Hyvää viikonloppua ja vääränvänkyrää viikonalkua
Perjantaina Annin tuparisynttärit, oli kivaa. Dugilla oli ollut koko päivän migreeni, mutta hänkin tokeni illaksi sen verran, että saatoimme mennä yhdessä. Päivänsankari taisi itse toivoa hieman runsaampaa osanottoa, mutta minä nautin suuresti rauhallisesta ja viihdyttävästä tunnelmasta pienehköllä porukalla. Jokusta pois jäänyttä oli kuitenkin pikkaisen ikävä.
Lauantaina oli jälleen “hääleikkipäivä”. Marraskuun kunniaksi Masti ja Ninni veivät meidät teatteriin katsomaan Ibsenin Hedda Gableria, josta taisimme kaikki pitää kovasti (täällä näytelmästä lisää tietoa, joka kiinnostanee eritoten sen nähnyttä/lukenutta). Päivälliseksi nautimme sushia Marusekissa, ja illan kruunasi viskilasillinen Old Brick’sissa.
Sunnuntai oli roolipeli- ja rääppiäispäivä (Annin tupareista jäi vaikka mitä herkkuja). Uusi Fading Suns -kampanja lähti käyntiin Jakovgradin tiedustelu-upseerikoulutuksessa, jossa sotilasakatemiataustainen Sofia, anatomiasta intohimoisesti kiinnostunut Ivor ja “Malignatiuksen pieni ihme”, muistiaukkoinen luutnantti Inessa, on pantu opiskelemaan yhdessä.
Tänään olen väsynyt ja omaan Vääriä Mielipiteitä. Kuten sen, että Brunbergin Suukoissa ei ole mitään rasistista. Tympii.

En kyllä itsekään osaa ajatella Suukko-kääreitä loukkaavina. Pitäiskö länsimaisessa kuvamateriaalissa saada esittää vain kuvia länsimaisista valkoihoisista ihmisistä? Jos näin olisi, eikö se olisi rasistista? Tai jos jokin afrikkalainen makeisfirma markkinoisi tuotettaan kuvalla, jossa kaksi suomalaista väinämöishatut päässä pussaisivat, olisiko se rasistista?
Ei tajua.
Muutkin ovat onneksi olleet näreissään:
http://sivusto.hopto.org/~slinky/palautetta.jpg
Polttavan susi- ja naaliasian ohella menin kirjoittamaan myös sanasen tasa-arvosta.
Huh, olisipa minullakin aikaa ja energiaa roolipelaamiseen. Ennen kaikkea aikaa.
Rasistisuus on minusta tässä tapauksessa kovasti katsojan silmässä. Kuka ajattelee että “naapurin somalihan se siinä”? Ja jos ajattelisikin, näteiltä ja onnellisilta nuo minusta näyttävät eivätkä vanhanajan “laiskoilta ja hyvän rytmitajun omaavilta”.
P.S. Pitäisi hei nimetä ne uudelleen Turistinsuukoiksi ja panna kuvaan kalpea pari bikineissä: Turisti 1999. Oltaisiin taas turvallisilla ideologiavesillä (ja vieressä kelluvat H&M:n jouluiset katumainokset). Prkl.
Huh, mistä H&M löytää noin laihoja ihmisiä. Mitä neekerinsuukkoihin tulee, tässä(kin) tapauksessa lienee kyse siitä, että joillekin ihmisille maksetaan palkkaa siitä että he tonkivat tuollaisia juttuja. Jussi kirjoitti mielestäni hyvin: