Olemme katsoneet DVD:ltä The Muppet Show’n ensimmäistä kautta ja — sen käydessä liian synkäksi ja ahdistavaksi — Millenniumin kakkoskautta. Molemmat rokkaa. Muppetit kolisevat paitsi nostalgialla myös tekijätiimin taidolla ja innovatiivisuudella: joitain asioita eivät vuodet syö pois. Millenniumin kakkoskausi on erinomainen, mutta pelkään hieman kolmatta, jolloin kakkoskauden rakentaneet Morgan ja Wong olivat poistuneet kuviosta.

Katsoin loppuviikosta myös tv:stä tulleen The Weight of Water-elokuvan ja luin viikonlopun aikana Kathy Reichsin rikosantropologiajännärin Fatal Voyage. Ensiksi mainittu ei ollut järin erinomainen elokuva, mutta Sarah Polley piinattuna Marenina teki minuun vaikutuksen. Jälkimmäinen vei mukanaan rytinällä, ja olen iloinen, että keräsin Reichsin kirjat talteen Mimmin poistoläjästä.

Sunnuntaina pelasimme D&D:tä FPA:ssa. Peliraportit tavoittavat piakkoin pelaamistahtimme, olen enää kaksi kertaa jäljessä.