Innerface to Moiraverse

Rewinding all the way back to Thursday Apr 17…

I had been feeling ill on the previous day but was adamant to not allow it to ruin the social day of the week. Dugi and I had a lovely waffle lunch with Inger who was visiting Tampere, and in the evening we visited Heli and Simo to enjoy bagels and the Revolutionary Girl Utena movie Adolescence of Utena. It turned out Simo is a big adventure game enthusiast and (needless to say) we hit it off there and then ^_^ It was unfortunate that I got tired towards the night and we had to leave way before we had exhausted the fun of spending time with interesting and entertaining people, but I’m hoping it wasn’t the only chance for that.

On Friday morning we went to the maternity clinic for our bi-weekly meeting with the public health nurse. My blood pressure continued to be fine and there was nothing worrying in the urine specimen, but apparently the size of the baby (according to the fundus measurement; also I had gained somewhat more weight than neither the nurse nor myself was hoping) had gone above the recommendation and so the nurse told me to watch what I eat (i.e. avoid carbs). I don’t know if it’s (more) because I’m so worried about the baby being big and thus the birth being difficult or because my old body image problems have risen their ugly head while I’ve been adjusting (or not) to my changing, pregnant body, that it made me feel super bad. I actually felt pretty flipped out all through the weekend despite my best efforts.

So, the larger fundus measurement may have a lot to do with Mogi apparently having had turned around between the latest and the previous clinic visit (which is good and which probably produces a different kind of measure than previously). My own weight being “too much” may have something to do with my digestion system having had been somewhat mixed up for a few days before the clinic visit. All in all I know that it’s not the end of the world if the baby is bigger than norm, especially since I have had no diabetes symptoms. Still, I can’t help being nervous about the clinic visit next Tuesday and I hate it that the the extra ultrasound the nurse wrote us a referral to (”just to be sure”) isn’t until May 20th.

On Saturday we went to Helsinki and visited Dugi’s Grandpa in the hospital. The visit went well but seeing him in that fragile and occasionally delusional state was somewhat upsetting, especially since I was already feeling upset about the baby size issue. I briefly saw some friends in the evening but was in no state to stay for very long. It was lovely to just spend some time with them, however. We had planned to go straight home from there but decided to go to Helsinki centre for dinner instead. The restaurant we picked, Piccolo Mondo, turned out to be a fabulous experience: delicious food, nice atmosphere and excellent service. I felt a lot better after that!

On Sunday we took it easy.

I returned to work on Monday 21st after over two weeks of sick leave. I was still a bit in pain but much less than during the sick leave ^_^ It was good to have something else to think about than the pregnancy as well.

On Tuesday evening we had prenatal orientation at TAYS, which turned out to be very good. I was really, really tired and wished I didn’t have to go, but the midwife presenting the orientation was really great and the whole thing turned out to be very useful for me. Not mainly due to the information content, a lot of which I was already familiar with, but she presented everything in a manner that was a combination of being suitably informative, no-nonsense and humorous, and I ended up feeling much better prepared for giving birth.

On Wed, Thu and Fri I was at work and nothing else special happened. I guess I was also looking into prams and other baby paraphernalia we were still missing. Probably bought some, too (over the Internet). Oh yes, I also helped out with Emma’s thesis as a beta reader.

On Saturday the 26th my parents visited us on their way from Helsinki to Raahe. They had been in Turkey (I think.. they travel so much I have trouble keeping track, especially in my late pregnancy scatterbrain state ^_^) for a week. It was sweet seeing them! I had slept badly for a couple of nights and Dugi was pretty beat, too, so we actually ended up sleeping most of the evening after mum and dad left.

On Sunday Anni visited us bringing pulla (sweet cinnamon bun, yum!). I decided I get to treat myself with it and not feel bad at all. It was nice being social, too!

This week I’ve been working hard to get everything done at work before my maternity leave starts next week. Tomorrow is a holiday due to May Day and I’m taking also Friday off and doing it in on next Wednesday instead. So, it’s a four day break first, and work on Mon and Wed next week. On Tue I have the maternity clinic appointment in the middle of the day so it would’ve been too complicated to try to do a workday then.

And here we are, back in today. Happy May Day! And in Finland, hyvää vappua!

Seuraa häpeilemätöntä vauvatavarakuumeilua.

Keskeytimme kotinökötyksemme matkalla Kauppakeskus Duoon ja postiin. Ostoslistalla oli vessapaperia. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Jo ennen ainokaista suunniteltua syrjähyppyämme, pysähdystä Robert’s Coffeehen kahville ja jätskille, Vapaa Valinta kutsui meitä. Dugi oli nähnyt siellä “hengaaja-apsullemme” täydellisesti sopivan lelun. Vaikka suhtauduin siihen ensin soveliaalla uuden äidin terveysparanoialla syynäten onko CE-merkinnät kunnossa (ja “voikohan tämän jotenkin desinfioida?” — argh), kun Dugi osoitti apsun nimeä, olin minäkin myyty. Mitä siitä vaikka helisevä, heijaava Moki-apina onkin sovelias vasta puolivuotiaille, se sai meiltä hyvän kodin. Mukaamme lähti myös pieni pehmomöhköfantti, joskin tässä vaiheessa on epäselvää onko se Mogille vai möhköfantteja fanittavalle äiskälle (etenkin kun “nää korvat ehkä saattaa lähteä irti…” O.o).

Robert’s Coffeessa istuessamme silmäni iskeytyivät läheisen lastenvaatekaupan ikkunassa näkyviin kesähattuihin. Jostakin olin lukenut, että pikkuisella pitäisi olla kesällä hattu, jossa on ihan lieriäkin. Valitettavasti kyseiset ihanuudet olivat pienimmilläänkin liian isoja. Onneksi(?) kauppa oli pullollaan kaikkea muutakin ihastuttavaa (havainnet ylisanatrendin…). Lopulta onnistuimme pakenemaan mukanamme vain hurmaava, vihreä, koalalla (sekin ilmiselvästi hengaaja-apsu!) koristettu kietaisubody ja kahdet söpöset sukat. Raja on siis ylitetty, tähän asti olin kyennyt rajoittamaan Mogin vaatehankinnat käytettyihin.

Ruokakaupasta selvisimme päivittäistavaroilla ja tuoreella ananaksella, mutta matkalla postiin tuho iski taas. Infon ale oli sadistisesti aseteltu niin, että törkyhalvat lastenkirjat olivat lähestulkoon käytävällä asti tyrkyllä. Riemukseni bongasin kirjan nimeltä Eläimiä valokuvissa: kun pikaselauksella silmään heti osui susi ja villisika, minun oli ihan mahdoton laskea kirjaa käsistäni. Oikeita eläimiä (eikä piirroksia) luonnossa! Piirroskuvituksen puolella minua viehättivät Nälkäinen hiiri (meidän Mogi oppii mitä eläimet syövät!) ja Franklin ja unipeitto, jonka antropomorfinen* kilpikonnapäähenkilö ei sentään pukeudu housuihin. Vaan ei huolta, Ystävämme karhuherra Paddington kattaa myös vaatetuspuolen ^_^ Dugi oli patistanut minut kassalle loottini kanssa ja vitsailin myyjälle kirjahankintojeni tuottavan meille aviokriisin. Juuri maksettuani, äsken vielä kulmiaan kurtistellut Dugi kiiruhti paikalle Paddington kannossa. Olisimme siis olleet tasoissa lastenkirjakuumeilussamme, ellen olisi viime hetkellä löytänyt vielä toistakin Eläimiä valokuvissa -kirjaa (toki eri osaa). Ihana mieheni hyväksyi sen ostettavaksi naputtamatta, mutta komensi minut tiukasti takaisin ostoskärryjen luo kulkematta enää kirjahyllyjen läheltäkään…

*) En oikeasti mitenkään fasistisesti vastusta antropomorfismia etenkään lastenviihteessä, mutta minusta on tärkeää opettaa lapselle myös ihan oikeista eläimistä.

Postissa meitä odotti hirmuinen läjä paketteja. Äitiyspakkaus. Huuto.netin kautta ostettu paketillinen ensivaatteita (nyt meillä taitaa olla pikkuhousuja lukuun ottamatta kaikki vastasyntyneen Mogin välttämättömin vaatetus, ja kohtuuhinnalla ^_^). Uudet kirjat -kerhon paketti: Pieni jälkikirja, Pieni lintukirja, Pieni kukkakirja ja Pieni ötökkäkirja yhteisiin luontoontutustumishetkiin (havaitse vaaleanpunaisella ja helmiäisellä reunustetut unelmapilvet kirjoittajan pään ympärillä), yllättäen bongaamani Marjatta Kurenniemen Unikon satuja, josta on viimein pari vuotta sitten otettu toinen(!) painos 58(!!) vuoden jälkeen — rakastuin aikoinaan äitini lapsuudessaan saamaan kappaleeseen, ja tämä oli pakko-ostos vaikka kuvitus onkin valitettavasti modernisoitu* — Tove Janssonin kuvakirjaklassikot Kuinkas sitten kävikään? ja Kuka lohduttaisi Nyytiä ja jotain vain perheen aikuisille: Tuoksuva puutarha (täydennystä historiallisen erotiikan kokoelmaani). Niin, tuli sieltä myös Amazon-paketti, mutta sitä en ole vielä vauvatohkeilultani malttanut avata.

*) En yhtään hyväksy kirjojen kuvitusten päivittämistä. Tarina vailla loppua ilmestyi uusintapainoksena ilman upeita, koko sivun anfangejaan, Lauren Childin Peppi Pitkätossuun laatima uusi kuvitus on minusta aivan järkyttävä, ja vaikka Unikon satujen uudet kuvat ovat ihan okei, vanhat olivat äärettömän kauniit. Onneksi olen nykyisin äitini vanhan kappaleen onnellinen omistaja, joskin se on valitettavasti kamalassa kunnossa. Rakastin tätä kirjaa niin, että edes lopusta puuttuvat sivut eivät saaneet minua sallimaan sen pois heittämistä mummun ja vaarin vintin siivouksen yhteydessä.

