juttuja.

Kaunis kuukausi takana. Monta ihanaa edessä.

Dugi kirjoitti Nennen syntymästä kera kuvien (Nenne 1-3 päivää vanha) jo kolme päivää tapahtuneen jälkeen.

Lisää Nenneä seuraavana päivänä; neiti oli päässyt pois sinivalohoidosta.

Emman ja Leken kuvia nimiäisistä 27.6. eli Nenne on puolitoista viikkoa vanha.

Nimenantojuhla pidettiin perjantaina 27.6.2008 Raahessa.

Jo aamusella oli Raahen sairaalan osasto ykköselle toimitettu sairaalan keittiön loihtima iso mansikkakakku, ja Dugi kävi viemässä sen kaveriksi edellisenä päivänä yhdessä askartelemamme kiitoskortin osaston henkilökunnalle. Tuntui oikealta ottaa heidät osallisiksi juhlaamme kaiken sen avun ja hoivan takia, jota he meille antoivat sairaalaviikkomme aikana.

Juhlallisuudet alkoivat klo 14 Manse Honkalassa. Paikalla olivat päivänsankarin ja onnellisten vanhempien lisäksi mummu ja vaari (minun vanhempani), mummi (Dugin äiti), kummitäti ja -setä (sisareni Emma ja puolisonsa Leke), isomummu ja -vaari (äitini vanhemmat), toinen isomummu (isäni äiti) sekä vanha lukiokaverini Eija ja kunniavieraana synnytyslääkärinäni toiminut Attila, hänen vaimonsa Zsuzsi ja lapset Mathias ja Manka.

Seremoniamme oli vapaamuotoinen. Perintökastemekkoon puettu neitomme kuunteli tyynenrauhallisena isin puheen uusista nimistään, ja siirtyi ilman inahduksia kummitädin syliin kummilupausten ajaksi. Pitkä hurtunki vaihdettiin mummilta saatuun roosanväriseen mekkoon, ja pienen seurustelutuokion jälkeen Irene Brigida Laine vetäytyi päiväunille vieraiden istuutuessa ruokapöytään.

Tarjolla oli vaarin grillaamaa possua, graavilohta, siian mätiä, perunoita, mummun ihanaa kastiketta ja salaattia, ja kahvin kera täytekakkua, kuivakakkua ja lusikkaleipiä. Irene, jonka mummi pian hellitteli Nenneksi, osoitti rauhaa tarkoittavan etunimensä sopivuutta koko ruokailun ajan, ja tilasi oman ateriansa vasta äidin nautittua viimeisenkin kakunmurenen.

Juhlaväki kirjasi nimensä nimenantotodistukseen, kirjoitti Nennelle viestejä vauvakirjaan ja sytytti kelluvia kynttilöitä pienen onneksi. Paketeista löytyi syntymä- ja nimitiedoilla kaiverrettu säilytysrasia joululahjaksi saadulle komsiopallolle (kummeilta), ihastuttava kuparinen pöllö ja nalle -taulu ja isille aikoinaan Lontoosta hankitut pitsikoristeiset vauvantossut (mummilta), sydämenmuotoinen korurasia ja sydänriipus (Attilan perheeltä) ja Tupperwaren monikäyttöinen tuttipullo (Eijalta). Lahjapöytää koristivat myös syntymän kunniaksi saadut lukuisat kortit, kaksi kaksoiskukkakimppua (isotäti ja -setä Kirstiltä ja Ossilta sekä Dugin työpaikalta), Kanadasta tuotu nalle (mummulta ja vaarilta), Bogi-koira (mummilta) ja satiiniruseteilla koristetut vauvan nahkakengät (Maaritilta). Lukuisat kauniit ja käytännölliset synttärilahjavaatteet oli jo lisätty neidon garderoobiin, ja isomummilta ja -vaarilta saatu nalleperhetaulu oli sekin makuuhuoneessa jemmassa.

Vaikka mietimme nimiä pitkään ja hartaasti, tämä nimi oli mielessämme jo kuukausia. Se oli ensimmäinen ja ainut, joka tuntui voimakkaan sopivalta ja joka miellytti meitä molempia yhtälailla. Pidimme mielessä sen mahdollisuuden, että vauvan synnyttyä nimi ei tuntuisikaan hänelle oikealta, mutta näin ei ollut.

Irene juontui alunperin mieleemme fiktiivisestä Irene Adlerista, joka oli se nainen, jota Sherlock Holmes arvosti vertaisenaan. Kreikkalaisessa panteonissa tämä Zeun ja Themisin tytär on rauhan ja kevään jumalatar (miten sopivaa, että sekä Irenen syntymäpäivän että nimiäispäivän sää oli pikemminkin keväinen kuin kesäinen). Ateenan Irene oli Bysantin ensimmäinen naishallitsija, joka — meidän kulttuurinrakastajien riemuksi — vastusti onnistuneesti ikonoklasteja. Kaikkiaan Irenessä yhdistyvät lähes kaikki etsimämme ominaisuudet: esteettinen, yhteys soveliaaseen jumalattareen ja ripaus vahvan (tässä tapauksessa suorastaan häikäilemättömän ^_^) naiseuden historiaa. Nimiäisissä kävi ilmi, että ainut puuttuvaksi luulemamme ominaisuus, sukuyhteys, oli sekin läsnä: isänäitini sisaren toinen nimi oli Irene. Pienen translaatiomutkan kautta löysimme Irenen myös Dugin sukupuun puolelta, sillä hänen vaarinsa äiti oli nimeltään Rauha.

Brigidalla on yksi varsinainen inspiraatio: kelttiläinen tulen, valon, parannuksen, sepäntyön ja runouden jumalatar Brighid. Koska halusimme viitata tähän varhaisempaan lähteeseen esimerkiksi P. Birgitan sijaan (joka tosin yhdessä Kildaren P. Brigidin kanssa tuo nimelle kaipaamaamme vahvan naiseuden historiaa), valitsimme tämän harvinaisen kirjoitusmuodon useammin käytettyjen sijaan. Vietämme Brigidan nimipäivää sen luontaisimmalla paikalla 1.2.

[Metaa] Koska Mogimme on nyt virallisesti siirtynyt äidin välittömästä, fyysisestä yhteydestä omaksi autonomiseksi itsekseen paitsi napanuoran katkaisun myös nimeämisen myötä, ‘mogi’-kategoria jää raskausajan merkinnöille ja tämän merkinnän myötä aukeaa uusi kategoria ‘Nenne’.

Tyttäremme syntyi keskiviikkona 18.6.2008 klo 20:37. Kriittiset mitat ovat 3670 g, 48,2 cm ja 34,5 cm (päänympärys :).

Our daughter was born on June 18th 2008 at 20:37. Weight 3670 g, height 48,2 cm and head circumference 34,5 cm.

Synnytys sujui ensikertalaiseksi sutjakasti, vaikka itse sanonkin ;) Tarkempia yksityiskohtia ohessa (gore-taso ei ole kauhean korkea).

(more…)