Hyvää Brigidan päivää! Sytytä kynttilä, talvi väistyy ^_^
I had to add the word “loan” on the spam filter. The reasons for all spam that has latched itself onto this blog lately containing that word (usually in plural) are quite obvious, but what should I think of the sudden appearance of all these (supposedly) loans advertising comments in itself? Are the people being let off due to the bad times picking up this new career? Perhaps bots are now being supported by the dexterously typing fingers of former employees of the IT industry.
Yesterday I had a sudden urge to remake the index of my homepage. It’s simple but I’m terribly proud of it. It’s the first (X)HTML and CSS I’ve touched for quite a long time and I did quite a bit of catching up for it. The rest of the site will find a new form eventually. A virtual shedding of skin.
In the autumn I will be returning to my own office room (or cubicle as the case may be — everything else in my workplace has changed during my maternity absence, after all). This is the first time since starting in my job in 1998 that I have no idea what to expect. It’s not in my nature to enjoy uncertainty — quite the opposite — but slowly I have managed to reform my attitude from the initial terrified dread to a wary embracing of the blank slate. I mean, if the kid could handle being born, surely I will dare this rebirth.
Sain ensimmäiset hampaani hyvin myöhään. Äitini kertoo mielellään, miten hän kohtasi myötätuntoa ja rohkaisua esikoisen hampaiden puhkeamista odotellessaan. Jokainen tiesi jonkun tutun tai tutuntutun lapsesta, joka samanikäisenä hymyili vielä vauvan hampaatonta hymyä, kunnes lopulta kukaan ei enää tuntenut ketään, joka olisi ollut niin myöhään liikkeellä. Ja sitten, viiden- tai kuudentoista kuukauden kypsässä iässä, ensimmäinen helmeni ilmaantui viimein.
Ehkä tästä tarinasta johtuen en murehtinut Nennen hampaita lainkaan. Itse asiassa olin lähinnä iloinen, ettei hampaiden ja imetyksen yhteensopivuutta tarvinnut testata, ja perheen yöunetkin olivat ihan riittävän riekaleina muista syistä. Nenne ei sittenkään antanut äidin odotella ihan yhtä kauan kuin minä omani. Kun heinäkuussa — Nennen ollessa lähes kolmentoista kuukauden ikäinen — olimme vanhempieni ja isovanhempieni luona Raahessa juhlimassa mummun yhdeksänkymppisiä, kuin ainutlaatuisena syntymäpäivälahjana Nennen alaleuassa pilkotti kaksi pientä helmensirkaletta.
Alahampaat kasvoivat rinta rinnan, eivätkä tuntuneet pikkuneitiä juuri vaivaavan. Vauvan hymy oli kasvanut tättähäärän ihastuttavaksi peikkovirnistykseksi ja pulppuavaksi hammaskikatukseksi. Pieneen suuhun kelpasivat edelleen lähinnä soseet, mutta saatoimme siirtyä kahdeksankuisista ylöspäin tarkoitettuihin, pehmeitä ja pieniä paloja sisältäviin ruokiin. Yritin syöttää Nennelle “aikuisten” puuroa erittäin huonolla menestyksellä, ja palasin nöyrästi vauvojen hienojakoisiin puuroihin. Neiti sentään ihastui raejuustoon, jota hän poimii lautaselta suuhunsa pinsettiotteella pikkurilli hurmaavasti harottaen.
Aamu- ja iltatoimiin ilmestyi hampaidenpesu, ja laulaen “hammaspeikko jää vangiksi” suostuttelimme ensin Nennen suvaitsemaan pienenpientä hammasharjaa suussaan, ja keksimme sitten konsteja harhauttaa notkean ja hämmästyttävän ison lapsenkielen edes hetkeksi pois hammasaarrevahdista. Hammastahnan lisääminen yhtälöön tuotti ensin lähes katastrofaalisen takapakin, mutta Dugi nerokkaana miehenä keksi sipaista tätä ilmiselvästi (merkistä riippumatta) kuvottavalta maistuvaa ainetta Nennen itse käyttämään harjaan. “Itte”-ilon varjolla myös äidin tai isän pitelemä tahnainen harja saattoi päästä luikahtamaan kerkeiden käsien ohitse pienelle harjausreissulle kielilohikäärmeen kylkeen.