Joo. Lienemme kaiken avun ulottumattomissa. Vaan elämmekin jo 33. raskausviikkoa.

Heräämisaikani on vetäytynyt vähitellen kahdeksan kieppeille ja nyt jo puolta tuntia aikaisempaan. Lyhyistä ja katkonaisista unista huolimatta uudelleen nukahtaminen ei tyypillisesti onnistu, joten otan asian nautiskelun kannalta ja iloitsen rauhallisesta aamuharmoniastani. Lautasellinen muroja, lukuhetki jonkin sopivan aikakauslehden tai sarjakuvan parissa ja sitten vaikka koneelle.

Työterveyslääkäri soitteli minulle tiistaina ja sanoi “vielä miettineensä tilannettani”(!). Hän tykkäsi, että olisi hyvä sulkea veritulpan mahdollisuus ihan tutkimuksella pois, koska se on niin salakavala ja vaarallinen vaiva. Niinpä hän laittoi minulle lähetteen TAYSiin, jossa vietin keskiviikkona rattoisat kuusi tuntia lähinnä päivystyksen odotushuoneessa.

Jos helvetti on, se on kuin tuo odotushuone. Vastaanottotiskin harpusta rahaa hyväksymättömiin ruoka-automaatteihin ja neukkubyrokratiaa muistuttavasta, potilaita vihaaviin lääkäreihin huipentuvasta jonotussysteemistä television Ostos-TV ja TV-Peli -antiin (kenen idea on pitää päiväsaikaan kanavana Maikkaria?!), siinä näkyy itse Saatanan sormenjälki. Nojoo, olin sentään saikulla eikä minulla siis ollut ns. parempaakaan tekemistä, ja itse tutkiminen hoidettiin hyvin. Ei veritulppaa. Mainittakoon, että hoitajat olivat niin kivoja ja loistavia (eivätkä pelkästään verrattuna ynseisiin ja tylyihin - joskin uskoakseni erittäin päteviin - lääkäreihin), että annoin silmää räpäyttämättä anteeksi suonen läpi pistämisen verinäytteen oton yhteydessä (ja eihän se muuta tee kuin mehevän mustelman - sokerirasituskokeen yhteydessä ilmennyttä “mihin se suoni nyt katosi”-sorkkimista ei ilokseni tällä kertaa tarvittu).

In hell there’s a big hotel
where the bar’s just closed and the windows never open.
No phone so you can’t call home
and the TV works but the clicker is broken.
(Billy Joel: Blonde Over Blue)

Dugi lähti työmatkalle Ouluun varhain torstaiaamuna. Minä olin edellisen työmatkansa tuottamista painajaisista ja ahdistuksesta (syytän hormoneja!) viisastuneena kutsunut itselleni seuraa, ja päivä kului ihanasti Helin kanssa. Mikään ei saa unohtamaan särkyä ja oman kullan ikävöintiä niin kuin hyvänhenkinen ja mielenkiintoinen jutusteleminen kaikesta maan ja taivaan välillä ^_^ Torstai-illan ja lähes koko perjantain viihdytysvastuu oli jälleen Neverwinter Nightsilla ja säännöllisillä taukojumppahetkillä. Olen vakaasti päättänyt pitää selkä- ja muut lihakseni mahdollisimman vetreinä. Ja Chaotic Evilin pelaaminen voi olla hyvin rentouttavaa… Tuskastumista tuotti vain puuskittainen päänsärky (joka vaivaa nyt taas). En tiedä johtuuko se huonosta nukkumisesta ja tuottaako se tukkoisuutta, vai onko mulla oikeasti ja edelleen joku poskiontelontulehduksen poikanen, mutta Panadol, Nasolin ja lämpöpussi ovat onneksi auttaneet olon parantamiseen. Ihan hyvä, koska muuten konstit olisivatkin vähän vähissä. Kuumaa vettä ja munkkitippoja…

Dugi kotiutui eilen illalla väsyneenä mutta tyytyväisenä. Reissu oli sujunut kaikin puolin mallikkaasti. Tänään on erityisesti hänelle lepopäivä, ja huomenna menemme Helsinkiin. Dugin vaari kävi sairaalassa, ja vaikka (yllätykseksemme) hänet sieltä (liian?) pian kotiutettiinkin, hän on ollut aika huonossa kunnossa. Käymme siis viettämässä laatuaikaa mummilassa ja Dugin äidin luona, ja illalla juhlimme Lauran synttäreitä.

Sen lisäksi, että sain nauttia torstaina Helin seurasta, ystäväsaralla on muutenkin kukoistanut yllättävillä tavoilla. Sain eilen tekstarin ja illalla puhelun kouluaikaiselta ystävältäni, jota en ole nähnyt kahteentoista vuoteen! Puhuimme kuulumisia toista tuntia ja sovimme tapaavamme tilaisuuden tullen Raahessa, jonne hän on nyt palannut pitkän muualla opiskelun ja työskentelyn jälkeen. Keskustelumme luontevuus tuntui melkein siltä, kuin emme olisi erossa ollutkaan. Toisaalta molempien elämässä oli tapahtunut suuria asioita, ja molemmilla on selvästi aikaisemman vaiheen loppu ja uuden alku meneillään.

