Heinäkuun ensimmäinen viikko osoittautui B-tyyppiseksi. Merkittävän osan työvoimasta ollessa lomalla, kaikki on joko täysin kuollutta (A) tai kaikki menee katastrofisella tavalla rikki (B). Kriisi ei koskettanut ensisijaisesti minun aluettani, mutta pääsin kokemaan onnistumisen iloa laadittuani törkeän lyhyessä ajassa skriptin aiheesta, josta en tiennyt tarpeeksi, käyttäen tekniikkaa, jota en tuntenut ennestään. Oma testaaminen ei onnistunut, ja lähtiessäni tiistai-iltana kotiin, en ollut lainkaan varma oliko kyseessä oma kädettömyyteni vai testiympäristön kuonaisuus. Aamulla sain kuulla että ongelmapaikalla skripti oli toiminut ihan kuin pitikin ^_^

Tämä viikko sen sijaan on ollut selkeästi A-tyyppiä. Kooman syvyys on sitä luokkaa, etten ole työtehtävien vähyydestä huolimatta saanut aikaiseksi juuri mitään muutakaan. Loppuviikko on onneksi lomaa; huomenna suuntaamme Nuijasotaan (keskiaikaseuran telttaleiri). Luulenpa täydellisen katkon kaikesta normaalista tekevän erittäin hyvää.

Muuten olen lukenut jo kokonaisen lehtiröykkiön Marvelin Civil Waria ja toinen mokoma odottaa vielä ahmimista. Miten ihanaa että rakas ystävä oli hommannut valtaosan tämän “poikkilehdellisen” tarinakokonaisuuden numeroista ja vieläpä raaski lainata ne minulle ^_^ *vilkuttaa Pasille*

Luin äskettäin myös Brian K. Vaughanin Runawaysin kolmannen ison kokoelman, ja havaitsen koukuttuneeni teinikarkureihin. Seuraavaa kokoelmaa saanee odottaa tovin jos toisenkin, koska Vaughanin korvanneen Joss Whedonin(!) kirjoittama uusi tarinakaari (ehkä vain kuusi numeroa O.o) on vasta äskettäin alkanut tulla lehtinä ulos. Civil Warin Young Avengers and Runaways -pätkä sentään ilahdutti, mutta lisää olisi saatava. Iso harmi jos sarja päättyy Whedonin saadessa työnsä valmiiksi! Jotenkin Runaways-meininki tuntuu inhimillisen supersankariuden perusteisiin palaamisessaan kovin tuoreelta ja sympaattiselta. Ja jostain syystä olin kovin vaikuttunut siitä, että kolmoskokoelman lopussa Nicolla ei sängystä reväistynä ole lainkaan meikkiä ^_^ Tällaisista yksityiskohdista on hyvät henkilöhahmot tehty. (Tsekkaa Joss Whedonin Runaways-haastattelu Newsaramassa; en tiedä mitä hän vetää, mutta rakastan nauttia sen hedelmistä.)

Eikä siinä vielä kaikki! Emman suosiollisella avustuksella sain Raahe-vierailun aikana lukea toistaiseksi ilmestyneet Buffy the Vampire Slayer Season Eight -sarjakuvat. Neljästä jenkkinumerosta tulee määrällisesti lähinnä paha mieli, kovin ohkaisia kun ovat, mutta laatu oli ilahduttava. Ihan Buffyahan se ^_^ Vaikka ensimmäiseen kokoelmaan tulee näiden lisäksi vain yksi (one-off) numero, se on ostoslistallani. Ja jatkossa soppaan on luvattu Faithia, kenenkäs muunkaan kuin Brian K. Vaughanin kirjoittamana…