Kun lokakuun loppupuolella vierailimme taas viikonlopun verran Raahen mummulassa, virnuilin äidilleni, että tulimme kokeilemaan josko lapsi innostuisi tälläkin kertaa tekemään hampaita hyvän veden tai raikkaan meri-ilmaston tuella. Äitini vitsaili, että jos puolen vuoden välein vierailemme ja aina tulee hammas, “kohtahan niitä on jo kahdeksan”.
Perjantain ja lauantain välisen yön untamme riekaloivat Nennen nukahtamis- ja nukkumisvaikeudet, jollaisista ei perheessä ollut kärsitty hyvään aikaan. Uupuneina murehdimme miten vaikeaa pienen oli sopeutua vieraaseen paikkaan ja petiin. Seuraavan päivän päikkärit ja lauantain ja sunnuntain välinen yö sentään sujuivat jo paremmin. Sunnuntaina leikin Nennen kanssa roikottaen kikattavaa tyttöä sylissäni pää alaspäin, ja silmiini osui yläleuassa kiiltelevä vaaleus. Oikea etuhammas oli puskenut tiensä ulos ikenestä — ehkä tosiaan Vihannin veden voimin.
Tänään, vajaa kaksi viikkoa myöhemmin, samaisen etuhampaanalun vieressä pilkottaa pienenpieni helmi; se mikä tulee etu- ja kulmahampaan väliin.
* New Mutants: Back to School*
Tykästyin aikoinaan Ryhmä-X:n juniorisiipeen Suomessa julkaistujen seikkailujen myötä. Uusien Mutanttien silloinen inkarnaatio oli häkellyttävän kiinnostava porukka; tarinat sisälsivät vetoavasti inhimillisyyttä, identiteettikriisejä, ystävyyttä ja tragediaa. Sittemmin nostalgiatrippailin New Mutants Classic -sarjalla, jonka myötä sain viimein nauttia ryhmän alkuvaiheista, ja Magik: Storm and Illyana kokosi viimein koviin kansiin Kolossin traagisen pikkusiskon lapsuusvuodet helvetissä. Ensi vuoden puolella pitäisi myös ilmestyä Asgård-trilogia eli Asgardian Wars, joka on ehkä suosikki-X-tarinani!
No, kun sitten kävi ilmi, että Nunzio DeFilippis ja Christina Weir olivat käsikirjoittaneet uusia Uusia Mutantteja (heh), en voinut vastustaa kiusausta, ja hommasin sarjan ensimmäisen kokoelman Back to School. Alkuperäisten Uusien Mutanttien johtaja Kangastus palaa aikuisena Xavierin kouluun, ja auttaa tätä haalimaan kasaan uutta lahjakkaitten nuorukaisten luokkaa.
Keron Grantin ja Mark A. Robinsonin persoonalliset taidetyylit eivät tuo ensimmäisenä mieleen supersankarisarjakuvaa, ja näissä ensimmäisessä kuudessa numerossa on vähänlaisesti toimintakohtauksia. Kyseessä ei olekaan mikään bulkkitavara, vaan huolella kirjoitettu ja sisällökäs sarjakuva. Sen lisäksi, että DeFilippis ja Weir tuovat kehiin useita tuttuja mutta kasvaneita hahmoja, he onnistuvat luomaan joukon uusia tuttavuuksia, jotka herättivät mielenkiintoni ja sympatiani (toisin kuin mikään uusi X-hahmo vuosikausiin).
Jälkikäteen ajatellen on varmasti onnekasta, että en etukäteen tullut perehtyneeksi sarjan kohtaloon. Jos nimittäin olisin tiennyt, ettei sitä ole koottu kansiin kuin tämän ensimmäisen kokoelman verran, en ehkä olisi ostanut sitä. Ja jos olisin tiennyt miten loppusarjalle kävi, en varmastikaan olisi koskenut siihen pitkällä tikullakaan. Back to School oli kuitenkin paitsi lukemisen myös jatkon puuttumisen aiheuttaman pettymyksen arvoinen. Koko surkean tarinan voi lukea kirjoittajien sivustolta.
* Kabuki *
David Mackin Kabuki-sarja on sarjakuvataidetta parhaimmillaan. Sain vihdoin hankittua sen kuudennen (Scarab) ja seitsemännen (The Alchemy) kokoelman, kovakantisina jopa, ja sen kunniaksi luin pohjille aikaisemmat osat. Mackin jokainen sivu on itsessään taideteos, ja innovatiivinen kerronta, rytmitys ja erilaisten taidetekniikoiden käyttö vetävät sanattomaksi. Toki asiaa auttavat myös futuristinen mutta ah niin klassinen Japani-teemoitus ja kiehtovat naishahmot. Törkeän lahjakkaan Mackin taiteesta voi nauttia herran kotisivustolla.
* Family Man ja The Zombie Hunters*
En ole pitkään aikaan pysynyt kärryillä nettisarjakuvissa, mutta nyt luin itseni ajan tasalle useammallakin rintamalla. Nostan tässä esiin kaksi sarjaa, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta loistavat laadullisesti.
Family Man sijoittuu valistusajan Saksaan, ja sen päähenkilö on akateeminen Luther Levy. Teologian oppinut nuori mies potee uskonkriisiä ja luulee jo uransa tyssänneen alkuunsa, mutta pääsee onnenkantamoisella luennoitsijaksi Familienwaldin yliopistoon, jolla on vaikuttava kirjasto. Dylan Meconisin taide on kaunista ja käsikirjoitus sujuvaa. Suosittelen.
Jenny Romanchukin The Zombie Hunters on juuri sitä mitä nimi kertoo. Ei ehkä kovin kaukaisessa tulevaisuudessa ikävästi tarttuva virus nostaa tartunnan saaneet kuolleista mätänevinä, ihmislihaa himoitsevina hirviöinä. Tartunnan saaneet on eristetty terveistä, ja heistä osa uhmaa vaaravyöhykkeillä epäkuolleiden laumoja etsien käyttökelpoista kamaa. Jeah!
* Fables: The Dark Ages *
Fables on edennyt jo kahdenteentoista kokoelmaan, eikä sodan päättyminen hidasta menoa. Raunioista nousee uusi uhka, joka ravistelee vielä henkeä vetävän faabelipoppoon uuteen kaaokseen. Bill Willingham kietoo sadun ja julman todellisuuden niin mielenkiintoiseksi paketiksi, ettei addiktioni osoita hiipumisen merkkejä.
n/p: Tori Amos: Under the Pink
Nennen täytettyä vuoden (18.6.) moni asia on muuttunut. Vaikka niin voisi luulla, suurimmalta mullistukselta ei — ainakaan toistaiseksi — tunnu Dugin äidin muutto Tampereelle. Hän sai kuin saikin Helsingin asuntonsa myytyä ja löysi täältä Hervannasta ihanan kaksion. Jatkossa lähimummi varmasti vaikuttaa perhe-elämäämme suuresti.
Nennen yksivuotisia ei varsinaisesti juhlittu omana juhlanaan, vaan biletimme niitä Helsingissä samalla kuin Dugin vaarin 89-vuotispäivää. Alkuvierastuksen jälkeen tytär jakeli auliisti hymyjä kukkamekossaan ja sai ihania lahjoja. Itse annoin Irenelle yksivuotislahjaksi Neil Gaimanin kirjoittaman ja Charles Vessin kuvittaman Blueberry Girl -kirjan.
Let her tell stories and dance in the rain,
somersault tumble and run,
her joys must be high as her sorrows are deep.
Let her grow like a weed in the sun.— Neil Gaiman: Blueberry Girl
Dugin kesäloma alkoi heinäkuun alusta. Äitinsä asusti meillä jokusen päivän ennen muuttoaan, ja sitten suuntasimme Raaheen minun vanhempieni luo. Mummuni täytti 90, mitä juhlittiin lähisuvun ja ystävien voimin. Oli ihanaa nähdä miten mummu nautti viikonlopustaan ja miten hyvin hän sen jaksoi. Jos en tietäisi paremmin, uskoisin hänet epäröimättä vuosia ikäistään nuoremmaksi.