Mistä puheen ollen, Mogi peuhasi eilen siihen malliin, että mietin jo onko mukelo suorittamassa kääntymisoperaatiota. Viimeisimmän tuntuman perusteella hän kuitenkin lienee edelleen perätilassa.

Tapahtui niinä päivinä:

Ke (2.4.) olin töissä ilahtuneena siitä, että olin missannut aprillipäivän. Kyseisessä perinteessä ei ole mitään muuta hauskaa kuin onnistuneimmat uutisankat. Väsytti ja särki. Illalla piti mennä duunin tarjoamaan teatterinäytökseen, mutta en kertakaikkiaan jaksanut. Matkalla autolle Dugi bongasi jännittävännäköisen liikkeen, ja piipahdimme käymään Super Mukavassa. Yllättäen Dugi myös inspiroi minut ostamaan Anna Mattelmäen suunnitteleman lähes-uniikki-mekon (hän taisi sanoa, että oli tehnyt niitä viisi), jossa on mm. empireleikkaus (Mogi siis mahtuu hyvin alle) ja koristeena Annan mummun virkkaamaa pitsiä. Panen sen toukokuussa serkkuni häihin ^_^ Kotona odotti netistä ostamani tukivyö — helpotus!.

To ja pe olivat yhtä koomaa. Vaikka tukivyön kanssa nukuin selvästi paremmin kuin ilman, jo kerätty univelka painoi pahasti, eikä uni edelleenkään varsinaisesti hyvää ollut. Minusta ei ollut töihin menijäksi kumpanakaan päivänä.

La Dugi oli Helsingissä näkemässä pikaisesti isovanhempiaan ja äitiään sekä Hukan kevättanssiaisissa keskiaikailemassa. Minä jäin kiltisti kotiin, koska pelkäsin kokopäiväohjelman matkustamisineen olevan minulle ihan liikaa. Hyvä niin, vaikka harmittikin. Sain lukuisien ongelmien jälkeen Neverwinter Nightsin (ykkösen) toimimaan ja uudelleenpelasin jaksamiseni mukaan suosikkimoduliani A Dance with Rogues. Olin riemastunut, sillä Valine oli tehnyt uusimpaan versioon paljon muutoksia, jotka paransivat valmiiksi kympin arvoisen modulin, öh, kymppiplussaan. On se vaan niin hyvä. Ja eroottinen. Ja mukaansatempaava.

Su oli laiska päivä, kun Dugikin oli väsyksissä edellisestä päivästä eritoten kiitos kalpamiekkailutreenien. Katselimme aikamme kuluksi viihdyttävän animaation Hoodwinked!. Illalla jaksoimme pitkästä aikaa ropettaa ^_^

Tänään menin urheasti töihin, mutta olo senkun huononi päivän mittaan. Pomokin päivitteli kalpeuttani ja ehdotteli lääkärivisiittiä. Taivuin sitten, ja sain kuin sainkin ajan parin tunnin varoitusajalla. Lääkäri oli tosi mukava ja tutki vaivaani ilahduttavan perusteellisesti. Työterveytemme rokkaa! Alunperin luulin ongelman olevan lantion löystymistä, mutta jo viime viikolla totesin etteivät oireet kumminkaan sovi, ja äitini arveli, että kipu voisi liittyä kohdun kiinnikkeeseen (siis sellaiseen, joka pitää kohtua paikallaan). Tämä lääkäri oli samoilla linjoilla, ja suljettuaan pois nivelongelmat ja veritulpan kirjoitti minulle viikon saikkua.

Kivullehan ei paljon voi — Panadol ei auta ja juiliminen pitää vaan sietää. Voin kuitenkin selvästi paremmin kotosalla, kun voin mennä makuulle aina kun siltä tuntuu ja liikuskella lyhyesti mutta usein. Töissä istuminen huononsi vointiani jo puolessa päivässä, ja väsymyksessäni olen melko kyvytön keskittymään mihinkään ajattelua vaativaan. Palataan asiaan viikon päästä. (Vaan on mulla silti vähän morkkis — olen huono potemaan.) Sikäli harmillista, ettei yhtään voi tietää meneekö tämä pahemmaksi, paremmaksi vai ihan muuksi. Kohdun kasvaessa hyvällä säkällä puristukset ja venytykset muuttuvat niin, ettei tämä kipuilu enää vaivaa. Toisaalta voi myös olla niin, että kipu pahenee, tai vaihteeksi alkaa sattua jonnekin muualle…

Mulla on edelleen jotenkin nolo olo tästä ruikuttamisesta, kun niin monilla raskaus on paljon, no, raskaampaa. Olen kuitenkin kaikkiaan voinut ihan hirmuisen hyvin, ja käsittämättömästi esim. selkäni on edelleenkin hyvässä kunnossa. Nyt koitan kovasti säilyttää tämän asioiden tilan, koska liikkumisen kivuliaisuus houkuttaa pysymään paikallaan, ja se taas jumittaa paikat. Mutjoo, ehkä mä saan olla vähän vaivainen; huomenna alkaa jo 32. raskausviikko.

