Ja kaikki yhdessä: Sonera! Sonera!
Bongattuani toisaalta (via Kulutusjuhla) piristävän tiedotuksen siitä, että Sonera ryhtyy 1.4. alkaen laskuttamaan (heh) laajakaistan paperilaskuistaan euron kipale, uhmasin jälleen kerran Soneran ‘Omien sivujeni’ järkyttävää käyttöliittymää logatakseni viimein S-sähköpostiini ja vaihtaakseni laajakaistamme asetuksia.
Joo.
Käyttöliittymä, johon olen hyytynyt jo kännyliittymän hallinnointia yrittäessäni, on edelleen ihan yhtä hirveä ja hidas. Tähän olin kuitenkin jo henkisesti valmistautunut. Sen sijaan siihen, että ainoa läpi menevä päivitys on salasanan vaihto, en ollut osannut psyykata itseäni. Sähköiseen laskuun siirtyminen sujui yhtä hyvin kuin aikanaan samalla sivustolla yrittämäni postinumeron vaihtaminen, eli ei laisinkaan. Sähköpostin edelleenohjaaminen sellaiseen osoitteseen, jota oikeasti luen, jäi roikkumaan systeemiin, ja sen ehkä sieltä joku joskus päivittää aktiiviseksi. Sitä odotellessa joukko muita(kin) palvelumuutoksia on lukittuna.
Kun olin loggaamassa sivustolta ulos, kuin tilattuna sain pyynnön osallistua kyselyyn koskien Soneran huippuhienoa sivustoa. Ruksittuani joka kysymykseen vastaukseksi aimo annoksen tyytymättömyyttä, päädyin kirjoittamaan ainokaiseen vapaatekstikenttään pienen vuodatuksen:
Koko käyttöliittymä on hirveä. Asioita on vaikea löytää, ikkunat aukeavat hitaasti ja navigaatiorakenne on epälooginen. Ne palvelumuutokset joiden tekemiseen löysin välineet, eivät menneet läpi, vaan sain ilmoituksen “tilapäisestä viasta” ja kehoituksen koittaa myöhemmin uudestaan. Viimeksi sivustoa käyttäessäni koitin turhaan tehdä osoitteenmuutosta nettisivujen kautta.
“Superkyylistä” ja “ajan hermolla olevasta” (heh) käyttöliittymästä ei ole mitään iloa jos sen käyttöyritykset nostavat verenpaineen kattoon. Kun tuskaisen latautumisten odottelun ja muun pähkäilyn jälkeen työkalut eivät toimi, vaikutelma on parhaimmillaankin epäammattimainen. Edes mainostettu sähkölaskuun siirtyminen ei toiminut. Ja mikä hemmetin idea on veloittaa paperilaskuista? “Edelläkävijä”, totisesti. Jos sähköiset laskunne toimivat kuin sivustonne, en kuvittele yhtäkään sellaista koskaan edes näkeväni, vaikka saisinkin viimein laskutustavan vaihdettua. Ehkä puhelimitse sitten…
No, salasanan sain sentään vaihdettua.
Tällehän on ainoastaan yksi päätös. Painettuani ‘Lähetä’-nappia sain seuraavan vastauksen: “An error occurred on the server when processing the URL. Please contact the system administrator.”

Isälläni Soneran sähköposti oli juuri pari päivää epäkunnossa. Meillä kotona Soneran laajakaista pätkäii yhteyttä poikki säännöllisesti ja kerran kuussa tuntuu katoavan kokonaan.
Mulle tuli alunperin Soneran laajakaistan lasku kuukausittain sähköisenä. Sitten eräänä päivänä tulikin sekä sähköinen että paperilasku, ja nyt sähköiset laskut ovat lakanneet kokonaan ilmiintymästä. Mitään muutoksia en itse ole liittymääni tehnyt - paperiin siityminen tapahtui ilmeisen automaagisesti. Lisäksi kummia yhteyden katkeiluja on tässäkin huushollissa havaittu viime viikkoina.
Vaihtaisin liittymää, ellen irtisanoisi sitä joka tapauksessa toukokuussa…
Päivän parhaat naurut! Kiitos niistä! Vaikka samanlaisessa tilanteessa ei kyllä tosiaan naurata tippaakaan. Meillä on kilpailevan yrityksen laajakaista, mutta puhelinliittymät toki Soneran, joten sivusto on tullut tutuksi. Onneksi sen enempiä muutoksia ei ole tarvinnut tehdä ja olen (muistaakseni suurin piirtein) saanut asiani aina kyseiseen puljuun hoidettua.