Jäimme Raaheen vielä seuraavaksi viikoksi, ja ei-enää-vauvamme kasvoi yhtäkkiä isoksi tytöksi. Pikkuserkku Iines, 2,5 v, opasti Nennen vesileikkien edistyneemmälle tasolle Dugin hommaamassa kahluualtaassa. Mummulan ihanassa puulämmitteisessä saunassa Nenne koki ensimmäiset pehmeät löylynsä. Kuin isomummun synttäreiden kunniaksi löysimme pikkuneidin alaleuasta kaksi ensimmäistä hampaanalkua. Ja viimein, kun kaikki muut vieraat olivat lähteneet, Nenne siirtyi nukkumaan omaan huoneeseen.
Kun palasimme sunnuntaiyönä kotiin Tampereelle, Nenne nukkui vielä vanhaan tapaan omassa sängyssään meidän sänkymme kyljessä, mutta jo ennen seuraavia päiväunia pinnasänky muutti lastenhuoneeseen. Arvelen Nennen nukkuvan paremmin sen minkä hän nukkuu, mutta omia yöuniani on verottanut entistä enemmän se, että lapsen herätessä minun on noustava sängystä ja mentävä hänen luokseen. Se oli tietysti odotettavissakin. Paljon korvaa se, että makuuhuoneemme on taas omamme ^_^
Ja vielä; eilen Nenne nukahti sekä päiväunilleen että yöksi ilman äidinmaitoa. Äidin on kai hyvä kasvaa lapsen tahtiin.
Someone’s knockin’ on my kitchen door
leave the wood outside, what
all the girls here are freezing cold
leave me with your Borneo
I don’t need much to keep me warmDon’t stop now what you’re doing
what you’re doing my ugly one
bring them all here
hard to hide a hundred girls in your hair
it won’t be fair if I hate her
if I ate her
you can go nowYou’re already in there
I’ll be wearing your tattoo
you’re already in there.— Tori Amos: Cloud on My Tongue
Lapsi seisoo sohvaa vasten rutistellen mainoslehdykkää uuteen muotoon samalla kun asennan uuteen* pikkuläppäriimme virustorjuntaohjelmistoa. Dugi tuli juuri suihkusta raikkaana ja parta ajettuna valmistautuen huomiseen työpäivään — ensimmäiseen isäkuukauden jälkeen.
*) Se on kyllä jo ollut meillä sen aikaa, että nolottaa saattaa tietoturva kuosiin vasta nyt. Dugi hommasi sen ensisijaisesti itselleen saadakseen hoidettua kirjeenvaihtoaan joutumatta eristäytymään meistä työhuoneen puolelle, mutta minä olen tainnut käyttää sitä enemmän.
Nenne oli juuri alkanut vakiintua uuteen, uljaaseen unirytmiinsä, joka sisälsi option yksille tai kaksille päiväunille, nukutusajan puolenyön tienoilla sekä aikaisempaa pidemmän yöunien kokonaiskeston yhdellä, kahdella tai ei yhdelläkään syömätauolla. Sitten siirryimme kesäaikaan. Prkl.
Viikonloppu on muutenkin sujunut vähän sturm und drang -tunnelmissa. Kuukautiskiertoni vaihe ei ollut erityisen otollinen millekään vastoinkäymisille, ja tietysti Nenne oli tosi huonossa tilassa etenkin eilen. En ole ihan varma mistä kaikesta on kyse, mutta epäilen kokeilussa olleen tomaatin tuottaneen yliherkkyysoireita, jotka osaltaan tuottivat pakotusta ja pahaa mieltä, ja lapsi on ehkä myös saamassa hampaita.
Dugi havaitsi, että blogaan ja avasi Xbox 360:lle Soul Calibur IV:n. Lapsi on vaeltanut toiselle puolelle olohuonetta seisomaan kirjahyllyn ääreen. Hän haroo stereoiden nappeja (osuen — ainakin toistaiseksi — virtanappiin ilahduttavan harvoin, mutta tuottaen voimakkuussäätimellä ylläreitä aina välillä), ja vaihtaa sitten kiinnostuksensa kohteeksi pari pelikoteloa, jotka ovat hyllyssä saattavilla juuri tätä varten*. Olohuone on imuroitu tänään, ja Dugi keräsi silloin kaikki lelut siistiksi rykelmäksi. Ne ovat jo ehtineet levitä ympäri lattiaa touhukkaan tenavamme käsittelyssä. Keskellä lattiaa seisoo hieno lattiatomirumpu, jota Nenne osaa soittaa mm. käsillään, malletilla ja purulelulla. Nenne pääsi kokeilemaan samanlaista rumpua muskarissa, ja koska se osoittautui niin kiinnostavaksi, hankimme tytölle oman istumaharjoittelua kannustamaan. Hyvin toimi ^_^
*) Parhaat lelut eivät ole leluja. Parin kotelon jättäminen ulottuville ylimmälle hyllylle, johon Nenne ylettää, pääsääntöisesti saa alempien hyllyjen DVD:t jäämään rauhaan.