Otin tämän päivän suosiolla sairauslomaa nukuttuani luvattoman huonosti. Vaikka koitin tehdä levon mahdollisimman mukavaksi erinäisten tyynyjen avulla, heräsin silti monta kertaa kyljen kääntämisen tuottamaan kipuun. Jotain hyvää sentään; nyt pystyssä ollessani kivut ovat selvästi vähäisemmät kuin eilen. Ehkä niistä tyynyistä kuitenkin oli apua. Harmillisesti tilaamani tukivyö ei saapunut vielä tänään, toivon että saan sen huomenna O.o

Voin ajoittain tuntea Mogin nojaamassa mahaani vasten. Tuntuu häkellyttävän ihanalta voida silloin silittää häntä.

Sain eilen kaikki suunnittelemani paperityöt hoidettua. Vein äitiysavustuspaperit Kelalle ja kävin vakuutusyhtiössä säätämässä auton omistuksen siirron äidiltäni minulle. Uskollinen Ventomme on jo niin vanha, että siitä ei pitäisi koitua mitään perintökuluja, joten vanhempani halusivat lahjoittaa sen meille ^_^ Taikauskoisesti pelkään hiukan, että se nyt hajoaa käsiin, mutta käytännössä mikään ei muuttunut; koska olin jo ennestään auton haltija, vakuutukset, verot ja huoltovastuu ovat olleet minun (meidän) heiniäni jo ennestään. Samalla otin Dugille matkavakuutuksen, koska hänellä ei sellaista vielä ollut.

Kelalla käynti oli melkoisen surrealistinen kokemus. Käväisin siellä noukkaamassa itselleni jonotusnumeron, ja vilkaistuani odottajien määrää siirryin Pohjolaan. Kun palasin reilun puoli tuntia myöhemmin, arvelin vuoroni ehkä jo menneen, ja otin uuden lapun. Sen numero oli yhden aiempaa vuoronumeroani isompi O.o

Tässä vaiheessa on tarpeen kuvata Kelan jonotussysteemiä. Eri asioille otetaan jonotusnumero omalla napilla, ja asioiden numerot ovat kaikki eri sarjaa. Odotustilaa ympäröi kaksitoista koppia, joiden päällä lukee kunkin sillä hetkellä käsittelemä numero. Kahdessa yleisessä taulussa lukee viimeisin toista puoliskoa koskeva numero, eli toinen kertoo kuuden ensimmäisen kopin viimeisimmän numeron ja toinen kuuden jälkimmäisen kopin viimeisimmän kutsutun. Muuta jonottajat eivät tiedä. Mitään keinoa jonotusajan arviointiin ei ole.

Eilen iltapäivällä neljässä kopissa oli elämää. Muiden odottajien kanssa tarkkailimme numerotaulujen lottoarvontaa: “900″, “356″, “104″, “105″, “901″… Molemmat lapuistani väittivät odotusajaksi 37 minuuttia. Olinkin epäillyt sitä fuulaksi jo ensimmäisen lapun ottaessani. Mitä pointtia on kirjata lappusiin arvioitu jonotusaika jos sillä ei ole mitään tekoa todellisuuden kanssa? Onko se ehkä kovakoodattuna vehkeeseen?

Aloin aikani kuluksi kehitellä teorioita jonotussysteemin saloista. Yksi kopeista vaikutti ottavan vain 1-alkuisia numeroita, muut satunnaisesti (oletettavasti saapumisjärjestyksessä) muita numerosarjoja. Yhtäkään 5-alkuista (”Lapsiperheiden tuet”) ei näkynyt. Olivatko perheasiat niin hankalia, että niihin tarvittiin oma asiantuntijansa (joka ei ole maanantaisin lainkaan paikalla)? Oliko salakähmäisenä suunnitelmana hankkiutua eroon raskaana olevista ja perheellisistä asiakkaista murtamalla heidän tahtonsa pissahädällä tai kaatamalla heidän jonotuksensa pakkoon noutaa muksut hoidosta? Miksi lapussa luki “Kela Tampere”, saattaisiko joku käydä hakemassa jonotuslapun toisen kaupungin Kelasta ja yrittää sitten sillä päästä vaikkapa Tampereen Kelaan? Jonotussysteemin näyttäessä niin satunnaiselta, ajatus ei edes ollut täysin mahdoton.

