Olin hyvin pettynyt Anime-lehden uusimpaan numeroon. Kantta katsomatta olisi melkein voinut luulla lukevansa hämmentävästi vessapaperille painettua Pelaajaa, niin monta sivua käsitteli konsolipelejä isolla kuvituksella. Tarkempi perehtyminen paljasti, että pelkästään päätoimittaja ei ollut vaihtunut vaan lähes koko toimitus vaikutti menneen uusiksi.
Goro Miyazakin Maameren tarinoiden arvostelua lukiessani ihmettelin, miksi siihen ei ollut merkitty kirjoittajaa. Saman havaitsin joidenkin muidenkin osioiden kohdalla. Myöhemmin luin, että nämä jutut ovat aiemmin brittiläisessä Neossa ilmestyneitä (lisenssi)käännöksiä. Mutta tässä vaiheessa oli jo tapahtunut muutakin: postilaatikkooni oli yllättäen kolahtanut Japan Popin näytenumero.
Hetken mietin onko Anime-lehti vaihtanut nimeään, mutta koska sen viimeisin numero oli ilmestynyt niin vähän aikaa sitten, totesin tämän olevan epätodennäköistä. Apinalaatikosta bongasin tuttuja nimiä ja myös lehden rakenne vaikutti kovasti tutulta — joskin sisältö oli laadukkaalle paperille painettu.
Siinä missä Anime-lehden numero 22 oli unohtunut pöydälle odottamaan lukemisen jatkamista, luin Japan Popin ensimmäisen numeron lähes yhdeltä istumalta. Kun sen jälkeen palasin Animen pariin, erot näyttivät entistä räikeämmille. Tässä vaiheessa olin kuitenkin tilanteen tasalla. Otaku-blogi oli valistanut minua paitsi Anime-lehden muuttuneesta tilanteesta myös uudesta tulokkaasta.
Tilanteen valossa symppaan Animen toimituskuntaa. Kun numero on saatava kasaan todennäköisesti tuskallisella aikataululla ja uusien ihmisten voimin, toki kirjoittajat kirjoittavat siitä minkä parhaiten tuntevat. Pelaajan avustajien (oletan) kohdalla tämä luonnollisesti on pelit, eikä aihe mikään huono teema Animelle ole. Neosta käännetyt jutut on valittu suomalaisille(kin) ajankohtaisista aiheista kuten Maamerestä ja Peach Girlin animeversiosta. Pakollinen aihe eli Animecon on käsitelty varmaankin “parhaan mukaan”. Kuvat ovat kauniita (Final Fantasyt, ’nuff said) eivätkä liian kovaa kilju olevansa täytemateriaalia.
Kokonaisuutena numero ei vedonnut minuun eikä joukossa ollut yhtäkään artikkelia joka olisi ylittänyt mittarini kohdan keskiverto, mutta olosuhteet huomioiden katson uuden toimituksen suoriutuneen hommasta säällisesti. Tässä vaiheessa on liian varhaista todeta mitään sen kummempaa Anime-lehden tilasta. Seuraava ja sitä seuraava numero näyttävät mitä tapahtuu esimerkiksi minun kestotilaukselleni.
Entä sitten Japan Pop? Tämä selkäänpuukotuksen hedelmä tai sorron yöstä nousevan laatutoimituksen uusi tuleminen on ensimmäisen numeronsa perusteella erinomaista kamaa. Toki pitää paikkansa, että se muistuttaa Anime-lehden aikaisempaa inkarnaatiota tyyliltään ja sisällöltään. Toisaalta tässä tapauksessa lehti on “edelleen” tekijöidensä näköinen (vaikka päätoimittaja onkin toinen). Animen entinen tekijäkaarti on ottanut alkuperäisistä ideoistaan kaiken irti myös uusien kansien sisällä. Perusajatukset ovat vanhat tutut, mutta niitä on hiottu, kiillotettu ja somistettu entistä sulavammiksi. Panin lehden kestotilaukseen hetkeäkään epäröimättä.
Merkittävimmäksi eroksi näiden kahden suomalaisen japanilaista populaarikulttuuria käsittelevän lehden tuoreimman numeron epäreilussa vertailussa ei nouse nimipudottelun määrä vaan sen konteksti. Anime jätti minut kylmäksi siinä missä Japan Pop hohkaa asiantuntevaa fanirakkautta.