Istumisesta puheen ollen, ennen niin kylpykammoinen Nenne on tehnyt läpimurtoja tällä saralla. Keksin panna hänet erään kerran istumaan tyhjään ammeeseen ensin vaatteet päällä, sitten pelkässä vaipassa ja lopulta vaatteitta. Kaverina oli kumiankka ja äidin lauleskelu. Kun sitten laskin rauhallisesti vettä ammeeseen, lapsi ei hermostunut (tavalla, josta häntä ei olisi saanut rauhoitettua). Sittemmin olemme jättäneet muun kuivaharjoittelun pois, mutta yhä laskemme veden ammeeseen vasta lapsen jo istuessa siinä. Vesilelujakin on hankittu lisää. Viimeksi Nenne läiskytti kylpyvettä leikkisästi! Olisin voinut itkeä ilosta.
Kävimme ylimääräisessä neuvolassa vähän Nennen yhdeksänkuukautispäivän jälkeen. Halusin puhua nukuttamis- ja nukkumisongelmistamme, ruokailuista ja sen sellaisesta, koska kasikuukausineuvola oli lääkärikäynti, eikä silloin ehdi puhua juuri mistään. Monet ongelmamme olivat helpottaneet itsekseen, kuten arvata sattaa, mutta oli käynnistä iloakin. Ensinnäkin saimme kuulla, että tytön kasvu on tasaista (8 kg ja lähes 70 cm). Toisekseen Dugikin pääsi vaihteeksi mukaan neuvolaan. Kolmanneksi puhuimme ihan järkeviä kiinteistä ruuista.
Isäkuukauden aikana kasvatimme Nennen ruoka-annoksia ja lisäsimme päivärytmiimme neljännen ruokailukerran. Olimme jättäneet parsa- ja kukkakaalin pois, koska ne tuntuivat lisäävän ilmavaivoja. Uutena olemme kokeilleet useampaakin yli kahdeksankuisille tarkoitettua purkkiruokaa, joissa on palasia tai muuten kiinteämpi koostumus, mutta emme ole saaneet Nenneä huolimaan mitään niistä. Palautimme onnistuneesti ruokalistalle aiemmin yliherkkyysoireita aiheuttaneen porkkanan ja uusina tuttavuuksina Nenne on saanut mangoa, ananasta ja persikkaa, monenlaisia vauvajugurtteja sekä maitopitoisia tattaripuuroa ja banaaniriisipuuroa. Tomaatti sen sijaan saa toistaiseksi jäädä pois. Nennen herkkuruokia ovat Hippin luomu-maissikalkkunasose, Semperin punakampelapottu ja jälkiruuista mangojugurtti.
Olemme kokeilleet useammanlaisia ensimukeja, toistaiseksi ilman suuria onnistumisia. Nenne vaikuttaa vähitellen vieroittavansa itseään rinnasta, joten piakkoin pitäisi oppia juomaan muutoin, mutta eiköhän se siitä vähitellen ala sujua.
Huomautan Dugille, että on Nennen iltapuuron aika, ja hän menee keittiöön tekemään sitä. Nenne siirtyy matkan eteiseen (ja edelleen keittiöön) rajoittavalle barrikadille seisomaan sitä vasten, pudottaa kohta viereiseltä hyllyltä kovan Franklin ja unipeitto -kirjansa ja laskeutuu sujuvasti lattiatasoon tutkimaan sitä. Ylpeämpi kuin lapsen taidosta nousta seisomaan tukea vasten olen siitä, miten nopeasti hän oppi laskeutumaan hallitusti ^_^ Dugi on tainnut nautiskella isäkuukauden viimeisestä päivästä — ja suonut minulle viimeisen todellisen lomapäiväni — syöttämällä Nennelle kaikki ruuat aamupalan jälkeen.