Reilun tunnin kokonaisjonotusajan jälkeen “518″ ilmestyi taululle. Hetken pelkäsin numeron kärsimättömästi vaihtuvan seuraavaan ennen kuin ehtisin oikeaan koppiin, mutta kreivin aikaan liu’utin kakkosoven auki. … Asiani hoitoon kului kaksi minuuttia (kaikki muut tuntuivat viipyivät kopeissa ikuisuuden). Virkailija vilkuili äitianomukseni läpi, kertoi että isäanomus tarvitaan vasta lapsen synnyttyä (höh, olisivat voineet vaikka neuvolassa mainita asian — lomakkeet ovat lähes identtisiä enkä ohjeistuksestakaan bongannut selkeää tietoa hakuaikojen eroista) ja totesi työpaikkani itse hoitavan Kelalle tarvittavan palkkatodistuksen siinä vaiheessa kun karhuavat Kelalta omiaan pois äitiyslomani palkanmaksuajalta. Just. No, ainakin nyt tiesin, että byrokratia oli omalta osaltani asiallisesti hoidettuna — olin pelännyt, että lomakkeen kämmäys saattaisi evätä minulta äitiyspakkauksen ja muut tuet.

Jälkeenpäin Dugi vei minut Vohvelikahvilaan. Maailma näytti heti paljon kauniimmalta.

Pyysin viime perjantain palkattomaksi vapaaksi todettuani, etten ole ehtinyt kampaajalle kuukausiin ja päällepantavan valikoima oli jo jonkin aikaa käynyt yhä vähäisemmäksi — ja töissä on ollut ns. väljää. Välttäviä hiuspäiviä saa toki aikaiseksi omilla saksillakin, kun ainoa tiheämmin huoltoa kaipaava osa kuontalosta on otsatukka, mutta ammattilaisen jälki on Ihan Eri Asia. Ihanalta vakikampaajaltani löytyi aika päivän varoitusajalla, ja aloitin vapaapäiväni siellä.

Siistitty hiusto kruununani pörräsin ympäri keskustaa nautintojen perässä. Arnold’silta poimin matkaan vaniljatäytteisen, suklaakuorrutetun donitsisydämen kotona flunssaa potevalle rakkaalleni ja kaneli-sokeri-donitsin itselleni. Tullintorin sukkaliike palveli paitsi hyvillä tukisukilla (ihan parhautta, ei hävetä) myös Nanson b-laatuisella yöpaidalla (joka Nanson korkean normaalilaadun ansiosta vaikuttaa maallikon silmään jokseenkin täydelliseltä mutta on ystävällisesti b-hintainen).

Suomalaisen kirja-alesta bongasin Gennadi Spirinin kuvittaman satukirjan — fanitan sedän taidetta — ja Swamp Musicissa käytin täyden leimakorttini Nightwishin Dark Passion Playn platinapainokseen. Rahalla mukaan lähti alehintainen Over the Hills And Far Away collector’s edition (Nightwishiä tämäkin), joka alkuperäisen EP:n lisäksi sisältää live-kamaa ja nimibiisin, joka on suosikki-coverini, videon.

Hämeenkadun seikkailuni jatkui Lindexin metsästyksellä (muistelin sen olevan Hämeenkadulla, mutta itse asiassa se onkin Koskikeskuksessa), mutta sen sijaan päädyinkin KappAhliin. Miten ihanaa, kerrankin muoti suosi minua: näin tunikamaisia ja muuten vatsaväljiä paitoja joka suunnassa! Ja kauniita, vieläpä. Eikä siinä vielä kaikki, sopivasti rintaliiveillä oli alennushinta 9,95. Olin jo jonkin aikaa seurannut vaatekaappini sisällön vähittäistä epäsopivaksi muuttumista, kiitos yksiötään laajentavan Mogin, ja oli jo korkea aika hommata jotain paremmin nykytilaani istuvaa.

Paitsi että löysin imetyskäyttöönkin soveltuvia liivejä (eivätkä ne edes olleet rumia kuten pelkäsin ^_^), useita paitoja ja isojen tyttöjen XLNT-malliston puolelta jopa kahdet mukavat ja hyvännäköiset housut(!), nautiskelin päivän suurimmasta ihmeestä: sovituskopissa oli kivaa. Yleensä vihaan vaateostoksilla käymistä, koska se on loputonta kärsimystä ja usein myös nöyryyttävää; monetkohan kerrat aikaisemmin hyväksi havaitut vaatekoot ovatkin juuri siinä liikkeessä aivan väärän mallisia tai peräti toisen liikkeen numeerisesti vastaavia paria kokoa pienempiä… KappAhlin sovituskopissa tunsin itseni kauniiksi. Kaiken materianautiskelun keskelläkin se oli vapaapäiväni upein anti.

Päätin kierrokseni Sokkarille. Olin vaihtanut KappAhlista hankkimani farkut jalkaan jo liikkeessä, ja Sokoksella lisäsin asustukseeni laadukkaan nahkavyön. Se oli juuri sitä lajia ainoa kappale: sopivan pitkä, edusti ilmiasultaan farkkuvyön ideaaliani ja hintakin oli kohtuullinen. Vapaapäiväni totisesti osui onnellisten tähtien alle! Suorastaan uutena naisena sukelsin Sokos Herkkuun suorittamaan pakolliset ruokaostokset. Dugin sairastamisen vuoksi en hankkinut mitään superpäivällistä, vaan päätin meidän herkuttelevan arkisesti ja helposti einespinaattiletuilla ja -kananuggeteilla ^_^ Siirryin lastini kanssa bussipysäkille ja sieltä kotiin vielä hyvin iltapäivän puolella.

