Viivähdyksemme Nuijasodassa oli lyhyt mutta antoisa vähintään viikonlopun edestä. Saimme kuulla leirin alun olleen kirjaimellisesti myrskyisä, mutta eilen sää suosi auringonpaisteella ja vain ajoittain hiukan liian kovalla tuulella. Nekin, joiden teltat olivat saaneet tuta luonnon raivon viime viikonloppuna, olivat jo pääsääntöisesti leppyneet onnellisempaan leirimielialaan.
Alkuiltapäivä lounaan molemmin puolin kului rennon oleilun merkeissä. Arvostin sitä erityisen paljon edeltävän työpäivän raskauden vuoksi, mutta muutenkin leirihengailussa on oma, laiska viehätyksensä. Kuten Grimr totesi, Nuijasota on kuin “mökkiloma ja SCA-tapahtuma yhdistettynä” ^_^ Kuljeskelin tapaamassa tuttuja sillä aikaa kun Dugi kokeili raskasta kalpaa.
Unikeonpäivän turnajaiset alkoivat neljän aikaan, ja sain yllättävän mutta ilahduttavan kunnian osallistua tuomarointiin paronitarten Helena ja Alena kanssa. Turnajaiset olivat viihdyttävät, koska niissä näkyi harvinaisempiakin aseita: haastaja saattoi valita ottelun aseiksi tikarit, miekat ja kilvet, keihäät, kahden käden miekat tai kirveet. Erityisesti mieleen jäivät Mikael Carhun tarkat kirveeniskut, Godon kypäränkoriste (kultainen torni) ja yksi tikariparein käyty taistelu. Itse turnajaiskenttä ansaitsee kunniamaininnan, sillä se oli komistettu lipuin ja vaakunoin, ja lippusiimakin oli Humalasalon väreissä. Yksityiskohdat viehättivät: aseet valittiin kopauttamalla sopivasti kuvitettua kilpeä ja airuita hyödynnettiin mallikkaasti.
Turnajaisten jälkeen sosiaalinen hengailu jatkui pitoihin asti. Olen oppinut arvostamaan sitä, että pitoruoka tarjotaan useassa kattauksessa, koska se tuntuu sopivan omalle syömisrytmilleni kaikkein parhaiten. Olen myös viimein alkanut oppia sopivan annoskoon, koska pitojen jälkeen olo oli kylläinen mutta ei ähky ^_^ Pitoruoka oli herkullista ja tarjoilu sujuvaa. Kävin ottamassa vastaan tulevan paronillisen riipuksen ja toimimassa airuena mestari Pietarin uskollisuudenvalan vannomisessa. Illan kohokohta oli kuitenkin se, kun pikku-Katju sai kiitoksena ahkeruudesta ja avuliaisuudesta oman Nuijasota-riipuksen. Oli tosi kiva että pientä tyttöä huomioitiin sillä tavalla.
Harmillisesti meidän piti lähteä pian pitojen jälkeen, koska kello kävi jo kymmentä ja edessä oli vajaan kolmen tunnin ajomatka kotiin. Dugi taittoi matkan kahdessa ja puolessa tunnissa (tulomatkaan oli loppupään tietöiden ja junnaavan liikenteen vuoksi palanut 3,5h) eikä edes nukahtanut rattiin vaikka minä nukahdin pelkääjänpaikalle (joo, olen vähän paranoidi sen suhteen).
Luennot jäivät tällä kertaa väliin, mutta toivottavasti saan käsiini muutamat kirjalliset materiaalit.
