Kaksi elokuvaa, jotka kommentoivat maailman tilaa. Toissailtana työporukalla Inside Man ja eilen Dugin kanssa V niin kuin verikosto. Molemmista pidin erinomaisen paljon, mutta reaktio puolen tunnin sisään elokuvan jälkeen oli lähes vastakkainen.

Inside Man totisesti on Spike Leen elokuva. Vaikka sitä on mainittu populaariksi ja kaupalliseksi, tällainen kuvaus koskettaa vain sen pintaa. Klassinen veijariryöstely, realistisen oloinen poliisien päivä, film noir -viitteet ja postmoderni värikkäiden arvojen ja moninaisten kulttuurien maailma/NY yhdistyvät sulatusuunissaan seokseksi, joka paitsi jännittää ja hykerryttää myös nipistelee ajatushermoja. Hommasin heti soundtrackin iTunesista. Pidin näyttelijöistä. Rakastin rytmitystä.

Reaktio: hommattava DVD:llä ja katsottava nautiskellen yksityiskohdista ja intertekstuaalisista viitteistä. Ensikatsomalta A-.

On sääli, että Alan Moore otti nimensä pois siitä sarjakuvansa elokuva-adaptaatiosta, joka todennäköisesti tekee eniten kunniaa hänen alkuperäisteokselleen riippumatta siitä, montako tällaista adaptaatiota vielä tehdään. V niin kuin verikosto on vavisuttava aatteellinen ja visuaalinen tykitys, joka onnistuu olemaan yhtä aikaa irti ajasta ja tiukasti kiinni tässä päivässä. Olen äärettömän vaikuttunut Hugo Weavingista, joka sai kirjaimellisesti yhden ilmeen miehen kommunikoimaan tuntojaan monipuolisemmin kuin useimmat hahmot, joiden näyttelijöillä on (ainakin teoriassa) ollut kaikki naamalihakset käytössään. Olen myös yhtäläisesti vaikuttunut Natalie Portmanista, jota en enää koskaan dissaa näyttelijänä (tai muutenkaan). Kaikista suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki se kokonaisuus, joka on V niin kuin verikoston elokuva-adaptaatio. Uskollinen juurilleen ja oma teoksensa juuri oikeassa suhteessa. *pieni hiljainen hetki*

Reaktio: kuten sisareni sanoi nähtyään juuri Sevenin valkokankaalta: “se oli tosi hyvä mutta en tiedä haluanko nähdä sitä enää koskaan”. Enkä oikeastaan vieläkään osaa kuvailla tunteitani tuon paremmin. Vielä kotonakin olin ihan sykkyrällä ja emotionaalisesti vereslihalla. Mutta niin minä olin sarjakuvaa lukiessanikin. En osaa sanoa miksi juuri tämä teos kolahtaa minulle niin kovaa, koska vaikka dystopiat kiehtovat minua suuresti, en muista minkään muun fasismikuvauksen riipineen minua näin. Mutta oli se vaan erinomainen elokuva (ja arvelen muuttavani mieleni V:n jälleennäkemisen suhteen DVD:n ilmestyessä a) kaupan b) meidän hyllyyn). Ensikatsomalta A-.

P.S. Otto Sinisalon V-arvostelu on tosi hyvä.