Loput vapaapäivästäni nautin rakkaimpani nuhaisesta mutta muuten erinomaisesta seurasta, Neverwinter Nightsista (korvikkeena vielä kasauksessa olleelle uudelle koneelleni ja sen kaverina ostamalleni Neverwinter Nights 2:lle) ja äskettäin Amazonin pokkarialesta hankkimastani Richelle Meadin Vampire Academysta (olkoon vaan Young Adult -kirja, osoittautui että olin ihan riittävästi kohderyhmää)*. Joskus häpeilemätön nautiskelu elämän pienistä iloista ja silkasta vapaa-ajasta hakkaa glamourin sata-nolla.

*) Hommasin Meadia samalla kertaa kaksin kappalein, vaikken etukäteen tiennyt kirjoista mitään Amazonin arvosteluja enempää. Succubus Blues, joka edustaa samaa sujuvaa, viihteellistä ja ihan riittävän freesiä urbaanifantasiaa laadukkaalla romantiikalla höystettynä kuin Vampire Academy, mutta ei-YA-teoksena uskaltautuu piipahtamaan eksplisiittisemmän pehmopornon puolelle ja on sävyltään humoristisempi, osoittautui vielä paremmaksi. Jatko-osat (molemmat olivat omien sarjojensa aloitukset) ovat jo tilauksessa ^_^ Supernaturaaliromanssi-genren rakkaimman paheeni Laurell K. Hamiltonin Anita Blake -sarjan upottua niin syvälle keskinkertaisuuden suohon, että fanityttöydestäni huolimatta tuoreimmat osat ovat tökkineet, olen erittäin tyytyväinen että löysin Meadin. (Ilokseni havaitsin, että tuorein Anita Blake, The Harlequin, on saanut jossakin määrin paremmat arvostelut kuin lähiedeltäjänsä — valitettavasti viimeksi lukemani Incubus Dreamsin ja sen välissä on lyttyyn haukuttu Danse Macabre.)

Muista asioista mainittakoon, että vapaaperjantaitani edeltävänä päivänä selvisin jälleen neuvolasta puhtain paperein (jännitän aina sinne menoa kuin kyseessä olisi jotenkin vakavampikin tentti): verenpaine normaali, painonnousu säällinen, hemoglobiini jopa edellistä kertaa parempi ja kohtu ja Mogin sydänäänet kuten pitääkin ^_^

Iskun toimitus tuli, eikä siitä hämmästyksekseni puuttunut ruuvin ruuvia. No okei, yhden lasioven paketissa oli vain yksi kumirenkula, joka luultavasti kuuluisi toiseen oven saranoista, mutta ei me käytetty niiden muidenkaan ovien renkaita. Lähettivät myöskin lahjakortin perään. Dugin valituspuhelu on ilmeisesti ollut aika vakuuttava.

Keskiviikkoiltana kellahdimme siis viimein uuteen sänkyymme. Minulla oli vielä viime yönäkin leijuva olo uudella patjalla maatessa; vähän kuin kelluisi vedessä tai makaisi jokusen matkaa maanpinnan yläpuolella. On ne vaan niin erinomaiset patjat ^_^

Minä kävin eilen hyvässä seurassa kahvilla (oikeasti yrttiteellä, banaanisuklaa-cookiella ja Pappagallon mustaherukkasorbetilla) Kahvila Runossa. Dugi hoiti sillä välin erinäisiä ostoksia, ja vietti illan kokoamalla uutta eteisen senkkiämme, jossa on monta laatikkoa ja tuplasti enemmän kiskoja kiinnitettäväksi… Runko tuli kootuksi mutta laatikot ovat vielä osina.

Neuvolakäynnin lisäksi aamun ohjelmaan kuului postikäynti. Noukkasin sieltä uuden digiboksimme ja Dugin synttärilahjan, joka viimein saapui Ameriikan mantereelta ^_^

Vaan nyt kohti Pispalan Pulteria ja sieltä saunailtaan. Kun vaan jaksu riittäisi.

Vanhaa:

• Hyvästi TOAS! Kymmenisen vuotta majailin suojissasi, ja niistä suurimman osan verkonvanhimpana. Viime viikon torstaina ja perjantaina siivosimme opiskelijakaksiomme Sirkun ja Annin suosiollisella avustuksella, ja maanantaina luovutimme avaimet.
• Kaksikymppisyys on nyt virallisesti ohi. Itselläni tuli kolmekymmentä täyteen jo elokuun viimeisenä päivänä, ja tänään Dugi liittyy aikuiseen seuraan. Hyvää syntymäpäivää, Rakas!
• Muutenkin villit opiskelijavuodet ovat takana. Olemme keskiluokkaistuneet asuntolainalla, omistusasunnolla (duh) ja tuoreimpana pesukoneella ja kuivurilla. Lähiaikoina autokin siirtyy virallisesti meidän omistukseemme, kun vanhempani virallistavat lahjoituksensa.
• Jos luoja suo ja silleen, lapsettoman huolettomat päivät hupenevat alkaneella vuodella vähiin. Laskuri sanoo tänään 17+1.