Vuosilomani jatkuu vielä jokusen päivän, minkä jälkeen olen virallisesti hoitovapaalla. Toivon kylmän viimein hellittävä, jotta olisi mukavampi käydä Nennen kanssa vaunukävelyllä. Poistimme yhdistelmävaunuista kopan, joten Nenne voi nyt myös istua, ja hänellä on niissä enemmän tilaa. Ison tytön vaunut. Satunnainen kevätauringon pilkahdus on myös houkutellut esiin vauvan aurinkolasit, joita hän jopa yleensä sietää päässään laittamistaistelun jälkeen. Mieleni on kesässä. Niin on Duginkin mieli, sillä yksi päivä hän palasi kauppareissusta hiekkalelujen kanssa.
Puolet Nennen olemassaolosta on nyt syntymänjälkeistä elämää. Kahdesta solusta on kasvanut ihmeellinen ja ihana taimi.
10 vuotta sitten minä…
- …opiskelin kolmatta vuotta tietojenkäsittelyä yliopistossa.
- …työskentelin osa-aikaisesti Nokialla.
- …kriiseilin ihmissuhteissani vakavansorttisesti.
5 vuotta sitten minä…
- …kirjoitin gradua.
- …seurustelin nykyisen aviomieheni kanssa neljättä vuotta.
- …olin stressaantunut mutta onnellinen ja voin paljon paremmin kuin pari vuotta takaperin.
3 vuotta sitten minä…
- …olin edellisenä vuonna valmistunut maisteriksi ja avioitunut suuresta rakkaudesta.
- …olin Aarnimetsän paronitar.
- …kävin mieheni kanssa ensimmäisen, hyvin teoreettisen, lisääntymispolittisen keskustelun, kitos unohtuneen pillerin.
1 vuosi sitten minä…
- …olin äskettäin muuttanut mieheni kanssa omistusasuntoon.
- …olin (toivotusti) raskaana, ja viimeinen kolmannes oli juuri alkamassa.
- …stressasin firman YT-neuvotteluja.
Tähän asti tänä vuonna minä…
- …olen ollut vanhempainvapaalla.
- …olen nukkunut huonosti joka yö.
- …olen joka päivä oppinut uusia asioita ihmistaimista ja omasta kyvystäni rakastaa.
Eilen minä…
- …hoidin lasta ja kotia.
- …söin lounaaksi kookoscurryn jämät ja illalliseksi maukasta, kotitekoista pizzaa.
- …roolipelasin Dugin kanssa väsyneesti mutta onnellisena.
Tänään minä…
- …olen pessyt koneellisen tiskejä, koneellisen pyykkiä sekä itseni suihkussa.
- …kuuntelen kirjoittaessani CMX DVD:tä.
- …syötin lapselle lounaaksi luomu-kalkkunamaissia, ja päivälliseksi luvassa on kotitekoista kesäkurpitsabataattia.
Huomenna minä…
- …menen kauppaan, postiin, kirjastoon ja apteekkiin.
- …luen Hesarin. Jossakin välissä. Ja se ehkä jopa on huomisen lehti.
- …lasken päiviä vuosilomaani ja isäkuukauteen. Niitä on taas yksi vähemmän.
10 vuoden kuluttua minä…
- …järjestän tyttärelleni kymmenvuotisjuhlat, ja ehkä osaan puhua yhtä kauniisti kuin erään koulukaverini isä hänen kymmenvuotispäivillään.
- …en vieläkään pode ikäkriisiä.
- …edelleen rakastan ja olen onnellinen.
Vanhempainvapaani lähenee loppuaan, mutta se ei tarkoita elämäni “aikuistumista”. Dugi on lähes koko maaliskuun vanhempainvapaalla ja minäkin olen kotosalla, kiitos vuosiloman. Tämän toivottavasti auvoisan ajan jälkeen tilanne palautuu siksi, mitä olemme nyttemmin tottuneet pitämään normaalina — joskin pienemmillä tuloilla*. Dugi palaa töihin ja minä jään hoitovapaalle. Alustavasti järjestely on sovittu vuoden loppuun asti.
*) Saamme sentään iloita vuoden alusta käyttöön tulleesta kotihoidon tuen Tampere-lisästä.
