Alkuviikon kurja olo, joka huipentui tiistai-iltana kunnon angstiseen migreenikohtaukseen, helpotti viimein, ja juhlistimme asiaa syömällä eilen ulkona. Sitä ennen ehdin piipahtaa paitsi Swamp Musicissa myös Tiltissä (joka oli viimeksi siellä käydessäni joku muu pelikauppa — en valita, sain oikein hyvää palvelua) ^_^
Swampista menin etsimään viime viikonlopun häissä tapaamani viehkon naisihmisen bändin sinkkua. Taceren I Devour löytyikin ongelmitta, eikä musiikki ole hassumpaa. Aika perinteistä Suomi-metallia kahden biisin verran. Bändiltä on EP tulossa kesän lopulla ja täysikokoinen albumi näillä näkymin loppuvuodesta. Kavereiksi (joskaan ei genremielessä) noukkautuivat Laibachin WAT ja Stellan Kuuntelija. Tammikuussa petyin Stellaan kopiosuojauksen vuoksi, mutta en tiedä katsoinko silloin pieleen vai onko uusi painos tuonut korjauksen, koska ehjä CD se näyttää olevan ^_^
Lähiaikoina olen myös ostanut musiikkia iTunesista: Inside Manin, Memoirs of a Geishan ja Narnia: The Lion, the Witch and the Wardroben soundtrackit. Ulkomailtakin on lähetys tulossa (joskus loppukesästä): heinäkuun puolivälissä ilmestyvä Neil Gaiman -tributealbumi Where’s Neil When You Need Him ja Red Planetin soundtrack.
Pelikauppa ilahdutti parilla himoitulla löydöllä: käytetty Fahrenheit sekä tuplapaketti Persian Prinssiä — The Sands of Time ja Warrior Within — pitävät Xboximme surraamassa hetken. Fahrenheit imaisi mukaansa tehokkaasti jo eilen illalla. Dreamfallin Xbox-versiosta ei ollut kaupassa merkkiäkään, mutta nettikauppa saikin minut juuri himoitsemaan PC:n keräilijäversiota… Alkuperäinen The Longest Journey näyttää sekin saaneen uudellenjulkaisun, nami!
Olen ollut kiltti DVD-rintamalla, mutta Dugi räjäytti potin rahtaamalla kotiin kolme roskaleffaa. IMDb:n pisteytys ei toki ole mikään määrittävä mittari, mutta jotain kertoo kyseisille “klassikoille” annettujen pisteiden keskiarvo 4,5(/10). Synkkiä mutisten raivasin hyllyymme tilaa Naked Weaponille (huikeat 5,5), Hellraiser: Hellseekerille (joka inhottaa minua eniten; 4,8) ja The Dentist 2:lle (pohjanoteeraus 3,3). Emme kuitenkaan omista yhtäkään tällä hetkellä IMDb:n bottom-listauksessa olevaa elokuvaa. Heitän siis Dugille vinkiksi vaikkapa Anus Magillicuttyn.
