Tapahtui niinä päivinä:
Ke (2.4.) olin töissä ilahtuneena siitä, että olin missannut aprillipäivän. Kyseisessä perinteessä ei ole mitään muuta hauskaa kuin onnistuneimmat uutisankat. Väsytti ja särki. Illalla piti mennä duunin tarjoamaan teatterinäytökseen, mutta en kertakaikkiaan jaksanut. Matkalla autolle Dugi bongasi jännittävännäköisen liikkeen, ja piipahdimme käymään Super Mukavassa. Yllättäen Dugi myös inspiroi minut ostamaan Anna Mattelmäen suunnitteleman lähes-uniikki-mekon (hän taisi sanoa, että oli tehnyt niitä viisi), jossa on mm. empireleikkaus (Mogi siis mahtuu hyvin alle) ja koristeena Annan mummun virkkaamaa pitsiä. Panen sen toukokuussa serkkuni häihin ^_^ Kotona odotti netistä ostamani tukivyö — helpotus!.
To ja pe olivat yhtä koomaa. Vaikka tukivyön kanssa nukuin selvästi paremmin kuin ilman, jo kerätty univelka painoi pahasti, eikä uni edelleenkään varsinaisesti hyvää ollut. Minusta ei ollut töihin menijäksi kumpanakaan päivänä.
La Dugi oli Helsingissä näkemässä pikaisesti isovanhempiaan ja äitiään sekä Hukan kevättanssiaisissa keskiaikailemassa. Minä jäin kiltisti kotiin, koska pelkäsin kokopäiväohjelman matkustamisineen olevan minulle ihan liikaa. Hyvä niin, vaikka harmittikin. Sain lukuisien ongelmien jälkeen Neverwinter Nightsin (ykkösen) toimimaan ja uudelleenpelasin jaksamiseni mukaan suosikkimoduliani A Dance with Rogues. Olin riemastunut, sillä Valine oli tehnyt uusimpaan versioon paljon muutoksia, jotka paransivat valmiiksi kympin arvoisen modulin, öh, kymppiplussaan. On se vaan niin hyvä. Ja eroottinen. Ja mukaansatempaava.
Su oli laiska päivä, kun Dugikin oli väsyksissä edellisestä päivästä eritoten kiitos kalpamiekkailutreenien. Katselimme aikamme kuluksi viihdyttävän animaation Hoodwinked!. Illalla jaksoimme pitkästä aikaa ropettaa ^_^
Tänään menin urheasti töihin, mutta olo senkun huononi päivän mittaan. Pomokin päivitteli kalpeuttani ja ehdotteli lääkärivisiittiä. Taivuin sitten, ja sain kuin sainkin ajan parin tunnin varoitusajalla. Lääkäri oli tosi mukava ja tutki vaivaani ilahduttavan perusteellisesti. Työterveytemme rokkaa! Alunperin luulin ongelman olevan lantion löystymistä, mutta jo viime viikolla totesin etteivät oireet kumminkaan sovi, ja äitini arveli, että kipu voisi liittyä kohdun kiinnikkeeseen (siis sellaiseen, joka pitää kohtua paikallaan). Tämä lääkäri oli samoilla linjoilla, ja suljettuaan pois nivelongelmat ja veritulpan kirjoitti minulle viikon saikkua.
Kivullehan ei paljon voi — Panadol ei auta ja juiliminen pitää vaan sietää. Voin kuitenkin selvästi paremmin kotosalla, kun voin mennä makuulle aina kun siltä tuntuu ja liikuskella lyhyesti mutta usein. Töissä istuminen huononsi vointiani jo puolessa päivässä, ja väsymyksessäni olen melko kyvytön keskittymään mihinkään ajattelua vaativaan. Palataan asiaan viikon päästä. (Vaan on mulla silti vähän morkkis — olen huono potemaan.) Sikäli harmillista, ettei yhtään voi tietää meneekö tämä pahemmaksi, paremmaksi vai ihan muuksi. Kohdun kasvaessa hyvällä säkällä puristukset ja venytykset muuttuvat niin, ettei tämä kipuilu enää vaivaa. Toisaalta voi myös olla niin, että kipu pahenee, tai vaihteeksi alkaa sattua jonnekin muualle…
Mulla on edelleen jotenkin nolo olo tästä ruikuttamisesta, kun niin monilla raskaus on paljon, no, raskaampaa. Olen kuitenkin kaikkiaan voinut ihan hirmuisen hyvin, ja käsittämättömästi esim. selkäni on edelleenkin hyvässä kunnossa. Nyt koitan kovasti säilyttää tämän asioiden tilan, koska liikkumisen kivuliaisuus houkuttaa pysymään paikallaan, ja se taas jumittaa paikat. Mutjoo, ehkä mä saan olla vähän vaivainen; huomenna alkaa jo 32. raskausviikko.