Nenne on treenannut vertikaalista liikkumista. Hän nousee polvilleen ottaen tukea milloin mistäkin (muttei vielä ole oppinut muistamaan, että jos silloin ottaa molemmin käsin kiinni jostakin esineestä, seurauksena on kumous, kuhmu ja maansuru) ja kiipeää jo hyvinkin ketterästi yli monenlaisista esteistä. Näihin lukeutuvat eilisestä alkaen myös olohuoneen ja eteisen oviaukkoon pykäämämme barrikadi, joka tähän asti on pitänyt neidin poissa likaisemmalta puolelta.
Myös kommunikaatiorintamalla on tapahtunut edistysaskelia. Nenne siirtyi näennäisesti yhdessä yössä geneerisestä huutelusta tavuäänteiden ihmeelliseen maailmaan. Jälleen kerran ihmettelen ihmistaimen kehittymisen tahtia ja sitä, miten lapsi yhtäkkiä osaa monimutkaisen näköistä kielijumppaa. “Tätätät”, päristelyt ja moninaiset kokeet äänenkorkeuden ja -voimakkuuden sekä eksperimentaalisten äänteiden saralla tuottavat vanhemmille loputonta huvia ja ajoittaista päänsärkyä.
Istuminen ei vieläkään suju ilman tukea, mutta edistystä on tapahtunut sen verran, että ruokailut onnistuvat syöttötuolissa. Imetän edelleen, mutta Nenne syö päivässä kolme ateriaa kiinteitä. Istumiskehitys on avittanut myös kylpemistä. Nennen ammekammo on helpottanut uuden kylvetysasennon ja pikkuserkku Iinekseltä saadun keltaisen kumiankan ansiosta ^_^
Nukkuminen on edelleen rikkonaista mutta ei yhtä pahasti kuin kuun alussa. Nenne tuppaa edelleen heräämään kerran, pari yössä, mutta ei enää pääsääntöisesti vaadi maitoa ennen kuin aamulla. Yöunijakso kuitenkin on parhaimmillaankin vain kahdeksan tuntia, joten Dugi ja minä olemme aika poikki. Dugi odottaa isäkuukauttaan ja taukoa töihin heräämisestä suurella innolla. Neuvolalääkäri suositteli maitohappobakteereja torjumaan heräilyjä tuottavia ilmavaivoja. Alustavasti vaikuttaa siltä, että Reladrops-tipat ovat tehneet hyvää Nennen ruuansulatukselle.
Minulla on suuria suunnitelmia isäkuukaudelle. Ajatuksissani on niin kampaaja-, hammaslääkäri- kuin lääkärikäyntiäkin, ja villeimmissä unelmissani esiintyy jopa kasvohoito. Yksi on kuitenkin varmaa. Isäkuukauden ensimmäisenä viikonloppuna meillä on liput Burlesque Star Revueen, ja Dugin äiti on lupautunut lapsenlapsenvahdiksi! ^_^
Maaliskuun kuvat ovat vielä kamerassa, mutta galleriassamme on Nenneä tammikuulle asti.
Joulu oli ja meni, ja sitä seurasi koko perheen ketjuflunssa. Vuosi pääsi vaihtumaan ja etenikin hyvän tovin niissä merkeissä. Tervehdyimme parahiksi muskarin lukukauden alkuun. Se onkin osoittautunut mukavaksi harrastukseksi sekä tyttärelle että äidille ^_^ Mainittakoon myös, että Nenne on nyt saanut kaikki ensimmäisen vuoden rokotukset (rokotusohjelman mukaiset sekä rotaa ja pneumokokkia vastaan).
Nenne on ottanut melkoisia harppauksia liikkumisrintamalla. Joulun jälkeen opittu ryömiminen on jo nyt kovaa vauhtia päivittymässä konttaamiseksi. Peppu nousee ja kädet kantavat, mutta raajojen koordinaatiota vielä uupuu. Nenne harjoitteli hetken äänteiden muodostamista huulia käyttäen, mutta nyt se taito näyttää taas unohtuneen. Liikkuminen siis on pop, puhuminen ei niinkään — tai paikallaan oleminen, sillä istuminen ei vaikuta kiinnostavan pätkääkään.