Uutta:

• Uusi koti kasvaa ympärillemme hitaasti mutta varmasti.
• Mogilla oli kiva joulu, koska lapsista lahjat on parasta. Kaksi pakettia tuli työnimellä, yksi c/o-tyyppisesti ja yksi Dugille ja minulle yhteisesti osoitettuna. Viltti mummikokelaalta sekä serkun 11 kuukauden kokemuksella valitut vaippahousut tulevat varmasti tarpeeseen, kuten myös Dugin mummin kutomat huiman kauniit villatakki, -myssy ja kaksi paria töppösiä. Erityisesti lämmitti lapsia tunnetusti vieroksuvan sisareni lahja: Juhlsin ammattitaidolla työstetty komsiopallo pitää varmasti maahiset kurissa. En osaa parempaa kummilahjaa ajatella.
• Joulun pukki muisti myös minua erittäin kivoilla lahjoilla ^_^
• Sain Karilta ja Ailalta lahjaksi viiden vuoden päiväkirjan, johon tein eilen ensimmäisen merkinnän. Luulenpa, että seuraavat viisi vuotta on kiva muistaa.
• Olemme koukussa Heroesiin. Annoin ekan kauden DVD-boksin Dugille joululahjana, ja olemme tässä vuodenvaihteen tienoilla katsoneet sitä jo kolme levyllistä.

Samaa vanhaa:

• Isku panttaa edelleen patjojamme ja hyllyn lisäosia.
• En ole vieläkään terve. Mutta päivä päivältä voin aina pikkuisen paremmin.
• Dugi ja minä olemme hyvin, hyvin onnellisia ^_^

Ultrassa näimme Pienen viihdyttävän itseään vimmatusti: jalat koukistuivat, kädet viuhtoivat, pientä pyrähtelyä sinne tänne. Lääkäri totesi ruudulle: “Nukkuisit vaikka hetken”, mutta vielä mitä. Elämän alkukin tuntuu olevan liian tärkeää aikaa tuhlattavaksi köllöttelyyn. Henrin rakastavasti “hengaaja-apsuksi” ristimä mogimme on kaikesta päätellen hyvinvoiva ja terve otus. Laskettu aika siirtyi eteenpäin viidellä päivällä, ja on nyt joko 10.6.08 (jos uskoo arkimatikkaa) tai 11.6.08 (jos uskoo sitä mitä lääkäri kirjoitti korttiin).

Tällä kertaa minua jännitti paljon vähemmän kuin ennen sydänäänien kuuntelemista. Minulla oli vahvasti sellainen olo, että kaikki on hyvin. Dugi sen sijaan heräsi jo ennen herätyskellon soittoa, vaikka kiistikin sen johtuneen mistään huolista.

Jos laskettua aikaa muutetaan ultratuloksien perusteella, (ainakin Tampereella) 20. raskausviikon tienoilla tehdään kontrollitutkimus . Minä olen asiaan hyvin tyytyväinen, koska silloin mogin rakenteet voidaan tarkistaa kunnolla. Sukupuolen selvittämisellä ei niin ole väliä, selviää jos selviää.

Muutakin on meneillään. Eilen osallistuin erääseen mediakulttuurin tutkimukseen ollen kaksi tuntia haastateltavana lempiaiheistani eli populaarikulttuurista ja sen rakastamisesta ^_^ Huomenna on tiukka rumba kun viimeistelemme asuntokaupat, saamme uuden kodin avaimet, muuttolaatikot tulevat vanhaan kämppään ja illalla juhlimme duunin pikkujouluja — ensimmäistä kertaa pariskuntana. Jotain hyvää siinä, että olemme nyttemmin saman firman leivissä.

Annin synttärit viime viikonloppuna olivat viimeisen sluibausviikonloppumme huippu. Tulevallekin viikonlopulle on pari pientä menoa, mutta muuten sukellamme muuttoon, ja sitä riemua riittääkin joulun alle asti.

Äitiyspakkaus-blogin Kukannuppu kirjoittaa suhteestaan äitiyshaaveisiinsa/-haaveettomuuteensa niin hyvin, että halusin merkitä sen tänne muistiin.

Oma odottavan äidin identiteettini perustuu paljolti siihen, että äitiyteni tulee olemaan ihan riittävää vaikka (tai jopa koska) se perustuu vauvakuumeettomalle, lapsista erityisesti pitämättömälle naisluonnolleni. Koska en odota esimerkiksi kiihkeää tarvetta uhrautua äitiyden alttarille ja jatkuvaa palavaa iloa lapsestani, arvelen ennemmin yllättyväni positiivisesti kuin pettyväni äitiyden kokemukseen. Tärkeimpänä pidän sitä, että raskaus on tervetullut asia sekä Dugille että minulle, ja että olemme halukkaita ottamaan perheemme jäseneksi uuden ihmisen.

Vaan ei voi tajuta sitä riemua, joka nousee pikkiriikkisen sydämen läpättämisen kuulemisesta ensimmäisen kerran.