Nennen hyvä unirytmi (9h) kariutui puolen vuoden ikäisenä eikä ole sittemmin korjautunut. Tämän vuoden puolella lapsi on nukkunut kahdeksan tuntia ilman syöttöä vain muutamana yönä, ja tyypillisesti haluaa n. kuuden tunnin unien jälkeen maitoa. Paras arvaukseni on, että rytmin muutos liittyy ruokailuun. Kiinteät tuottavat jonkin verran ilmavaivoja, ja ne taitavat häiritä Nennen unia. Lisäksi Nenne ei enää “tankkaa” iltaisin maitoa syömällä tiheästi. Epäilen hänen myös kaipaavan ekstramuonitusta liikuntaspurttinsa takia.
Tammikuussa nukkumaan meneminen oli se pahin riesa, kun tyttöä ei meinannut saada millään nukkumaan, ja lopulta parhaimmillaankin lapsi oli yli- ja vanhemmat alivireitä (pahimmillaan lapsi oli rintaraivarissa ja vanhemmat epätoivoisia). Iltapuuroannoksen säätö ja ilmavaivoja avittava Disflatyl ovat lopulta helpottaneet nukahtamista, mutta yöt ovat edelleen repaleisia. Toivon, että nämä ongelmat helpottavat ajan kanssa.
…ovat äiti, isä ja tytär.
Menköön merkkipäivän piikkiin, että ostin Miraakkelista Nennelle juhlabodyn, sukkahousut ja putiikin omaa merkkiä edustavan ihastuttavan mekon. Pikkuisilla hihoilla somistetun liivimekon kuosissa on ruskealla pohjalla ruusuja, jotka näyttävät vähän tältä mutta rusehtavammilta, ja lyhyiden hihojen suissa ja helmassa on kaunista, kapeaa virkkuupitsiä. Mekko edustaa sellaista lasten juhlavaatetta, mistä eniten pidän: kaunis ja tyylikäs, lapsen ikään ja aktiviteetteihin sopiva sekä laadukas ja käytännöllinen (konepestävä kuudessakympissä!). Plussana vielä suomalaista tekoa eikä lainkaan pinkki.
Vauvan taidot ovat karttuneet. Edellisen kuukauden jännittävin anti oli selältä mahalleen kierähtäminen - satunnaisesti myös toisinpäin. Nenne ei vieläkään varsinaisesti kieri, mutta erisuuntaisten kierähdyksien avulla pieni pää saattaa muutamassa hetkessä päätyä osoittaman sinne missä vielä äsken olivat varpaat. Kaikenlainen koordinaatio on muutenkin jatkuvasti parantunut. Neiti mm. löytää tuttinsa lähimaastosta ja poimii sen kätevästi matkaansa harkitulla ohikierähdyksellä.
Viimeisen kolmen viikon aikana olemme aloittaneet tutustumisen kiinteiden ruokien maailmaan. Ensimmäinen valinta, bataatti, oli täysosuma. Toinen kokeilumme porkkanan kanssa sen sijaan tuotti yliherkkyysoireita, joten tyrkkäsimme sen toistaiseksi pois listalta. Kolmantena kehiin tuli ruusunmarja ja - kiitos vauvanruokavalmistajien kummallisen käsityksen siitä, mitä valmistusaineita ei tarvitse mainita mutin nimessä - kylkiäisenä omena. Viileäkaapissa innokas kukkakaali odottaa keittämistä ja muhjausta alkavan ruokaviikon uudeksi tuttavuudeksi. Heh.
Dugilla on ollut hektistä työmaalla kiitos huomisen deadlinen. Olemme silti kyenneet askartelemaan* joulukortteja ja hankkimaan joululahjoja. Väsyttää pirusti. Edessä on vielä sukulaisten- ja reissauksentäyteinen viikonloppu ennen kuin ajelemme Raaheen vanhempieni lihaisien patojen ääreen. Vaan tätähän se aina on, joulukuu, tänä vuonna vain hiukan vauvapainotteisemmin työläs.
*) Mielenhäiriö, luulen.
Muuten olen ehtiessäni pelannut Neverwinter Nights 2:ssa erinomaista howardiaanista fanituotoskampanjaa, katsoimme DVD:ltä äskettäin Supernaturalin kolmoskauden ja luin juuri kolmannen kokoelman Buffyn sarjakuvamuotoista kahdeksatta kautta. Ei mene elämä ihan vaipoiksi.
| «« Older Posts |
